Sivut


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Heitä homo voltti

Minä en sitten millään voi ymmärtää, miksi homoista pitää pitää niin suurta meteliä. Annettaisiin ihmisten vaan olla rauhassa sitä mitä ovat. Omissa oloissaan, ilman mitään kummia kampanjoita. (Sivumennen sanottuna minusta tuo on julkisuushakuisuutta, enkä oikein ymmärrä miten se, että heterot suutelevat lehden sivuilla tosiaan, ajaa homoseksuaalien asiaa. Jotenkin tämä tapa vetoaa ainakin minuun paremmin.) Tai mielenosoituksia, joihin pitää Pertti Perussuomalaisen ihan ulkomamilla asti osallistua. Uskokaa tai älkää, en kovinkaan usein ajattele ihmisten seksuaalista suuntautumista. Ajattelen vaan, onko tuo mukava, mielenkiintoinen, älykäs tai hauska. Tämä voi johtua siitä, että tulin Helsingin aikoinani niin homo- ja sateenkaariperhe- tai vaikkapa drag queenkylvetetyksi, että mikään ei enää tunnu missään. Ja minusta se on hyvä.


Kaksi urospupua...


Ihminen on ihminen on ihminen. Kenellekään muulle kuin kumppanille ei kuulu, mitä kukakin makuuhuoneessa harrastaa. Kerta se on ensimmäinenkin, kun olen samaa mieltä Virpi Salmen kanssa. Ainoastaan siinä vaiheessa, kun isken silmäni johonkuhun mieheen, toivon totta vie, että hän on hetero, mutta muuten sillä ei ole minulle mitään merkitystä. Ei niin mitään. Se, että ihminen on jossain suhteessa erilainen kuin minä, ei tarkoita sitä, että minä olisin oikeanlainen ja hän vääränlainen. Päin vastoin. Esikoisen isä oli juuri oikeanlainen antaakseen minulle siemenen.

Olen kertonutkin, että poikani isä on homo, eikä se ole koskaan ollut mikään ongelma kenellekään muulle kuin eräälle psykoterapeutille. Se ei tunnu haittaavan esikoistakaan lainkaan. Ei edes tässä suvaitsemattomassa teini-iässä, jossa pitäisi sulautua massaan. Eikä edes täällä pienellä syrjäkylällä, jossa asumme. Kun hän taannoin halusi pitää yhteyttä isäänsä, ehdotin, että hän voisi itse ottaa tähän kontaktin Facebookin kautta. "Paitsi jos sua mietityttää mitä kaverit ajatteleen jos yksi sun Facebook-kavereista onkin yksi Suomen aktiivisimmista homoista." No ne kaikki tietää, että se on mun isä, tokaisi hän vastaan. Ehkä tässä uudessa sukupolvessa todellakin on tulevaisuus?!? Toivottavasti, koska jo olisi aikakin.

***

Jostain syystä blogiini tullaan toistuvasti haulla mieshieroja miehelle. Täällä on ollut puhe vaan naprapaatistani...

16 kommenttia:

  1. Oon niin samoilla linjoilla; live and let live!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin. En oikeasti ymmärrä mitä se kenellekään kuuluu. Ihana yhteisö jossa Helsingissä elin koostui mitä moninaisimmista vipeltäjistä ja suurin osa oli mitä mahtavimpia tyyppejä. Sitten, ihan niin kuin meissä heteroissakin, osasta en niin hirveästi pitänyt. So not, niin kuin Matti N ruukasi sanoa ;-)

      Poista
  2. Joskus tarvitaan julkisuushakuisuuttakin, jotta saataisiin tasa-arvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on totta, mutta sitä en ymmärrä, miten heteroiden suutelot edistää homojen asiaa. Se ei vaan jotenkin tunnu oikealta tavalta, minusta. Mutta ehkä olen tosiaan väärä ihminen miettimään tätä asiaa, kun se on (ollut) minulle niin kovin itsestäänselvä osa elämää.

      Poista
  3. Mun mielestä näitä homo - ja vähemmistökeskusteluja käydään julkisuudessa vain siksi, että turhat julkimot pääsisivät esittämään "painavan" kommentinsa asiasta tuoden sitä omaa narsistista egoaan esille. Eivät ne välitä perehtyä aiheeseen - oli se sitten mikä tahansa - mutta aina niillä on vankka ammattilaisen mielipide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä juuri tarkoitin. En ymmärrä, miten heteroiden suutelot ja sen sellaiset ajavat homojen asiaa. Sitten kun on omakohtaista kokemusta asiasta, voi vähän syvällisemmin ottaa kantaa.

      Poista
  4. Olen niin täysin samaa mieltä kaikesta, mitä kirjoitit! Tänään sattui yksi pieni aihepiiriin liittyvä episodi, joten taidanpa kirjoitella siitä ja sen herättämistä ajatuksista blogiini tämän sinun postauksesi inspiroimana. Kunhan tästä ehdin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kirjoituksesi, ja olen sitä mieltä, vaikka se ei ehkä tuosta ylläolevasta välittynytkään, että aihetta on hyvä pitää esillä. Sitä kritisoin, että miten sitä pidetään esillä julkisuudessa. Joillekin se kuitenkin on ihan arkipäivää. Kuten vaikka meille!

      Poista
  5. Halleluuuja! Mä olen elänyt puolet elämäni "tuollaisen ihmisten" kanssa ja voin sanoa, ettei mun ole koskaan tarvinnut "suhtautua" heihin vaan olla vaan ja elää. Hienoja tyyppejä, ihmisiä, niin miehet kuin naiset ovat ja ystäviä. Jatketaan elämää ja valitaan eräs "näistä" vaikka kuinka korkeaan virkaan, kuten meillä on nyt viikon päästä tarkoitus tehä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa kuulla, että urahaaveiden torppaajana ei ole sukupuolinen suuntautuminen. Se, että elää tätä todellisuutta homoseksuaalien keskellä on parasta suvaitsevaisuuskasvatusta. Miten voisi olla pitämättä näistä mainioista tyypeistä - kuten nyt vaikka esikoisen isästä?!? Ei mitenkään!

      Poista
  6. Mä olen niiiin samaa mieltä kaikesta, mitä kirjoitit. Mä en ymmärrä, enkä ole koskaan ymmärtänyt, miten se kuka rakastaa ketäkin tai touhuaa makuuhuoneessan mitä, arvottaa ihmistä. Rakkaus on rakkautta, se ilmenee eri tavoin mutta tärkeintä on rakastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen!

      Rakkaus on tärkeintä ja niin kauan kun se on laillista ja toista kunnioittavaa, kenelläkään ei pitäisi olla nokan koputtamista.

      Poista
  7. Olen miettinyt, että miksi se Euroviisusuukko ärsytti, vaikka missään tapauksessa kenenkään homous ei ole ongelma. Olisikohan se tuo julkisuushakuisuus vastaus tähän asiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee tänään kommentit tipoittain :D Jos se olisi ollut ei-heteroiden suukko niin sitten se ei olisi ärsyttänyt.

      Poista
    2. En mäkään kestänyt sitä euroviisupusua - se oli pelkkä temppu.

      Poista
    3. Niin, munkin on vaikea saada kiinni siitä, että miksi heteroiden pussailu (mainos- tai julkisuushakuisuusmielessä) ärsyttää. Onko se sitä, että "kattokaa nyt, näin avarakatseisia me ollaan?" Vai se, että se tehdään show-mielessä, en tiedä...

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana