Sivut

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Nettitreffeille?

Nollavaimo tässä vast ikään kertoi pohtineensa nettitreffailua. Voi huokaus sentään. Tuli ihan elävästi mieleen aika ennen kuopuksen isää - siltä ajalta nimittäin ovat minun ainoat kokemukseni tästä lajista. Eikä koskaan enää! Ei varmasti. Ja vielä väärin-käsitysten välttämiseksi: emme tavanneet kuopuksen isän kanssa nettitreffeillä vaan ihan elävässä elämässä. Minä olin töissä asiakaspalvelussa ja hän bongasi minut sieltä.

Kun sinkkuäitinä suunnittelin muuttoa Helsingistä kotiseudulleni, keksin, että nettitreffailu voisi olla hyväkin keino tutustua jo ennakkoon joihinkin potentiaalisiin miehenketaleisiin. Kävin tasan kolmilla treffeillä ja totesin, ettei se sittenkään ole minun hommaani. Ensimmäisen treffikumppanin tapasin äitini luona niin, ettei äitini tietenkään ollut kotona. Hänet meinasi silloin neljä vuotias esikoinen pelästyttää jo kättelyssä, kun kysyi, että "oletko sä täällä vielä aamullakin?"

Meillä ei todellakaan käynyt miesvieraita hänen nähtensä niin, että moiselle utelulle olisi ollut tarvetta, mutta jostain hatusta se osasi tuon nolon kysymyksen kaivaa. Tarkoitus oli, muuten, että esikoinen olisi jo ehtinyt nukahtaa ennen numero ykkösen saapumista, mutta tietäähän sen, etteivät nämä asiat mene niin kuin suunniteltu on. No, ei mennyt muutenkaan. Mies oli kyllä ihan mukava, mutta puhui vain ja ainoastaan itsestään, uudesta kamerastaan, autostaan jne. Kun sitten treffien jälkeen sain häneltä sähköpostia, totesi hän, että oli oikein mukavaa ja meillähän synkkasi kivasti. Minä olin eri mieltä ja kerroin sen (kauniisti) ja se Herra numero ykkösestä.

Pitääkö olla supermies?

Herra numero kaksi oli sitten ihan päinvastainen tapaus: tapasimme kahvilassa ja hän ei koko tunnin aikana saanut oma-aloitteisesti sanaa suustaan. Oli varmaan niin häkeltynyt uskomattomasta kauneudestani tai älykkyydestäni tai (yksipuolisista) keskustelutaidoistani tai kaikista näistä. Tai jotain. Ainoiksi jäivät siis nekin treffit, herra numero kakkosen kanssa.

Mitä Nollavaimon mainitsemaan kirjalliseen lahjakkuuteen tulee, se oli kyllä mainio tapa karsia ehdokkaita. Snobi kai sitten, mutta minä en vaan voi kuvitella seurustelevani ihmisen kanssa joka kirjoittaa, että söin ilta palaksi reikä leipää. Myös huumori tuli näppärästi esiin lukuisia viestejä vaihtaessa, koska asustelin silloin vielä Helsingissä eikä treffejä voinut ihan heti aina järjestää. Mutta minulle tuli kyllä aika nopeasti juurikin se ajatus, että naamakkain sen sitten kuitenkin oikeasti näkee synkkaako. Ulkonäöstä viis, mutta se, kulkeeko juttu välillämme jouhevasti, on oleellista. Tai osaako toinen kuunnella. Tai puhua.

Herra numero kolme olikin sitten ihan hyvä kuuntelija, supliikkimies ja luomuviljelijä (!) Jonkinlainen suhteenpoikanen siitä hetkeksi kehkeytyi, mutta aika pian ymmärsin, ettei meillä ollut juuri mitään yhteistä. Minulle on aina ollut tärkeää, että olemme miesten kanssa vähintäänkin tasavertaisia älyllisesti ja mieluusti vielä vähän haastettakin saa tällä saralla olla. Herra numero kolmen kanssa koitin, josko voisin madaltaa kriteerejäni tässä suhteessa, koska yhdessäolo oli leppoisaa ja seksi satumaista (uuups, anteeksi äiti). Mutta ei. Pahus vie, ei onnistunut.

Ja tässä sitä nyt ollaan.

Mutta uutta profiilia en luo!

8 kommenttia:

  1. Miksi anteeksi? Ymmärrän täysin :)

    VastaaPoista
  2. Hee :-) Tämäkin siis meillä yhteistä! Pidin aikanaan ('useita vuosia sitten') blogiakin koettelemuksistani :-D Tapasin kai puolitusinaa herrahenkilöä ja useimmiten totesin, että ei kohtaa kirjeet/valokuvat ja todellisuus! Pari lyhyttä iloista suhdetta sain kokea, mutta... Ei ole sitten ollut intoa uusiin profiileihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli aikanaan yksi miespuolinen ystävä joka kävi tsiljoonilla nettitreffeillä. Löysi sitten vaimonkin sinnikkään treffailun jälkeen, mutta siitä urakasta olisi voinut kirjoittaa kirjan! Mutta ei, ei minusta sellaiseen ole. Näin on ihan hyvä, tulee jos on tullakseen.

      Poista
  3. Kiitos uskonvahvistuksesta, Marjaana: tässä on siis todennäköisesti lähdettävä ulos talosta, kun ei noita kysyjiä ole jonoksi asti ovella ollut. :-) Mags, ovatko koettelemukset julkisesti luettavissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenko lukevinani hiukkasen ironiaa rivien välistä ;-)

      Minullakaan ei ole siitä jonosta tietoakaan, vaikka vähän olen sitä vähän jo odotellut. Toisaalta, ehkä ihan yksi tarpeeksi tasokaskin kelpaisi ja jonosta viis!

      Poista
    2. Voih, sairio, se 'huumori'-blogini on niin raadollisen paljastava, etten ilkeä ilmiantaa...

      Poista
    3. Minäkin olisin kyllä ollut kiinnostunut ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana