Sivut


maanantai 17. syyskuuta 2012

Terassi- ja keittiöelämää

Voi mikä mahtava ilma eilen oli! Päiväkahvit joimme ulkona ystävän kanssa, ja melkein säälitti heittää hyvästit puutarha-kalusteille, mutta teimme sen kuitenkin. Purimme ne esikoisen kanssa yhdessä ja säilöimme seinustalle ja ulkovarastoon. Jännitän, kokoammeko ne taas ensi keväänä täällä vai myymmekö pois jos pääsemme keväällä muuttamaan havittelemaani asuntoon. Pienen istuskelupaikan jätin vielä, nuo nyt on helppo pistää kasaan ja varastoida myöhemminkin. Sen verran optimistia minussa kuitenkin vielä tämän syksyn suhteen on!




Eikä päivässä muutenkaan ollut valittamista. Minä olin koko päivän yllättävän pirteä ja aikaansaava. Johtuneeko siitä, että pitkästä aikaa teimme lauantaina siskonpetin kuopuksen kanssa ja minä nukahdin melkein samaan aikaan kun kuopus? Yöllä käväisin kerran vessassa ja mietin, että nyt käy taatusti niin, että kun olen jo nukkunut viisi tuntia umpiunta, jään kieriskelemään valveille. Ei puhettakaan, posotin toiset viisi yhtä onnellisena. Jo kelpasi siis herätä uuteen aamuun 7.20 ja värkätäkin kaikenlaista päivän aikana!


Oi nam!

Kuten keittiöhommia (mm. perunamuusia ja pannukakkua). Esikoinen teki juurimenetelmällä (!?!) kotitaloustunnilla oppimiansa solmusämpylöitä. Nesteeksi tuli omenamehua ja sämpylät olivat aivan mielettömän hyviä. Minusta on mahtavaa häärätä kolmisin keittiössä. Kuopus auttoi pannukakkutaikinan teossa. Esikoinen survoi perunamuusin. Yhdessä pyörittelimme sämpylätaikinan pötkylöiksi ja solmimme sämpylöiksi. Ihan parasta yhdessäoloa.

Illalla vielä katsomme esikoisen kanssa leffan, kun kuopus oli saatu pehkuihin. Mission: Impossible, tällä kertaa. Ei ihan minun genreäni, mutta menetteli hyvässä seurassa ;-)

Tervetuloa arki, kuitenkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana