Sivut


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Ken söi nettipiuhan, ja pari muuta

Koska perjantainen Lur kin kuva herätti teissäkin hilpeyttä, nappasin taas kameran kouraan ja kömmin esikoisen pöydän alle. Olemme jakaneet hänen huoneensa parvi-työpöytäsysteemillä keskeltä kahtia. Toisella puolella asuvat puput ja toisella puolella ihmiset. Kaikki ovat tyytyväisiä. Paitsi pöydän alla majaileva valokuvaaja. Ei muuten ole todellakaan kovin helppoa vangita jatkuvasti tuhisevia ja väriseviä eläimiä tarkasti ruudulle. Aika monta loikkaa ja takapuolta sekä epätarkkaa kuvaa sain aikaiseksi. Mutta muutaman myös kalutusta aidasta, kuten tarkoitus oli. Jopa itse tuholainen ikuistettiin itse teossa. On ne hauskoja veijareita silloin kun ne eivät pureskele johtoja.

Ensin Lurk ki järsi järjestyksenvaihdon yhteydessä liian huonolle suojaukselle jääneen nettipiuhan poikki. Seuraavaksi se onnistui ylettymään häkkinsä päälle kiivettyään muka puputurvallisesti sijoitettuihin uusiin johtoihin, sitten Hop su karkasi ja kaikessa hiljaisuudessa verotti esikoisen tietokonevarustusta. Vahingoista viisastuneina olemme nyt teljenneet ne oikeasti kai jo ihan pomminvarmasti hyvin korkean jänisverkon taakse ja toivomme, että olemme nyt maksaneet tyhmyydestä riittämiin. Saldo on tähän mennessä neljä nettipiuhaa, yksi virtapiuha, yksi kuulokkeiden ja yksi kaiuttimien piuha sekä yksi HDMI-sellainen.


Ilman metalliverkkoa tuolta olisi tultu läpi jo monet kerrat.
Ylhäällä oikealla Lurk ki itse teossa ja
alhaalla sotku, joka jyrsimisestä seuraa...


Viikonloppu on mennyt sekä pupuilla että meillä rauhallisissa merkeissä. Esikoinen on ollut kaverinsa luona yökylässä ja me kuopuksen kanssa olemme päivystäneet kotosalla. Perjantaina käytin pientä peikkopoikaa parturissa ja lauantaina kävimme kylillä pizzalla ja ostamassa saunaherkut. Vähän ulkoilimmekin ja sitten saunoimme. Pitkästä aikaa katsoimme myös Avaran luonnon. Siinäpä sitä on ohjelmaa yhden viikonvaihteen tarpeiksi. Tänäänkään ei varmaan ole luvassa sen kummempia, pojilla on kumpaisellakin ollut kurkku vähän kipeänä, otamme siis rauhallisesti ettei ihan taudiksi yltyisi. Siivota kyllä pitää. Pah!


Kukkuu!


Jos eilen oli hyvä uutinen homerintamalla, niin raportti Lastenklinikan arjesta saa minun järkeni sumenemaan. Sitä oloa, joka tulee kun joutuu viettämään aikaa saati yöpymään homeisessa rakennuksessa, on vaikea kuvata. Ja vaikka ei altistunut olisikaan, se ei missään nimessä ole terveellistä. Ei edes terveille, saati sitten vakavasti sairaille ja vielä kaikkein pienimmille, lapsille. Arrrgh!

10 kommenttia:

  1. Melkoisia hampaankäyttäjiä! <3 Hyvä, että olette saaneet verkotuksen kuntoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon verkon alkuperäinen tarkoitus on pitää puput ulkopuolella ts. poissa puiden kimpusta. Mutta toimii se näinkin ja pitää puput aitauksensa sisäpuolella ;-) Toivottavasti!

      Poista
  2. Söpöydellä saa anteeksi paljon. :)

    TM laittoi mun omenapuun ympärille sellaisen pupuesteen, että jos siitä läpi menee, niin saadaan kutsua riistanvartija hätiin moisen pedon hätistykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, söpöydestä ;-) Uhkasin toisin kuristaa seuraavan jyrsijän tuhoamaansa nettipiuhaan, mutta josko nyt pysyisivät kuitenkin aisoissa.

      Tai sitten munkin pitää kutsua riistanvartija. Tai ottaa TM lainaan! Toivottelen pitkää ikää omenapuullenne.

      Poista
  3. On teillä jokunen kaapelinpiuha sitten maisteltu poikki;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep, rupeaa jo tuntumaan kukkarossa ;-) Mutta nyt ne on teljetty niin, että jos sieltä karkaavat, saan hyvät rahat kun rupean esittelemään niitä pupumaailman Houdineina!

      Poista
  4. ihana pupun kuva ...
    minulla vissi on suihkussa taljon hometta mut kun olen tiedostanut talonmiehille että suihkun lattialla on iso rako ja vesi valuu johonkin josta se ei saa pois ???? varmasti on siellä jotakin märkää ... ei haisee kyllä mutta joskus kun yöllä menen pissalle löytyy sieltä semmoisia ihmeelukkoita , ne liikku heti johonkin pimeään piilon mustat ja ulkonäolta kun madot, niillä on lapsiakin ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu se olikin sokeritoukka , kauhea elukka ... googlesta löysin kuva ja jutun niistä kotieläimistä...

      Poista
    2. Sokeritoukka viihtyy samoissa olosuhteissa kuin kosteusvauriot ja home :-( Siinä kämpässä missä altistuin, oli niitä tosi paljon. On niitä muutallakin ollut, mutta siellä ihan erityisesti!

      Poista
    3. Niin, ja Lurkki on paaaljon söpömpi, eikös vaan! Nollavaimo tuolla ylempänä totesikin, että söpöydellä saa paljon anteeksi. Se on totta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana