Sivut

maanantai 1. lokakuuta 2012

Pizzaa ja parisuhteellista

Meidän 4000 asukkaan kylällämme on yksi mies, jota voisin ajatella katselevani sillä silmällä. Ja vähän olen katsellutkin, tunnustan. Siis tasan yksi, eikä yhtään enempää, joten markkinat ovat aika, hmmm, suppeat. Tämäkin tapaus saattaisi hyvinkin osoittautua hutiksi, mikäli pääsisin tekemään lähempää tuttavuutta. Sen verran hänestä tiedän, että on eronnut lapsensa äidistä, mutta uuden kanssa en ole häntä nähnyt. No, en ole nähnyt juuri muutenkaan, liikuskelee liian vähän kylillä. Tai vääriin aikoihin, tiedä häntä.

Mietin tässä juuri, miten vaikeaa on tehdä lähtemätöntä vaikutusta ihmiseen, jota ei koskaan tapaa. Kuinka ollakaan, törmäsinkin sitten häneen heti kaupassa. Niin. Sunnuntaina, sen kerran, kun lähdin "pikaisesti kauppaan" poikien kanssa, kotihousuissa, meikkaamatta, ilman rintaliivejä, on selvää, että tämä miekkonen on siellä myös. Lisäksi hän tulee, tottakai, kassajonoon perääni, ja esikoinen kysyy isolla äänellä: "Miksi meidän ostosten välissä on toi kapula?"

Hetkellinen likviditeettikriisi, piti maksaa osa ostoksista bonuksilla ja osa tilillä olevilla rääppeillä. (Tänään tulee rahoja kahdestakin paikasta, ja huomenna elatustuki, älä huoli, äiti!) Damn, damn, damn, damn, miksi, oi miksi minulla on tällainen tuuri?

Asiassa voi - kai - nähdä valoisatkin puolet: ehkä rintaliivittömyys on, ööö, seksikästä? Ja au naturel -look myös? Ehkä minä herätin rahattomuudessani miehekkäät suojeluvaistot ja luolamies lähtee metsästämään minullekin mammutteja? Ehkä poikien kanssa tusatessa tuli hyvin selväksi, että olen yh-äiti, kukaan täysjärkinen ei taatusti lähtisi noiden kanssa kauppaan jos olisi vaihtoehtona jättää ne kotiin puolison kanssa. Että treffipyyntöä odotellessa. Jokohan tänään puhelin pirisee?




Söin sitten harmitusöverit pizzasta. Arvaatte varmaan, että tuo neljännes, jossa ei juuri täytteitä juuston alta erotu, on minun.

***

Hyvää luomuviikkoa, muuten!

***

"Kaupunkiin, jossa Pekka asuu, on tullut muukalainen, jolla on kaksi mustaa päätä."
Tiedoksi. Tästä taitaa tulla jatkokertomus.

4 kommenttia:

  1. Se on kuitenkin huomannut vain jonkun ihastuttavan pikkuasian josta sulla itsellä ei ole tietoakaan, eikä edes tajunnut että sulla oli kotihousut. =) <3

    Mut se on kyllä totta että aina käy just noin. Ei pitäs koskaan lähteä ulos römppävaatteissa kun sillon tulee vastaan aina joku mennyt tai tuleva rakkaus tai entinen koulukiusaaja josta on kasvanut prinsessa victorian näköinen upea ja tyylikäs nainen. Tms. Se on se karman laki, tai murphyn.

    Kaksipäinen muukalainen kuulostaa jännältä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan positiivinen asenne... Ehkä se huomasi vaan mun vienon punastukseni?

      Kaksipäisen muukalaisen toinen pää juuttui kypärään ;-)

      Poista
  2. Lähdepä rimpsalle maksialushousut jalassa ja risat rintsikat päällä, niin hotellihuoneen oven takana on jono! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuten ollut, kokeiltu on ihan vasta ;-)

      http://marjaananmaja.blogspot.fi/2012/09/voi-tata-onnea.html

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana