Sivut


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Akkujen lataamista ja ajatuksia

Oi että, ihminen tarvitsee tällaista rauhaisaa oloa ja akkujen lataamista. Onneksi pojat ovat kanssani samanlaisia kotikissoja, niin ei tarvitse keksimällä keksiä aktiviteetteja. Riittää, kun vähän rakennellaan legoilla, lueskellaan, maataan sohvalla läjässä ja rapsutellaan toisiamme. Kuopus viihtyy varsin hyvin myös yksin, piirtelee, nyt jo lukeekin itse jonkin verran sarjakuvia ja kirjojakin, kuuntelee äänikirjoja, rakentelee vähän lisää legoilla. Esikoisesta nyt puhumattakaan. Minulla on ystävä, joka hyppii seinille tai sitten lapsi hyppii seinille, jos koko viikonloppuna ei tehdä mitään ihmeellistä. Mietin aina, onko se luonne- ja temperamenttikysymys vai sittenkin opittua? Kun juostaan HopLopeissa ja muissa niin tottahan niitä sitten saattaa oppia kaipaamaan ja haluamaan. Ja rauhallinen arki voikin äkkiseltään tuntua tylsältä. Minä aina pojille sanon, että saa ja pitääkin välillä olla vähän tylsää, kun valittavat, ettei ole mitään tekemistä. 




Toinen juttu, joka minua mietityttää, on se, että hurjan pitkien koulu- tai tarhapäivien jälkeen vielä harrastetaankin niin, ettei oikeasti keritä olla kotona juuri lainkaan. Silloinhan lapsi on melkein suuremman osan valveillaoloajastaan jonkun muun kuin vanhempiensa kanssa. Minä ainakin olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole riittävästi aikaa olla lasten kanssa. Kuopuksen isä oli toista maata. Kävimme kiivaitakin periaatekeskusteluja aiheesta "pitääkö niitä lapsia tehdä jos kuitenkin sysää ne muiden hoitoon eikä ole valmis tinkimään omista menoistaan". Aluksihan me hoidimme kuopusta kotona vuorotellen ja teimme samalla molemmat lyhennettyä työviikkoa. Minulle oli itsestäänselvää silloin kun kuopus aloitti päiväkodin, että järjestäisimme työntekomme siten, että hoitopäivät jäisivät mahdollisimman lyhyiksi. NIinpä minä menin töihin jo seitsemäksi, kuopuksen isä vei pojan kahdeksaksi päiväkotiin ja minä pääsin hakemaan häntä jo vähän kahden jälkeen. Kuopuksen isä taas jatkoi sitten pidemmälle iltapäivään omaa työntekoaan. Aika kohtuullista.

Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö minä välillä todellakin kaipaisi enemmän omaa aikaa ja repisi hiuksia raivosta, kun olen ollut liian pitkään ja intensiivisesti poikien kanssa kolmisin. Mutta silti teen ratkaisuni etupäässä lapsia enkä itseäni ajatellen. Sellaista se äitiys vaan (minulle) on. 


***

Saatan joutua pitämään vielä huomisen vapaata, koska ensi perjantaina on koulutuspäivä enkä voi sitä viikottaisena vapaanani viettää. Keskiviikko on toinen hyvä päivä työyhteisömme kannalta olla poissa, mutta nyt näyttää, että joudun silloin olemaan paikalla ja kokoustamaan strategia-asioista (gnjääh). Niinpä venytän tätä viikonloppua nelipäiväiseksi. Ei hullumpaa sekään!

10 kommenttia:

  1. Meillä Pienin on levoton sielu. Koko ajan pitäisi tehdä jotain, olla menossa jonnekin tai olla vähintään kaverin kanssa. Hermo meinaa välillä mennä sen kanssa. On liikkuvainen luonne, joten ehkä se johtuu sitten siitä, että jalkojen pitää koko ajan viipottaa menemään. Onneksi jo suurimmaksi osaksi kykenee järjestämään itse itselleen viihdykettä, mutta yhtään vapaapäivää ei kykene olematta vain kotona. Isäänsä tullut. Isompi ja minä olemmekin sitten aivan toista maata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sitten vissiin luonnekysymys. Onneksi meillä on täällä kolme ameebaa ;-) Eilen oikein katsoin kellosta, että makasimme kuopuksen kanssa sohvalla, se kainalossa tai mun päällä ja pyysi rapsuttamaan päätä. Melkein tunti siinä meni ihan helposti. Tuolla kaverilla ei kyllä ole muurahaisia housuissaan.

      Leppoisaa vapaapäivää sinne!

      Poista
    2. Meillä 'hiprittäminen' saattaa pysäyttää Pienimmän menon hetkeksi. Tai sitten Simpsonit... :)

      Samoin sinne ! :)

      Poista
    3. Kiitos, tosin kaikesta leppoistamispuheesta huolimatta tästä päivästä taitaa tulla vähän hektinen, Pitäisi leipoa (no joo, tai siis valvoa esikoisen hommia) 60 pullaa ja keittää 10 litraa kahvia. Sitä kahviota varten. Mutta mukavaa siitä varmasti tulee!

      Poista
  2. Meilläkin ollaan aika paljon kotona ihan hissukseen. Keskimmäinen tykkää leipoa ja vanhin lukee, lukee ja lukee. Kirppu nyt menee minkä kerkiää, mutta sehän vasta hoksasikin, että sillä on jalat. Kyllä se taitaa olla temperamenttikysymys miten kauan tylsyyttä sietää ja nauttiiko hiljaisuudesta ollenkaan. Minäkin välillä ihmettelen muiden harrastamista. Aikuisten ja lasten. Kun kukin vuorollaan harrastaa niin eipä siinä tosiaan yhdessä ehditä olla. Leppoisaa sunnuntaita leipomustenkin keskelle teille! Meillä muuttoauto lähtee kohta ja mun kurkussa on itku kuristanu aamusta saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kuningatar, sulla on vaikea päivä! Koita jaksaa iltaan asti, ja kun saat lapset nukkumaan, istahda sohvalle ja annan itkun tulla oikein kunnolla jos on tullakseen. Samalla voit myös ajatella voimaannuttavia ajatuksia ja sitä, miksi kuitenkin halusit sitä eroa. Ja voit taputtaa itseäsi olkapäälle, että "olen minä aikamoinen ja rohkea nainen, kun uskallan ajatella omaa parastani". Lohtuhali täältä!

      Mulla oli kaksi vuotta sitten sellainen olo, että koti on kuin rautatieasema, aikataulut risteävät ja on kauhean rauhatonta. Eron jälkeen päätin, että meidän koti on siitä lähtien koti, rauhallinen turvasatama, ja näin on ollutkin.

      Poista
  3. Huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen (:P) niin sen enempi rakastan kotioloa. Paitsi joskus on pakko päästä ulos, eli likkakaverin kanssa kahville vaikka, sillä mies on vielä enemmän kotiolento kuin minä. Pojatkaan meillä eivät juuri mene mihinkään. Aikoinaan kotiäitivuosina saatoin saada hirveät itkupotkuraivarit ihan vain siksi, että oli liian pienet ympyrät.

    Minä teen nelipäiväistä työviikkoa nyt, kun pienin on vielä ekalla ja olen jo pohtinut, jos jatkaisin tätä ihan suosiolla vielä sen tokaluokan jälkeenkin. Ei yhtään innosta ajatus kaksipäiväisestä viikonlopusta, vaikka siitä saakin ne muutaman kympin enempi palkkaa. Mieluummin pidän vapaapäivän :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ihan kamalasti myöskään tippunut tulot, kun veroprosentti aleni ja etuudet vähän nousi. Aika luksusta on kyllä kolmipäiväinen viikonloppu, mutta en usko, että mulla on tähän pidemmän päälle varaa. Tietty voi olla, että terveydellisistä syistä on pakko jatkaa vielä sen tokaluokna jälkeenkin, mutta se on sen ajan murhe!

      Mäkin tarvin välillä tuuletusta mutta yllättävän vähän. Ennen torstaista iltavuoroa saatan käydä markettiasioilla ja kahvilla ja välillä pitää tietty päästä tyttökaverin kanssa ylos syömään. Mutta enimmäkseen kyllä viihdyn kotona. Ja se on kaikkein ihaninta, kun kotona ei ole ketään muuta - ah sitä onnea!

      Poista
  4. Musta tuntuu, että kun oppii jo lapsena sietämään tylsyyttä niin aikuisena kestää tasaista arkea paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei niillä asioilla on varmaan yhteys - vaikken koskaan ole sitä ajatellut! Pitääpä testata teoriaa ja vähän pureskella!

      Mutta mä oon ihan hirveen hyvä sietämään tasaista arkea. Että se on ihanaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana