Sivut


torstai 11. heinäkuuta 2013

Lykkyä tykö

Käteeni tarttui taas kirja. Humoristinen sellainen, mutta jotenkin tämä oli paljon paljon viihdyttävämpi kuin aiemmin esittelemäni. Suomen Kirjallisuuden Seura on julkaissut aikanaan kirjan nimeltä Lykyn avain, 999 vanhaa taikaa ja uskomusta. Pitihän sitä tutkailla vähän tarkemminkin. Ehkä tämänhetkisestä mielentilastani kertoo jotain se, että sisällysluetteloa selatessani bongasin ensimmäisenä otsikon Metsästys ja siirryin heti kyseiseen lukuun. Se kertoikin ihan perinteisestä eläinten metsästyksestä ja minua kiinnostava tieto löytyi vasta lukujen Puoliso ja Lemmennosto -alta.

Nyt nimittäin täytyy tunnustaa, että jos tähän saakka olen ihmetellyt ihmisen ikävän puutetta ja sitä, etten ihoa taikka seksiä ole kaivannut puoleentoista vuoteen, on tämä asia muuttunut totaalisesti. Jotain on tapahtunut. Herääminen? Olen katsellut miehiä ihan eri silmällä kuin ennen, flirttaillutkin jopa, vähän. Ehkä tämä tarkoittaa, että olisin jo valmis jonkinlaiseen suhteeseen? On levoton olo ja mieli. Miehen tuoksu saattaa saada jalat veteliksi. Yhtenä päivänä mietin jopa kondomien ostamista, pöytälaatikkoon hapertumaan, kuitenkin, minun tuurillani. Pitääkö minun nyt todella odotella taikoineni vai keksisinkö heti jotain tähän akuuttiin tilanteeseen? Perinteisestihän taikoja on tehty juhannuksena, mutta myös pääsiäisenä, vappuna ja uutenavuotena.


Kuvakooste on lauantain rock-levynjulkkarista,
vaikka ei kyllä uskoisi. Piti leikitellä vastakohdilla.
Ja ei, ei ketään noista minulle...


"Jos vappuna laskee 99 ylioppilasta, niin sadas mies, joka tervehtää, on tuleva sulhanen." Tämä on tuhoon tuomittu: meidän kylillä ei kyllä pääse näin pitkälle vaikka päivystäisi molemmat, aaton ja vappupäivän. Leppäkertulta voi tiedustella sulhasen kotipaikan sijaintia, oletan, että tämä tehdään kesällä: Otetaan otus vasemman käden peukalon päälle ja kehoitetaan lentämään tulevan sulhasen suuntaan. Sille pitää myös lausua "Lennä lennä leppäkerttu sinne päin mistä kullan saan". Sekin kuulemma auttaa, että vihtoo saunassa sokeripala kainalossa ja antaa sen sitten toivotulle miehelle. Hmm, minä luulen, että tuo jää tekemättä. Hikinen sokeripala? No way! Paras on kyllä ehdottomasti tämä miehille suunnattu ohje: "Jos mies ei saa mieleistään naista muuten rakastumaan ihteensä niin kyllä alkaa tykkäämään kun räpsyttää silmiään niin likellä naisen silmiä että silmäripset tarttuvat yhteen." A vot, sitä odotellessa! Vai pätisiköhän tämä toisinkin päin? Räps!

10 kommenttia:

  1. Pidän peukkuja, että uroo tarttuisi matkaasi tai sä tarttuisit uroon matkaan. :)

    Tuo silmäripsijuttu on ihana! :)

    "Vuotuisessa ajantiedossa" on myös lemmennostatustaikoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tuo ripsijuttu jotenkin oli säväyttävä ;-)

      Kiitti vinkistä, mulla onkin Vuotuinen ajantieto itselläni. Täytyy vilkaista vielä sekin.

      Poista
  2. Hikinen sokeripala ::D jotenkin en oikein usko ... Onnea metsästykseen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooei, ei musatakaan kuulosta kauhean houkuttelevalta ;-

      Ja kiitos, tässä rauhassa kahtellaan...

      Poista
  3. Kuvissa näkyvä urheiluasuinen herra kyseli minulta toiveikkaana odotellessani Siwan nurkalla autokyytiä, josko minä ihan häntä siinä odottelen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä pääsit sen kans juttusille! Vähän mä olen kade, minä vaan salaa kuvasin ja kaukaa ihastelin ;-)

      Poista
  4. Konstit on monet jne;) Sokeripala on kyllä jo sulanut saunomisen jälkeen...ehkä.
    Minusta tuntuu, että kun olet oikealla fiiliksellä ja avoimin mielin, niin kyllä se The Mies jostain kävelee/syöksyy paikalle. Peukkuja pidetään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kyllä nyt oikea fiilis, huomaan olevani sosiaalinen ja "auki". Ja jos totta puhutaan, ei mulla mikään kiire todellakaan ole. Se tulee sitten kun on tullakseen. Tai sitten jos.

      Poista
  5. Jospa siihen sokeripalaan tarttuukin feromoneja? Ja sen pitää varmasti olla sellaista vanhanaikaista kovaa ja tiivista sokeria, ettei se sula ennen aikojaan.

    Ripsien räpsyttelyä kannattaa kyllä kokeilla. Se saattaa olla hyvinkin tehokasta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenkin kanssa laskisin tuon ripsien räsyttelyn varaan. Pitää vaan rohkeasti tunkea lähietäisyydelle... Jos ehtisi saada ne ripset tarrautumaan ennen kun toinen pääsee karkuun tai ehtii soittaa valkotakkiset tai poliisit.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana