Sivut

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Mansikkainen mummeli?

Nollavaimo nakkasi haasteella. Edelleen on vähän omat aiheet hakusessa, joten tähän on kiva tarttua. Ja ei, en käännä selkääni, en ollenkaan näin helpolla.

1. Miksi?

Miksi, oi miksi? No TIETYSTI siksi. Ja etenkin siksi, kun minä sanon! 

2. Vasen- vai oikeakätinen?


Vasenkätinen, kuten monet muutkin nerot. Ja nimenomaan aika totaalisen vasenkätinen. Voinkin siis sanoa tekeväni melkein kaikki asiat tuosta noin vaan vasemmalla kädellä. 

3. Siviilisääty? Miksi?


Eronnut. Tai karannut tai uusioneiti tai kierrätysneiti. En ole ihan päättänyt vieläkään. Siksi, että pystyn näin elämään omannäköistä elämää ja olemaan onnellisempi.

4. Jos voisit kääntää kelloa, mitä tekemiäsi valintoja muuttaisit?


En varmaan juuri mitään. Ehkä taas se yksi kaukainen tuhoontuomittu ihmissuhde olisi voinut loppua jo aikaisemmin. Alkoholistia ei niin vaan paranneta. 

5. Missä haluaisit elää eläkkeellä ollessasi?


Oi oi oi, jossain lämpimässä talvet ja mökillä järven rannalla lasten ja lastenlasten ympäröimänä kesät. Sen mukavan fiksun papparaisen kainalossa. Ei ehkä haittaa, vaikka se siellä lämpimässä olisi vähän hikinenkin (siis se kainalo) - täytyy tässä ruveta pikku hiljaa madaltamaan kriteerejään. 





6. Toiveammattisi?


Kyllä se on tämä nykyinen. Unelmahommani. Unelmatyöpaikkani. Siksi niin kovasti kiristää, ahdistaa ja ihmetyttääkin tämä sisäilmahässäkkä töissä. Miksi, oi miksi juuri minulle, tämäkin? En edes pysty ajattelemaan sitä vaihtoehtoa, että pitäisi uudelleenkouluttautua enkä saisi tehdä tätä työtä. Huokaus!

7. Paras kehu jonka olet saanut?


Kyllä se äitiyteen liittyy, ja on tullut omien lasten suusta. Paha ei ollut sekään, minkä kuopuksen isä muuttoautonsa rattiin noustessaan sanoi: "Olen oppinut sulta niin paljon lapsista ja vanhemmuudesta, että haluan kiittää siitä."

8. Ensimmäinen suudelmasi?


Oi, oi, oi, ihan niin kuin Nolliskin, tunnen vieläkin sen muljahduksen mahassani. Mutta kehtaakohan tätä jakaa? Hmm, olen kertonut, että liftailin paljon teininä. Syynä olivat erinäiset orkesterit, mutta bändäri en koskaan ollut. Kerran kuitenkin matkasin suosikkibändin keikkabussissa ja salaa ihailemani laulaja pikku hiprakassa lähestyi minua. Olin melko otettu suudelmasta, ensimmäisestäni, ikinä, mutta bussin perälle en kuitenkaan suostunut...

9. Hunaja vai etikka?


Mikä kysymys tämä on? Hunaja, tietenkin! Etikkaa käytän pyykinhuuhteluaineena. Höh!

10. Mitä hetkeä et unohda milloinkaan?

Klisee tai ei, mutta kyllä se on esikoisen syntymä. Kun sain sen pienen ruttuisen pojan rinnalleni kuudentoista tunnin tuskan jälkeen ja se katsoi älykkäillä silmillään suoraan sieluuni. Minä olen sitä mieltä, että vastasyntyneillä on maailman viisain katse. Kuopuksen syntymä tulee hyvänä kakkosena, mutta ihan samanmoista tunnekuohua se ei minussa herättänyt. Siitä muistan jotenkin parhaiten kuopuksen isän liikutuksen, kun oli ensikertalainen. Minä olin vähän niin kuin sivuosassa sillä kertaa - sitten, kun poika oli syntynyt, tarkoitan. 

11. Tämä on saamasi haaste bloginkirjoittajalta jota et oikeasti tunne. Miksi vastasit tähän?


Haasteisiin on kiva vastata, ja niin tämä Blogistania nyt vaan toimii, että emme tunne toisiamme. Mutta blogitapaaminen olisi kyllä kiva. Oikeasti!

***

Vanhus. Vanhus ei tule yksin. Se tulee toivottavasti kaksin. Ellit-sivustolla voi tehdä testin millainen vanhus sinusta tulee. Minusta tulee kuulemma mansikkainen mummeli tällaisin saatesanoin: "Hienoista skarppausta liikunnan, juhlimisen, rentoutumisen tai ravinnon suhteen nyt, niin olet vanhus vailla vaivoja myöhemmin." 
Ai miten niin muka hienoista skarppausta?!? Tyhmä testi...

4 kommenttia:

  1. Hieno listaus kaikkiaan ja jotenkin tuntui ettei sun tarvinnut paljon edes miettiä vaan ne tuli suoraan sydämestä. Tästäpä päästäänkin kätevästi kohtaan 2 eli vasenkätisyyteen; se todistilopuulisesti sinun olevan enemmän tunne - kuin järki-ihminen sillä kaikki suuret emapaatikot kautta aikain ovat olleet vasureita. Ole onnellinen sillä kyllä ainakin mun mielestä se sydämen ääni on tärkeämpi kuin ne järjen höpinät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on - olen aina ollut vakuuttunut vasenkätisten yiivertaisuudesta ;-)

      Järki ja tunteet tasapainossa, niin hyvä tulee!

      Poista
  2. Pakko tehdä tuo vanhuustesti heti kun ehdin... =) Ihanasti sanottu vastasyntyneen viisaasta katseesta! Minäkin olen kuullut sanottavan, että vastasyntyneet tietävät kaiken, mutteivät kerro. Niillä on katseessaan sitä jotain.

    Sinulle on tunnustus blogissani. Ota vastaan ja laita kehu kiertämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, varmasti otan kopin ja laitan eteenpäin.

      Vastasyntyneet, niin kauan kun katsovat sisään- eivätkä ulos tähän maailman päin, tuntuvat olevan kosketuksissa koko universumiin. Se viisaus, todella!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana