Sivut

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Paluu arkeen osa 2

No niin, nyt on levätty ja toivuttu, ainakin osittain. Esikoisella alkoi tänään kesätyöt kello seitsemän, joten aamulla herätys oli jo vartin yli kuusi. Kun kotiinpaluu venähti yli yhteentoista, arvaatte, että aika väsynyttä väkeä raahautui aamupalapöytään. Kuopus veteli sikeitä tietämättä mitään. Kun sain teinin matkoihinsa jatkoin minäkin uniani ja heräilimme vasta yhdeksän jälkeen. Kyllä elämä taas alkaa voittaa, mutta 15 tunnin matkapäivä kyllä vie veronsa.

Uusi Marjaanan Maja...


Miten se onkin niin, että meille aina sattuu ja tapahtuu? Tämänkertainen oli todella pientä verrattuna joihinkin seikkailuihimme joista voin kertoa joskus myöhemmin, mutta paluulento viivästyi teknisen vian vuoksi. Yksi hätäpoistumistie "liukumäkineen" oli pois käytöstä ja koneesta jouduttiin turvallisuussyistä jättämään rannalle 42 matkustajaa. Onneksi me emme kuuluneet heihin, mutta pääsimme matkaan vasta kolme tuntia aiottua myöhemmin. Tarina ei kerro, mitä näille 42 vapaaehtoiselle kävi, kuinka pian he pääsivät pois, ja sitä rataa. Mutta minä joka tapauksessa kiitän ja nöyrästi pokkaan heitä. Pääsipä pienet liikutuksen kyyneleetkin moisen solidaarisuuden vuoksi, kun näin, että osa todella ilmoittautui suosiolla jäävänsä odottelemaan.


...tämä tuikkulyhty halusi Suomeen!

Kaiken kaikkiaan loma oli aivan ihana, rentouttava ja onnistunut. Juuri sitä, mitä Kreikasta lähdimme hakemaan. Aurinkoa, lämpöä, uimista, nautiskelua, leppoisaa olemista. Hyvää ruokaa, juomaa ja palvelua. Juustoja. Sanoinko jo juustoja? Minulla on jo nyt ikävä niitä salaatteja ja juustoja. Aiomme pitää reissussa mukana olleen ystäväni kanssa muisteluillan asiaankuuluvine eväineen tässä jahka pöly laskeutuu. Ouzoa, oliiveja, kreikkalaista salaattia ja tsatsikia, valkosipulileipää, valkoviiniä, baklavaa ja rakomeloa jälkiruoaksi. Nam! Matkakuulumisia saatte varmasti lisää tässä pikku hiljaa.

16 kommenttia:

  1. Tervetuloa kotio!
    -Vesi nousi kielelle tuosta (tutusta) herkkuluettelosta :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, Mags! Ruoka on NIIIIN hyvää ja tuoretta Kreikassa. Ihanaa olla täällä, kiitos toivotuksista!

      Poista
  2. Kävitkö kunnolla kastautumassa vai nakititko pojille sen uimisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä kyllä uin altaassa (melkein) joka päivä kun oli niin kuumaa. Tulikohan siitä (julkaisukelpoista) todistusaineistoa... täytyypä tarkistaa!!

      Poista
  3. Tervetuloa sinulle rakas Marjaana! Kiva kun olet tyytyväinen ja iloinen ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nata, reissu oli rentouttava ja olen todella tyytyväinen ja ilonen!

      Poista
  4. Hauska tietää, että loma onnistui. No, en epäillyt yhtään, etteikö olisi.
    Kurjaa, että esikoinen joutui heti aamusta töihin.

    Terkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä urhea, joten älä huoli ;-)

      Loma oli rentouttava ja mainio, pojat on ihan parasta matkaseuraa!

      Poista
  5. Tervetuloa takaisin :)

    Muistathan sitten vahtia sitä kynttilälyhtyä, että ei yllätä ikävästi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Vahdin kyllä, jahka kynttiläaika taas alkaa ;-)

      Poista
  6. Sattumuksista huolimatta kuulostaa oikein onnistuneelta lomalta. Ja sitä kuvallista todistusaineistoa odotellaan täälläkin. Lupasit, muistatko? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, täytyy tarkistaa kuva-aineisto ja julkistaa jos jotain sellaista löytyy ;-)

      Poista
  7. Teillä on ollut ihanan kuuloinen loma :) ja loma osui sille ajanjaksolle, jolloin täällä Suomessa on ollut viileämpää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihanaa, eikä mua yhtään haittaa, että täällä oli koleaa ;-)

      Poista
  8. Tervetuloa takaisin ja muistakin ne kuvat...oikeesti, hienoa että reissu oli onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin yhden, jossa köllöttelen uimapatjalla. Kelpaisikohan se todistusaineistoksi?

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana