Sivut

perjantai 24. elokuuta 2012

Monenmoisia pelejä

Kun kuopus lähtee isälleen, saamme arvokasta kahdenkeskistä aikaa esikoisen kanssa. Eilen latasimme Nälkäpeli-leffan, katsoimme sen ja herkuttelimme. (Leffa ei muuten, tietenkään, ollut yhtä hyvä kuin kirjat, mutta ihan katsomisen arvoinen.) Niinä viikonloppuina kun kuopus on kotona ja teini nukkuu myöhään, nautimme taas kuopuksen kanssa yhteisistä jutuistamme. Nämä ovat minulle tärkeitä hetkiä ja asioita. Uskon, että pojillekin.



Tosin nyt olemme jostain syystä poikkeuksellisen paljon viettäneet aikaa myös kolmisin. Olemme pelanneet mainiota UnoSpiniä, katsoneet yhdessä Avaraa luontoa ja aivan paras hetki oli tässä viikolla, kun teimme esikoisen kanssa minun pöydälläni "aikuisten palapeliä" ja kuopus väkersi lattialla vieressäni omaansa. Meinasin pakahtua.

Sitten on nämä ihanat, ihan omat hetket. Torstaiaamut ovat minulle todellista luksusta. Kun olen vienyt pojat, palaan kotiin ja keitän rauhassa uuden kupin kahvia, surffaan, luen, mitä nyt milloinkin mieli tekee. Pidän tarkan huolen, etten juurikaan tee kotihommia... Toisinaan käyn vielä huoltoasemalla lounassalaatilla ennen iltavuoroon menoa. Nämä viipyilevät aamut ovat todella arvokkaita arjen keskellä.



Sitten on vielä teerenpeli. Milloinkahan sitä pääsisi ihan aikuisten oikeesti pelaamaan? Kyselee siis virallisesti eronnut uusioneiti.

***

Toivottelen tämän myötä teille mukavaa viikonloppua. Minä en millään pysty vastustamaan näitä pöhköyksiä. Nappasin silmälasit pois ja kokeilin: bghngn 

6 kommenttia:

  1. Mulla täytyy olla terävä otsa, koska tuli vain ja ainoastaan

    m

    :-D Neiti hyvä, isompiin kaupunkeihin sitä teerenpeliä etsimään seuraavana omana päivänäsi/iltanasi!
    Ja punaista ylle ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow, Mags, m! Oma kirjaimesi! (Ja ihanaa, että joku muukin paukuttaa päättään näppikseen!)

      Tuota tuota, ehkäpä punaista ylle joku päivä... on mulla yksi hotelliviikonloppu syyskuulle jo varattuna, ehkä silloin ;-)

      Poista
    2. Mun otsa osui pelkästään numeroon 8.

      Poista
    3. Teillä on hassut terävät otsat ;-)

      Poista
  2. 7uy

    .........

    Voi elämän kevät! =D =D =D

    Ps. Ihanat pelihetket teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin nautin tästä arjesta.

      Ja teistä hassuista otsaa näppikseen paukuttavista blogikavereista ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana