Kilahdin kuopuksen isälle aivan totaalisesti. Tosin hänen kanssaan asioidessani olen kylmän rauhallinen vaikka sisällä kiehuu. Suhteemme aikana näin säännöllisesti unia joissa huusin hänelle "itsekäs paska". Aika samat on fiilikset juuri nytkin. Kuvittelin, että eron myötä pääsen eroon myös siitä tunteesta, että elän jonkun muun elämää eivätkä päätökset ole minun käsissäni. Se ei näemmä mennytkään ihan niin. Unelmatyöpaikka, jota hänelle tarjottiin, vaatii matkustelua ja joustoa kuopukselta ja minulta. Vähintä mitä olisin odottanut, on, että olisimme keskustelleet asiasta yhdessä, miettineet vaihtoehtoja ja siltä pohjalta tehneet päätökset. Ei, kävikin ilmi, että päätös oli jo tehty ja meidän tehtäväksemme jäisi vain sopeutuminen. Arvaatte, että tässä vaiheessa yhteistyöhalukkuuteni jotenkin kummasti katosi väheni. Tämä on niin tuttua vuosien takaa ja myönnän, että reagoin siksi voimakkaasti, mutta kyllä minun mielestäni on syytäkin.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihminen suunnittelee hoitavansa tämän viikon lyhyen tapaamisen - niin, unohdinko sanoa, unohtuiko minullekin kertoa, että työ alkaa jo tänään? - niin, että joku muu hoitaa kuopusta, vajosivat pisteet miinusmerkkisiksi. Tapaamiset ovat isän ja lapsen tapaamisia, eikös vain? Meillä ei ole lastenvalvojan vahvistamaa tapaamissopimusta vaikkapa äitini kanssa. Kirjoitin viikolla, että ajattelen useimmiten ihmisistäkin hyvää ja oletan heidän olevan kehityskelpoisia. Onneksi en tässä tapauksessa jäänyt sitä kehitystä odottamaan varsinkaan henkeä pidätellen. Ajattelumaailma on edelleen kovin minäkeskeinen. Kaikki muut joustavat. Niin, ja jos eivät ymmärrä, vika on heissä, vaativat vääriä asioita. Kuten minä nyt sitä, että kuopus saisi säilyttää säännöllisen rytmin, minä voisin hoitaa työni edellyttämän yhden viikottaisen iltavuoron ilman kohtuutonta säätämistä ja työkaverini tietäisivät työvuoronsa hyvissä ajoin kuten ennenkin, ja mihin heillä on lakisääteinen oikeus.
Vi-tut-taa kuin pientä oravaa!
.JPG)
***
Kilahdus. Saatanan pässi!
Onkohan minun kasvatustapani sittenkin hieman liian liberaali. Kuulin ennen syyslomaa katkelman kuopuksen ja hänen kaverinsa leikistä. Olivat avaruuskaupassa. Kuopus: "Tää ostaa kilometrin makkaraa ja 15 litraa olutta." Kaveri: "Miksei se osta siideriä? Mun äiti tykkää enemmän siideristä." Syytän tästäkin Jukka Parkkista, kuten niin monesta asiasta nykyään muutenkin. Kuopus kuuntelee Karhukirjeitä äänikirjana ja oppii vaikka ja mitä.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihminen suunnittelee hoitavansa tämän viikon lyhyen tapaamisen - niin, unohdinko sanoa, unohtuiko minullekin kertoa, että työ alkaa jo tänään? - niin, että joku muu hoitaa kuopusta, vajosivat pisteet miinusmerkkisiksi. Tapaamiset ovat isän ja lapsen tapaamisia, eikös vain? Meillä ei ole lastenvalvojan vahvistamaa tapaamissopimusta vaikkapa äitini kanssa. Kirjoitin viikolla, että ajattelen useimmiten ihmisistäkin hyvää ja oletan heidän olevan kehityskelpoisia. Onneksi en tässä tapauksessa jäänyt sitä kehitystä odottamaan varsinkaan henkeä pidätellen. Ajattelumaailma on edelleen kovin minäkeskeinen. Kaikki muut joustavat. Niin, ja jos eivät ymmärrä, vika on heissä, vaativat vääriä asioita. Kuten minä nyt sitä, että kuopus saisi säilyttää säännöllisen rytmin, minä voisin hoitaa työni edellyttämän yhden viikottaisen iltavuoron ilman kohtuutonta säätämistä ja työkaverini tietäisivät työvuoronsa hyvissä ajoin kuten ennenkin, ja mihin heillä on lakisääteinen oikeus.
Vi-tut-taa kuin pientä oravaa!
.JPG)
***
Kilahdus. Saatanan pässi!
Onkohan minun kasvatustapani sittenkin hieman liian liberaali. Kuulin ennen syyslomaa katkelman kuopuksen ja hänen kaverinsa leikistä. Olivat avaruuskaupassa. Kuopus: "Tää ostaa kilometrin makkaraa ja 15 litraa olutta." Kaveri: "Miksei se osta siideriä? Mun äiti tykkää enemmän siideristä." Syytän tästäkin Jukka Parkkista, kuten niin monesta asiasta nykyään muutenkin. Kuopus kuuntelee Karhukirjeitä äänikirjana ja oppii vaikka ja mitä.
Pari muuta Parkkisen kirvoittamaa keskustelua:
"Mikä on chanson?"
Minkälaisessa yhteydessä?
"No kun Karhukirjeissä maistiaisissa oli juotu liikaa viiniä ja laulettiin chansoneita kolmiäänisesti."
"Eikö niin, että klassikko on sellainen kirja jonka kaikki tietää mutta kukaan ei ole sitä lukenut?" Aika sattuvasti sanottu, muuten.
Purskahdin nauruun tuon 'Klassikon' kuvauksen kohdalla. Se nauru tuli tarpeeseen.
VastaaPoistaKilahtaminen aina välillä, toivottavasti, joko helpottaa tai ainakin puhdistaa ilmaa. Kuulosti kyllä siltä, että herra x ei oikein ottanut huomioon sinua ja poikaa vaan teki omat ratkaisunsa ja eläkää sitten niiden kanssa. Meitä on niin moneen junaan.
Arvaa purskahdinko minä, kun kuopus sen mulle kysymyksen muodossa latasi? Oli pakko esittää vastakysymys: "Mistä ihmeestä sä ton oot kuullut?" Jäljet johtivat Jukka Parkkiseen ;-) Mutta oikeasti tuo on ihan hitsin osuvasti sanottu. En toisin ehkä itse olisi opettanut tuota 7-vuotiaalle...
PoistaKävimme eilen aika tiukkasävyisen keskustelun jossa kerroin kyllä mielipiteeni, joten on parempi olo. Sitä tosiasiaa se ei tietenkään muuta, että toimi väärin. Hohhoijaa...
Aika paskamainen veto etten sanoisi sillä tuskin tämä uusi työtarjous niin puskista tuli etteikö olisi sun kanssasi nämä asiat hoitamaan. Kurjaa sinun ja kurjaa etenkin lapsen kannalta mutta minkäs teet. Toivon vaan että sä jaksat kun sulla on muitakin juttuja hoidettavana.
VastaaPoistaKuopus on ihan ykkönen ja seuraavan kerran kun menen nakkikioskille niin varmasti tilaan kilometrin makkaraa :D
Ja katokin kanssa, etteivät pihistä ja myy sulle vaan 999 mertiä ;-)
PoistaJoo, mulla on just nyt ihan liikaa kaikkea muutakin että yhtään jaksaisin takoa järkeä luupäisen eksän kalloon, mutta minkäs teet. Osaan mäkin ampua kovilla ja piipussa jo on, jollei nää asiat sovussa ratkea. Toki sellaisilla kovilla ettei vaikuta kuopukseen, sille tielle mä en voi lähteä!