Sivut

torstai 1. marraskuuta 2012

Välihousupakko?

Aamuisin on ongelmallista, kun ei tiedä mitä pukisi päälle. Sukkahousut on saatanasta housujen alla, hameiden kanssa käytän niitä (paksuja ja värikkäitä) ihan suht sujuvasti. Toppahousut toimivat periaatteessa parhaiten, kun ne voi vaan napata sisävaatteiden päältä pois ja asettua oleilemaan. Tuntuvat kuitenkin vähän hätävarjelun liioittelulta vielä tässä vaiheessa syksyä. Välihousut, niin kätevät kun ne tavallaan ovatkin, ahdistavat minua niin, että on pakko käydä työmaalla vessassa vekslaamassa ne pois päältä päivän ajaksi ja sitten taas päälle, tai paremmin sanottuna, väliin, kun lähden pois. Hankalaa.


Olisiko aika luopua amppelikukista?


Mutta toisaalta sain viime viikon parhaat hymyt, kun kuorin tontunpunaisia pitkiä pöksyjä pois ja muistin Hermanssonin Minä johtajana kirjan. Se subjektiivisen johtajuuden opus, josta tuli kertaheitolla minun raamattuni mitä töihin ja johtamiseen siellä tulee. Hermansson on sitä mieltä, että subjektiivinen johtaja voi esimerkiksi pistää lauluksi kesken palaverin taikka vaikka ihan tavallisenkin työpäivän, ei sen puoleen.


Talvi selätti ruusunkin. Tai ainakin osan siitä.


Minulla sattui olemaan punainen paita ja sukat - päällyshousut toki olivat mustat, mutta välihousut, kuten sanottu, punaiset myös. Mietin hetken, josko olisin pokkana tanssahdellut vessasta sosiaaliseen tilaamme jossa kollegani/alaiseni olivat kahvilla ja laulanut "hei tonttu-ukot hyppikää" iloisesti kerrastossani loikkien. Ihan hirveästi mieli teki, mutta minä a) en osaa laulaa enkä näin muodoin uskalla laulaa julkisesti ja
b) mietin hetken uutta työntekijäämme, joka on kuitenkin vielä koeajalla ja sitä paitsi nuorehko mies. Pitäisin hänet mielelläni remmissä. Ehkä keräilen rohkeutta ja toteutan subjektiivista johtajuutta sitten ensi jouluna.

16 kommenttia:

  1. :D Hyviä ajatuksia nuo lopussa mainitsemasi, sun on ihan pakko toteuttaa ne ja kertoa kuinka kävi!
    Ei se Hermansson mikään tyhmä tyyppi ole, täällä suomalaisessa työelämässä (ja varmaan muuallakin) ollaan liian tiukkapipoisia. Mitä vaatetukseen tulee niin älä välitä; raksalla se vasta yhtä helvettiä on. Varsinkin syksyt ja keväät, tosin nytkin joka päivään mahtuu sitä ulkona ravaamista tai osan päivää tekemistä, aina on joko liikaa tai liian vähän päällä. Ei auta kuin kestää, muuten työpäivä menisi yhdeksi rättirumbaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi joulua odotellessa, täällä ei nimittäin pipo eikä tonttulakki kiristä!

      Asiat meni taas perspektiiviin, kiitos Peppone. Voin kuvitella, että teillä sitä vasta manaamista riittääkin tästä aiheesta, joten minäpä suljen suuren suuni ja nautin siististä sisätyöstäni. Ilman välihousuja.

      Poista
    2. No älä nyt noin sano, kurjaa se on sullakin. Sinähän olet kätevä käsistäsi, tee sellaiset repäisyhousut (mitä mm. strippareilla on). Sisälle kun pääsee niin yhdellä ranneliikkeellä puntit huis helvetiin. Tosin se pukeminen sitten ottaa oman aikansa...

      Poista
    3. Wo-how, ihan mahtava idea! Nyt vaan heti silmukoita luomaan ja suunnittelemaan. Huomenna lisää kätteni tuotoksia...

      Poista
  2. Jos mää olisin sun henkilökuntaas ja sää hyppisit kerrastossas laulaen tonttu-ukkoja, lähtisin piiriin ja leikkisin teidän kanssa vielä tip-tap-leikinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, mukavalta kuulostaa. Täytyy kerätä rohkeutta ensi vuoteen ja katsoa miten käy. Minun henkilökuntani on kyllä niin mainio, etten yhtään epäile, etteikö jonkinlaiset piirileikit mekin saataisi aikaiseksi. Hyvät naurut nyt ainakin!

      Poista
  3. No niinpä! Juuri tämä aika on pahinta, kun sukkahousujen kanssa (minä kyllä tykkään ohkasista sukkiksista farkkujen alla) on hiukan liian lämmin ja ilman niitä hiukkasen vilu! Sisätiloihin tullessa on älytön kiire päästä niistä eroon, mutta eihän sitä nyt esmes teatterissa, tai kaupassa, voi riisuutua... Eikun vaan lämmittämättömiä sisätiloja julkisiin, vai mitä? ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä pahempaa on sitten sydäntalvella toppatakki päällä hikoilla jossain Sokoksen jouluruuhkassa. Joo, lämmittämättömiä kauppoja talvisaikaan tahdotaan!

      Poista
  4. Ja tahtosinpa tosiaan nähdä (ja kuulla) teitin tonttutanssin ;-D

    VastaaPoista
  5. Hah, meikäläistä ei enää paljoa hätkäytä sun tonttuilut:) Vaan mitenkä on toisinpäin? Voiko alainen toimia samanlailla, vai passitetaanko välittömästi työterveyteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehei, ei passiteta. Jos Hermansson on eri mieltä, mä en enää pidäkään sitä mun guruna.

      Hmm, täytynee keksiä ensi jouluksi sitten jotain VIELÄ hätkähdyttävämpää, senkin kovaksikeitetty Konna!

      Poista
  6. Itsellä tuollainen tonttuilu aiheuttaisi vilun väristyksiä. Minulla tuo aiheutuu siitä, että jouduin koulun ensimmäisen luokan joulujuhlassa esittämään tonttua. Eihän sitä muuta tonttupukua tietysti ollut kuin punainen paita ja punaiset sukkahousut. Kyllä hävetti pientä poikaa hyppiä punaiset sukkahousut jalassa koko koulun ja vanhempien edessä.

    Eihän ne nyt oikeasti ole kuin punaiset sukkahousut, mutta kun on pieni poika, joka on vasta vähän aikaisemmin tajunnut, ettei noin vanhat pojat käytä sukkahousuja, niin kyllä hävetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, ja osittain tästä syystä jätin performanssini esittämättä. Meitä on niin moneksi, ja hyvä niin!

      Poista
  7. Hätkädytin joskus ent. työpaikassani työkavereita laittamalla eriparisukat: toinen oli musta, toinen punainen. Arvatkaas, tuliko kommentteja ja kysymyksiä... :) Ai niin, mullakin on punaiset leggarit, siis välihousuina! :D Kirkkaanpunaiset oikein :)

    Varastolla tultiin pari viikkoa sitten kysymään:"Oletko tietoinen, että sinulla on eriparikorvikset?" *huokaus* (minulla oli siis 3 erilaista korvakorua, tapani on viihdyttää ympäristöä - kaikki ei mene aina perille)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, ihmiset ovat kovin kaavoihinkangistuneita. Pahinta on se, kun katsotaan (paheksuvasti) muttei kommentoida.

      Minulla kävi yksi myyntiedustaja (mies), jolla oli Marimekon vaaleanpunaiset unikkosukat, enkä meinannut saada silmiäni irti niistä. Onneksi selitti sitten lyöneensä vetoa ystävänsä kanssa, niin ei jäänyt vaivaamaan. Huomasi varmaan herkeämättömän tuijotukseni.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana