Sivut

maanantai 10. joulukuuta 2012

Kauraleipää ja kiittämättömyyttä

Jos minä nautin vapaasta, niin kyllä sekin on ihanaa, kun koko kopla on taas koolla kotona. Äiti ja hänen miehensä toivat paitsi pojat myös ihanan kimpun tulppaaneja. Piristää kummasti! Perinteiden mukaan eilen oli kotiinpaluun lisäksi peli- ja halipäivä sekä siivouspäivä. Ja ihan vähän ahdistuspäiväkin. Auto on huollossa ja alkaa toinen autoton viikko kolmen kilometrin päässä työpaikalta, päiväkodista ja kaupoista. Lisäksi tulossa on ainakin yksi iltakokous normaalien rutiinien lisäksi. Haastetta kerrakseen. (Vaikka apua suunnattomasti arvostankin, minä inhoan olla muista riippuvainen. Arggggh!)



10.

Täytyy vielä kertoa pari huippuhetkeä viime viikolta. Ne kohdat, kun tuntee äitinä todella onnistuneensa, eivät ikävä kyllä ole niin järin lukuisat. Sitten kun sellaisia tulee, haluaa ne muistaa vähän pidempään. Kun auto ei käynnistynyt, oli kaupassa käyntikin normaalia takkuisempaa. Ja kun esikoinen oli kotosalla flunssan kourissa, hän söi parikin kertaa leipäkaappimme tyhjäksi yksinollessaan. Korvaukseksi hän intoutui leipomaan. Täytyy sanoa, että aika mahtavaa on palata pakkasesta leiväntuoksuiseen kotiin ja maistaa uunituoretta kauraleipää oikean voin kanssa.




Kuopus tarkkaili Mauri Kunnaksen Onnin paras joululahja -kirjasta tuota alla olevaa aukeamaa pitkään ja hartaasti. Hän kysäisi sitten, että "eikö niin, äiti, että tuo on sitä kiittämättömyyttä?". Bingo! Kiittämättömyys on asia, jota inhoan syvästi, ja olen kyllä molemmille pojille koittanut opettaa ja toitottaa kiitollisuuden merkitystä. Seuraavaksi siirrymmekin sitten pyyteettömyyden kimppuun. Adventtitapahtuman jälkeen kuopus auttoi minua auton putsaamisessa ja harjasi siinä samalla myös pappimme autosta lunta. Kun pappi kovasti kiitteli, killitti kuopus silmiin ja kysyi "paljonko maksat". Auts.



Kiittämättömyys - suoritettu. Pyyteettömyys - työn alla.


Kun kirjoitin tätä, tonttu kurkisti ruudun takaa ja kimitti: "Sinun ruutuvuorosi on peruttu. Olet näppäillyt jo liian pitkään." Äiti hukkuneena internetin ihmemaahan...

Mukavaa alkavaa viikkoa.

4 kommenttia:

  1. Hattua täytyy nostaa kummallekin jälkikasvulle, hienosti olet ne kasvattanut. harva muksu tänä päivänä vääntää leipää yksin ollessaan! Kuopus on niin paras noiden tokaisujen kanssa, välkky myös minkä todistaa kiittämättömyyden tunnistaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo esikoinen on kyllä erikoistapaus, se välillä jopa miettii, jos ruoanlaitosta tai leipomisesta tulisi ihan ammattiakin joskus. Nauttii siitä niin. Nyt on joulusuklaat mietinnässä.

      Ja kiitos hatunnostosta. Välillä saa itselleenkin nostaa, toisinaan sitten, niin kuin siinä papin auton vieressä, tekisi mieli vajota maan alle ;-)

      Poista
  2. Kuopuksen välähdykset on ihania :)
    Meillä neiti 5v oli kuunnellut isänsä kanssa Jukka Pojan "Kiitollisuutta" -biisiä autossa. Kiira lauleli kertosäettä autosta kiivetessään ja isä kysyi sitten, että tiedätkö mitä se kiitollisuus tarkoittaa? "No se on sitä, että sanotaan kiitos aamupalasta ja siitä kun saa kattoa aamulla junioria, eikä narista koko ajan tai haluta kaikkea muuta". Hyvin sekin osas asetella sanansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hieno analyysi sielläkin asiasta, toden totta!

      Jouluja toivottelen, ja voimia myös, luin blogistasi surulliset uutiset.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana