Sivut

torstai 7. helmikuuta 2013

Sorina, pulina ja solina

Meillä on verraton työyhteisö. Tämän tästä käy kälätys ja puheensorina, kun setvimme työ- ja muita asioita. Kaksi akkaa ja yksi nuori mies. Uusi työntekijämme, joka koeajan jälkeen jo vakinaistettiinkin, on sopeutunut meidän keski-ikäisten naisten seuraan vallan mainiosti. Minusta on ihanaa, kun töissä voi olla oma itsensä eikä tarvitse aamulla vetää roolia päälle. Esimiehenä arvostan sitä myös, että kollegani ovat omina itseinänsä töissä. Edellisessä työpaikkassani minun esimieheni veti hyvin tiukan rajan työ- ja kotielämän välille, ja vaikka jokainen saa tehdä juuri niin kuin parhaaksi näkee, tuntui se välillä hieman kummalliselta. Tämä tyyli sopii minulle paremmin.


Ei pulina vaan solina. Tulispa kevät!


Arvatkaapa käykö meillä kotona pulina? Vaikka teini välillä olisi hiljaisella päällä, niin kuopukselta kyllä tulee juttua ihan solkenaan. "Tää tässä on Darth Vader-saari (lattialla lojuva muovinen DV-naamari). Sieltä voi löytää jotain, mitä on aina toivonut. Tää on seikkailijaninja. Haa. Ja se löysi keihään." "Tätä olen aina toivonut!" "Mutta se veikin sen kavereilleen ja vaihtoi valomiekkoihin." Sama ninja teki voltteja valomiekkojen avulla ja mätkähti selälleen. "Ei tässä voi koko päivää köllötellä." "Pysy kurssissa. Ooo, tsss, trrr, tsaiaaa" - ja muita ninjamaisia äänitehosteita. Jatkuva höpötys käy toisinaan hermoille. Yleensä kyllä osaan sulkea sen taustahälyksi enkä edes huomaa sitä.

Mutta osaan minäkin, joskus menee puhelimessa maailmaa parantaessa tovi jos toinenkin. Onneksi on Kamu-palvelu kolmen tärkeimmän ystävän kesken, niin ei konkurssi uhkaa. Ja puhutaan me toki kavereiden kanssa naamakkainkin, mutta aina ei ehdi ja pääse joten luurit käyvät kuumina. Esikoisella taas, silloin kun on puhepäällä, on luurit korvilla ja skypetys kiivaana kavereiden kanssa. Pulinaa meillä siis riittää. Ai niin, jutellaan me joskus keskenämmekin...

***

Pulina. On se suku- ja etunimikin, mutta ei ehkä menisi Suomessa läpi.

14 kommenttia:

  1. Kamu-palvelu on kyllä pelastus :) Juttelen lenkillä tunnin puhelimessa siskon tai äidin kanssa joka päivä ja tekisin kyllä konkurssin, jos ne olisi tavallisen taksan puheluita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu: saatamme setviä tärkeitä asioita (Peppone, paino sanalla TÄRRRKEITÄ) tunnin jos toisenkin. Tällä tavalla ei koko ajan vilku euron kuvat alitajunnassa ja voi rauhassa keskittyä kulloinkin esillä olevaan asiaan/ongelmaan ;-)

      Poista
  2. Pulinasta on joskus tullut saatua tarpeekseen sillä entinen(ensimmäisestä avioliitosta) eukkoni puhui joka päivä kaksi tuntia puhelimessa työkaverinsa kanssa- niin, sen saman jonka kanssa se oli just tehnyt abot 8 tunnin päivän. Helvetti mutta se oli pimee muija,vaikka ei näin saisi sanoa naisista mutta ei tuollainen käytös ihan terveen ihmisen touhuja ole. Niinpä nakkasin puhelimen seinään (selvin päin, sanaakaan ei vaihdettu) ja hiljenihän se muutamaksi päiväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihan hirveän allerginen sille, että yhteistä aikaa käytetään muiden kanssa lätisemiseen. Muutenkin kun tuppaa se parisuhdeaika olemaan kortilla. Ymmärrän siis täysin!

      Vietimme eksän kanssa tasaiseen treffejä ja ns. laatuaikaa parisuhteen eteen. Onneton yksilö onnistui pilaamaan yhdet jos toisetkin treffit vastaamalla puhelimeen (ei, minä olen ykkönen treffeillä, ei kaverit) tai vielä pahempaa, soittamalla itse tupakalla käydessään ihan ohimennen vaan kaverille. Huokaus. Onneksi oli se takuuvarma ja ikivanha mielenosoituskeino, jolla oppi aika nopeasti: koivet meni pihtilukkoon ja pysyi, kunnes ongelma tuli ymmärretyksi ;-)

      Poista
    2. Niin, teillä kun on se universumin mahtavin mielenmuokkaaja ;D

      Poista
    3. Näin on, sä olet ymmärtänyt asian ytimen ;-)

      Poista
  3. Mahtinippelitieto tuo nimiasia. Saattaisi se sukunimenä mennä läpi Suomessa, mutta etunimenä ei ehkä. Tai mistä noita nyt tietää, kun viimeaikaisten uutisten perusteella läpi on mennyt paljon hullumpiakin nimiä.

    Kuinka ollakaan, että meillä molemmilta löytyy taito taikoa lapsen pulina taustahälyksi. Joskus se vaan osuu oikeasti omaan nilkkaan, kun sillä on ollut ihan oikeaakin asiaa. Paitsi että mun mielestä 17 vee tytön pitää jo kokemuspohjalta tietää, että tärkeitä asioita ei heti aamusta pulista vaan säästetään ne vastaanottavaisempaan hetkeen.

    Mä vihaan puhelimessa pulisemista. Mutta allergisoiduin sille vasta sen jälkeen, kun olin työskennellyt erään operaattorin palveluksessa. Sitä ennen oli järjettömät puhelinlaskut. Nyt on Saunalahti ja alle euron päivät. Puheluiden osuus viimeisessä laskussa oli yhden euron. Ööh, mä en todellakaan soita itse, vaikkei tarvitsisi edes murehtia laskua. Hyvällä tuurilla olen kuitenkin pulisevalla päällä, kun joku mulle soittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen hionut huippuunsa tuon "lapset taustahälyksi" -taidon ja sä näköjään myös. Onkohan tää joku mies/naisjuttu, kun kuopuksen isän oli ihan mahdoton vaikkapa keskustella, jos lapset kuhisi taustalla? Puhumattakaan siitä, että ne vaati jonkinlaista huomiota, silloin ei onnistunut aikuisten välinen kommunikointi ollenkaan. Mulla saa vaikka roikkua viittaava ja hyppelehtivä lapsi jalassa, niin en keskeytä. (On myös oiva tapa opettaa näitä odottamaan vuoroaan.)

      Rakastan mahtinippelitietoa, jota on internetin ihmemaa pullollaan!

      Poista
    2. Joo, ei se tosiaan miehiltä suju. Ne haluaa vaan sellaisia lapsia, jotka on hiljaa ja päästää ääniä vasta kun kysytään jotain. Itse asiassa toi ei ollut edes vitsi. Mä olen nähnyt niitä sellaisia miehiä, jotka oikeasti menettää malttinsa, jos lapsi pitää ääntä.

      Olen sitä mieltä kyllä, että lapsen pitää osata odottaa vuoroaan, mutta ei sen sentään hiljaa tarvitse olla.

      Onneksi on internet ja mahtinippelitiedot. Mitähän me tollakin tiedolla tehdään. Tärkeältä se silti tuntuu. Voi sille joskus olla käyttöä. :D

      Poista
    3. Luulen, että jossain kohtaa elämässämme me häikästään joku juuri tällä nimenomaisella faktalla ja tietämyksellä!

      Tuo lasten hiljaa pysyminen onkin aika veikeä juttu. Toisaalta olen sitä mieltä, että lapset pitää toki kasvattaa - tiukastikin - kunnioittamaan toisia ja erilaisia tialisuuksia, vaikkapa, mutta silti lapset ovat lapsia ja niistä nyt vaan lähtee vähän enemmän ääntä kun (joistain) meistä aikuisista. Tämä taitaa taas olla sellainen "aikuisen vastuulla" -juttu. En nimittäin kestä yhtään vaikkapa kirjastossa meteleöiviä lapsia - mutta ei se niiden lasten vika ole. Aikuisten pitäisi osata opettaa ja komentaa. (On sitten niitäkin yleensä äitejä, jotka komentavat niin kovaa ja näyttävästi, että ovat itse enemmän häiriöksi.)

      Aha, tästä taitaa tulla toisaalta-toisaalta päivä. Tai sitten mun ei vaan pitäisi aamukahvipöydässä koittaa kirjoittaa mitään järkevää...

      Poista
    4. Köh, köh. Mulla nousee verenpaine kiljuvista kakaroista julkisilla paikoilla. Että en mäkään ihan hirveän hyväksyvä ole sen suhteen, mutta on tilanteita, joissa ei ole mitään syytä vaatia olemaan hiljaa - paitsi se oma ärsyyntyminen. Mulla oli eilen tyttö mukana salilla, kun kerta kissa sen herätti sopivasti. Siellä joku pieni rääkyi ja kiljui ihan täysillä (niin, meidän salilla on lapsiparkki, jossa ammattitaitoiset hoitajat) ja totesin siinä ääneen, ettei meille sitten tulisi tollasta rääkyyjää vaan olisi syytä tulla sellainen kuin hänkin on ollut. Sellainen, joka nostaa kitarisoja heiluttelevan metelin vain ja ainoastaan sopivassa paikassa. ;D

      Inhoan kyllä niitäkin äitejä, jotka komentelee koko ajan ihan turhastakin. Ehkä jopa yhtä paljon kuin niitä, jotka eivät puutu mitenkään lasten tekemisiin, vaikka olisi aihettakin. En ole varma kumpi on ärsyttävämpää.

      Liika järkeily on sitä paitsi pahasta, koska rajoittaa sitä tajunnanvirtaa. Aamukahvipöytä on siis just hyvä paikka, jos suodattimet ei ole vielä heränneet. ;D

      Poista
    5. Amen!

      Minusta nämä äidit jotka yrittävät liikaa päätyvät kyllä tasapeliin niiden kanssa, jotka eivät yritä lainkaan. Niin, äitiys on ihan pirun haastava laji. Kuten oikeinkirjoituskin, näemmä, aamulla ennen seitsemää.

      Poista
  4. ihana juttu pulinasta , niin minäkin rakastan lasten puheenpulinaa yli kaiken ... Puhelimessa puhun vaan äidini kanssa- kun hän asuu Virossa. Muuten vaan tärrrrrrkeitä asioita. Myös asioin puhelimessa kun on tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit ;-) Minustakin on kiva kuunnella kuopusta,se on niin hassu. Toisaalta joskus tosiaan toivoisi, että olisi ihan hiljaista eikä sitä ainaista taustahälyä... Siksipä minä en kovin usein avaa edes televisiota silloin, kun minulla on ihan omaa aikaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana