Sivut


torstai 4. heinäkuuta 2013

Rauha maassa

Minulle järjestyi ex tempore lapsivapaata, kun esikoinen meni kaverilleen yökylään. Mitä tekee hän? Menee kirkkoon! Tarkemmin sanoen urkukonserttiin, ja kannatti kyllä mennä. Paitsi että musiikki puhutteli, todella, on kirkkommekin hyvin kaunis ja tunnelmallinen. Näin kun harvemmin käy, huomaa tuollaiset ulkomusiikillisetkin seikat.

Olen kertonut, että käymme säännöllisesti Pyhäinpäivänä ja jouluna sytyttämässä kynttilät hautausmaalle muualle haudattujen muistomerkille. Tämän lisäksi meidän perheessä ei sitten vastaavia traditioita olekaan. Kreikassa kuitenkin kuopus halusi sytyttää pienen kynttilän vierailemassamme ortodoksikirkossa ja sehän sopi minulle. Hiljennyimme ja pysähdyimme hetkeksi. Kuopus ottaa nykyään myös välillä hauskan istuma-asennon, sulkee silmänsä ja nostaa kädet koukkuun olkapäiden tasalle peukalot ja etusormet yhdessä. "Mä meditoin!" Isänsä on opettanut vissiin rauhoittumista tällä tyylillä. Vain ommmm puuttuu (onneksi)! Sulassa sovussa kaikki tämä. 






Sulassa sovussa myös reissusta tuomani rukousnauha, jota huomaan hipelöiväni tämän tästä, ja tuo pieni triptyykki, joka asettui Buddhan kanssa samalle alustalle. Buddhan mahaa sivelen aina muistaessani taloudellisen tasapainon turvaamiseksi. Jotenkin minä iän myötä pehmenen tämän uskonto/ateismiasian kanssa. Ei ole niin ehdoton, ja se on kyllä hieno juttu. Kukin taaplaa tyylillään. Vaikka ei kuulu kirkkoon, voi osallistua omalla tavallaan, ottaa sen mikä itselle sopii ja jättää loput. Suvaitsevaisesti, puolin ja toisin. Kuuntelin tässä taannoin jopa ihan luontevasti ja ahdistumatta kirpputorin päätteeksi järjestetyn lyhyeen hartaushetkeen ja virren. Tämä lienee sitä kasvamista ihan aidoimmillaan?




Lauantaina olen kasvanut niin isoksi, että lähden lausumaan niitä Eino Leinon runoja kirkkoherramme ja yhden opettajan kanssa. Lupasipa opettaja pistää lauluksikin. Ihanaa!

10 kommenttia:

  1. Sen 'pehmentymisen' olen minäkin huomannut iän myötä. En kuulu kirkkoon, mutta esim tuo tiekirkko-systeemi on hieno. Niissä on syvä ja rauha ja viileys kesämatkalla poiketa. Aivan virkistyin kun poikkesimme Pohjois-Karjalasta tullessa yhteen sellaiseen, en muista paikkakunnan nimeä enää. Mutta pieni kaunis kivikirkko.
    Buddhalaisuudesta löytyy paljon viisaita ja hyviä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sitä ei enää jaksa olla niin ehdoton, on ehkä iän ja elämänkokemuksen myötä saanut vähän perspektiiviä asioihin. Ja tullut suvaitsevaisemmaksi.

      Meidänkin kirkko, juuri se, missä kävin, on muuten myös tiekirkko. Minä kävin nuorena liftatessani usein kirkossa istuskelemassa, kun en kapakoita harrastanut. Oli rauha ajatella ja olla.

      Poista
  2. Moi! Tulin katsomaan mitä sinä täällä puuhailet , joo, olet saanut paljon aikaiseksi .... Kivaa ja hyvää kesän jatkoa !!!
    Terveisiin Nata blogi

    VastaaPoista
  3. Se on hyvä että sinäkin villikko alat viihtyä kirkollisissa piireissä, se tekee hyvää ;D
    Oikeesti, kirkossa on ehdotttomasti parasta isot urut ja se pauhu, sitä kuuntelee oikein mielellään ja mulla oli yksi kesä mahdollisuus kuunnella kanttoriksi valmistuvan treenejä.
    Tein siihen aikaan yhtä huoltorakennusta hautausmaan viereen ja toisinaan poikkesin tauoillani kuuntelemaan soitantaa - mahtavan kuuloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä konsertti oli osuvasti nimeltään Urku auki, joten voit vaan arvata, että välillä pauhasi ja kovaa. Kolme esiintyjää, kolme hienoa esitystä. Kyllä siinä villeinkin rauhoittuu ;-)

      Poista
  4. Avoin mieli ja ennakkoluulottomuus on ihan hyväksi kenelle tahansa - ymmärtää, ettei kirkkoon pistäytyminen välttämättä ole uskonnon harjoittamista, jos sitä ei halua tehdä.
    Joskus muinoin olin silloisen elämäni miehen kanssa lomalla Roomassa, jossa kirkkoja on lähes joka kulmassa ja useimmat niistä mielenkiintoisia aivan kulttuurihistoriallisessa tai arkkitehtonisessa mielessä. Pietarinkirkkoon ko. mies seurasi minua nikottelematta, mutta jotakuinkin kaikki muut kirkot, joissa halusin ohikulkiessa pistäytyä, aiheuttivat "ei viitsitä, onko pakko, mutku se on kirkko, emmä haluu" -reaktion. Ilmeisesti ihan siksi, että mieheke ahdistui joutuessaan kirkon seinien sisään. En tiedä, mitä syntejä sillä mahtoi olla kontollaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä istuskelin joutessani nuorempana liftireissuillani paljonkin kirkoissa. Silloin ei kapakit kiinnostaneet, joten tuo oli hyvä vaihtoehto. Olin jo silloin löytänyt oman vakaumukseni, mutta se ei estänyt minua viettämästä aikaa kirkossa. Edelleenkin nautin arkkithetuurista ja kirkkotaiteesta aina kun vaan mahdollista.

      Poista
  5. olen jo kommentoinut täällä mutta nyt haluaisin sanoa lisäksi sitä että täällä Suomessa olen usein ollut mukana monessakin kirkontilaisuudessa , konsertissa, hardaushetkissä. Meillä Eestissä kun tiedätkin, oli kirkko kielettyä , kouluaikoina jouluna seisoi koulunopettajani kirkon oven edessä ja kirjoiti nimiä ylös- kuka oli kirkoon menossa lapsista ja silloin väheni koulussa todistuksella arvosana heti ... Nyt on onneksi kirkon ovet kaikille auki ja voi mennä aina kun haluat ... Olen tykänyt myös Turun kirkossa - oli mahtavan kaunis . Ja myös tykkäsin Helsinkissa Kalliokirkossa ... Kauniita ,tosi kauniita paikkoja ja rauhallisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä asuin Helsinginaikoinani juuri Kalliossa ja kirkkokin tuli tutuksi. Se on jylhä ja kaunis ja näkyy upeasti kauas.

      Minusta on rikkaus, että voi tutustua eri uskontoihin vapaasti, etsiä sen oman tiensä. Ja sitten pitää vielä olla suvaitsevainen erilaisuudelle. Kerron hassun esimerkin: lauantaina kulttuuripäiviemme aikaan olimme ensin aamulla lausumassa niitä Eino LEinon runoja kirkkoherramme ja yhden opettajan kanssa. Illalla kirkkoherra oli ravintolassa kanssamme ja tanssi hurjana myös punk-musiikin tahtiin. Hulluinta oli, että eräs nuori oli tästä närkästynyt, ei niinkään vanhempi väki.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana