Sivut


torstai 28. marraskuuta 2013

Epäilyttävä jälkiruoka

Olimme eilen kuopuksen kanssa kahden kotosalla, esikoinen lähti musiikin ryhmänsä kanssa kaupunkiin katsomaan elokuvaa, jossa oli livesäestys. Oli kuulemma ollut oikeinkin miellyttävä kokemus. Me nautimme kahdenkeskisestä ajasta, ostimme herkkujälkkäriä ja loikkoilimme sylikkäin sohvalla katsoen ...no, Autralian Masterchefia, olemme jääneet siihen koukkuun. Me, jotka emme katso televisiota, kröhöm. Esikoisen kanssa luksusaikaa taas on luvassa perjantaina kun menemme kaupunkiin hankkimaan hänelle uuden tietokonetuolin ja samalla katsomaan uusimman Nälkäpelielokuvan. Ehkä haukkaammekin jotain kaupunkikäynnin kunniaksi. Mutta sitä ennen on tämän päivän iltavuoro ja huomenna koulutuspäivä. Sitten pääsen viikonlopun viettoon. Lauantaina on vielä kaiken lisäksi Ihan Omaa Aikaa kun esikoinen menee mummille ja kuopuksella on pitkä viikonloppu isällään. Mitähän sitä keksisi?

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, makoilen kotosalla, saunon, luen ja kurpin pari lasia viiniä. Niin, ja näin tehdessäni jännitän maksani puolesta. Kävin tänä aamuna työterveyden lähetteellä tutkituttamassa maksa-arvoni. Tulokset saan ensi viikolla. Minulla on geneettinen taipumus alkoholisairauksiin (kuten myös alkoholismiin) joten otan tämän asian aika tosissani. Lisäksi huomaan, että eron jälkeen, kun ei ole sitä toista huolehtimassa ja päältä katsomassa, olisi hyvinkin helppoa heretä tissuttelemaan. Siksipä pitää itse olla tarkkana ja tiukkana. Avauduin asiasta työterveydessä ja tässä on tulos: laaja-alaiset maksa- yms testit. 




Minun on ehkä seuraavaksi mentävä johonkin muihinkin testeihin, esikoinen on nimittäin taas innostunut leipomus- ja jälkiruokahommista. Tuossa viime viikon tuotos, kahvipannacotta (ja pari mustikkaversiota kuopukselle). Miten minulle tulee levottomia ajatuksia, kun katson tuota?!? 


22 kommenttia:

  1. Levottomia ajatuksia PINGVIINISTÄ ?!? Lauantaina lähdet ulos vähän liian lyhyessä hameessa, eiköhän levottomuus saada sillä katoamaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, nyt kun sanot, niin toi näyttää kyllä ihan pingviiniltä!

      Olikohan se ohimenevä mielenhäiriö? Tuota, varmaan oli, koska mä en kyllä lähde minnekään, enkä varsinkaan liian lyhyessä hameessa. Mun strategia on avara kaula-aukko - silloin ei miehet huomaa mahamakkaroita (jotka tulee pingviinien syönnistä ;-)

      Poista
    2. Juu, minäkin ihmettelin, että mitä pingviini voi sussa herättää ;-D
      Ja minäkin katselen sitä australialaista masterchefiä, en oo seurannu kotimaista...

      Poista
    3. Ruokahalun?!? ;-)

      Meillä esikoinen rupesi sitä tuijottamaan ja sitten kuopuskin jäi sitä piirtämisen välissä tuijottamaan. Yhtenä päivänä mä huomasin istuvani niiden välissä sohvalla ja sepä vasta olikin mukavaa... Leppoisaa yhteistä tekemistä, ikäerosta johtuen meillä ei sitä paljoa ole. Eikä usein samat ohjelmatkaan kiinnosta meitä kaikkia!

      Poista
  2. Mistä tiedät, että sulla on tuollainen geneettinen taipumus?
    Hirvittää ajatellakin, mitkä taipumukset on mejän lapsille periytyny...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritin kirjoittaa tarkoituksella vähän epämääräisesti...koska en muista, olenko isälleni antanut joskus linkin blogiini, että voi seurata mun ja poikien kuulumisia. No, siis joka tapauksessa kyse on vaan siitä, että alkoholismi voi periytyä (ts on taipumuus riippuvuuteen periytyy) ja isäni on alkoholisti.

      Poista
    2. ... ja mun äiti ja äidin isä oli alkoholisteja ja appiukko, se oli ihan lasolitasolla, mie en lasiin sylje ja mieskin on suurkuluttaja...

      Poista
    3. Jostain tutkimuksesta muistelisin lukujen olevan jotain sinne päin kuin että 50% todennäköisyydellä geeni periytyy, mutta sitten kun tutkitaan alkoholisteja, 95%:lla on taustalla vähintään jommankumman vanhemman alkoholiongelma. Joten selväpäisten lapsista harvoin tulee alkoholisteja ja loput onkin sitten venäläistä rulettia...

      Poista
  3. Mä niin yhdyn tuohon ajatukseen, että on ihan liian helppoa heretä tissuttelemaan kun jää yksäriksi.. Itseäkin on pitänyt sormille läpsiä. Kummallista siin on juuri se, että mä olen aina ollut vähän alkoholivastainen (liikakäyttö siis, en itsekään mikään absolutisti ole) johtuen isäni alkoholismista. Ja koska olen myös pelännyt sitä periytyvyyttä. Sitten yhtäkkiä sitä huomaa kieli pitkällä kaipaavansa sitä lasillista vinkkua. MUR!!! Mutta aika hyvin olen ruodussa onneksi pysynyt...älä anna sinäkään lipsua. Mä olen asettanut itselleni melkein-ehdottoman säännön, että arkipäivinä ei oteta Yhtään!
    Pikkumekko viikonloppuna kuulostaa kovasti hyvältä ajatukselta! Ja Mullakin tuli ennemmin levottomat ajatukset mieleen, kuin pingviini :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans aina ollut aika tiukka suhde alkoholinkäyttöön. Varsinkin kumppanin juomatavat saavat olla varsin kohtuulliset - ja omat tietty myös. Mutta mutta... aivan saman olen huomannut itsessäni: sitä viinilasillista joskus kaipaa ja kovaa. Loma-aikoina sen varsinkin totean, koska arjessa koitan minäkin olla tiukkis. On niin helppoa ottaa "se yksi lasillinen rentoutukseen". Ja sitten ehköä toinen. Ja toisena päivänä saunaolut ja ehkä siiderikin sitten saunan päälle jäähdytellessä.

      Ja jos viikonloppuna istuu iltaa ystävän kanssa punaviinin merkeissä, ei välttämättä olisi kovinkaan kaukana naisen riskirajat. Pitää olla tarkkana ja tiukkana - kiitti tsempistä, Pohdiskelija!

      Poista
  4. Jotenkin mullakin tuli miellyttävän levoton olo tuosta pingviinistä :) Myös minä tarkkailen alkoholin käyttöä koska toinen mieheni on alkoholisti. Kolmas ei käyttänyt ollenkaan (vastareaktio?) joten minäkään en juonut enää edes sitä viinilasillista. Nyt kun ero tuli kaivoin pölyisen konjakkipullon nurkkakaapista ja kylläpä se vaan rentouttikin. Ymmärrän todella hyvin miten tissutteluun voi lipsahtaa niin helposti. Salakavala aine ja todellakin viisaiden juoma. Nauti vapaasta viikonlopusta ja elokuvaillasta poikasi kanssa. Tytär kävi tuon katsomassa ja minäkin sen ensimmäisen katsoin, mutta kun mulle se Pieni talo preeriallakin on vähän liian rankkaa katsottavaa niin tuosta tuli painajaiset pitkäksi aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, viini/viina on viisasten juoma mutta näkyypä se tyhmillekin maistuvan ;-)

      Mulla on ollut yksi alkoholistimies myös - koitin siinä parantaa isääni ja rikoin sen sijaan itseni. Sittemmin hoidin itseni tunnetasolla kuntoon ja valitsin miehen, jonka alkoholinkäyttö oli todella maltillista. Vastareaktio - todentotta!

      Me ollaan katottu se eka pari kertaa yhdessä ja tuotakin odotan kovasti. Leffassakäynti on harvinaista herkkua ja taattua laatuaikaa teinin kanssa. Sitten kun mä sieltä olen kotiin ajanut, aion kyllä ottaa lasillisen tai kaksi viiniä. Ihan uhallakin ;-)

      Poista
  5. Mulle tuli hyvin nälkäinen olo tuosta jälkkäristä ;) Tosin minustakin se on pingviini! Hyvin herkullisen näköinen sellainen vielä...

    VastaaPoista
  6. Australian Masterchef on hyvä ohjelma vaikka ruokaohjelmia ei muuten tule katsottuakaan mutta tuota seuraan jakso jaksolta (ja kuola valuu...)
    Toi pingviini ois aika mukava syödä jonkun mahan päältä ja jatkaa siitä sitten..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ei saa kiusata jo valmiiksi virittynyttä!

      Televisiosta tulee niin kamalasti paskaa ja väkivaltaista viihdettä, niin tuo on kyllä oivallista koko perheen viihdettä. Ainoa vaan ,että mainostauolla joudun joskus piilottamaan kuopuksen peiton alle kun en halua, että se näkee edes mainoksia poliisin kotihälytys-sarjasta tai muista vastaavista.

      Poista
  7. Olen aika pitkään jo avoimesti kertonut meillä lapselle, että hänellä on alttius alkoholisoitua. Biologinen isä on alkoholisti ja hänen isänsä oli, Mun isä on ja hänen isänsä oli. Olen jutellut lähiaikona ammatti-ihmisen kanssa ja perimä vaikuttaa puolet. Se on 50% ja 50%. Toinen puoli on sellaista mille et itse mitään voi ja toinen puoli on ympäristötekijät, se miten elämä kulkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juu ja pingviini, mitään muuta en ajatellut :D

      Poista
    2. Meillä puhutaan alkoholinkäytöstä myös varsin avoimesti, ja olen kertonut perintätekijöistä myös esikoiselle. Musta se kuuluu meidän vanhempien tehtäviin, ihan niin kuin säkin olet ajatellut. Osaapahan sitten olla varovaisempi, tai ainakin on varoitettu.

      Se on ihan lohdullista, että pelkät geenit ei ihmistä vie - monista alkoholistien lapsista tulee absolutisteja juuri siksi kun ovat nähneet niin kamalaa menoa että puistattaa pelkkä viinan haju.

      Poista
    3. Vai pingviini - katin kontit ;-)

      Poista
    4. Olen tätä pingviiniä kovin pohtinut kun se toi mieleen jotain muutakin kuin sen mikä nyt meikäläiselle ensin tuli mieleen:D Ja nyt siitä ajatuksesta sain kiinni, siinä kun on tuo suklaapyörre tuossa korvan kohdalla niin sehän on aivan kuin Prinsessa Leia Star Warsista :)

      Poista
    5. No voi perskutarallaa - tietty Star Wars... Harmi, että se tuli jo syötyä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana