Sivut

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Väärä helmi

Jostain syystä tulee useammin kirjoitettua kuopuksesta kuin esikoisesta. Siivosin kesän hiljaisina hetkinä sähköpostiani ja löysin kaksi ihanaa tarinaa, jotka esikoinen oli lähettänyt minulle printattavaksi 10-vuotiaana. Muistan, että ensin epäilin hänen kopioineen tarinat jostain ja googletinkin vähän, mutta ihan omiksi tuotoksiksi ne sitten kuitenkin paljastuivat. Ystäväni, esikoisen entinen opettajakin muistaa minun kyselleen hänen mielipidettään: plagiaatteja vai aitoja. Lähetimme nämä sitten Päätaloinstituutin Napero-Finlandiaankin.


VÄÄRÄ HELMI by esikoinen

Olipa kerran kolme kalaa jotka olivat veljeksiä. Isoimman kalan nimi oli Kalle, keskikokoisen Aku ja pienimmän Teppo. Ne asuivat meressä rannan tuntumassa. Isoin kala haaveili aina tulevansa rikkaaksi. Keskikokoinen toivoi pääsevänsä kuninkaaksi ja pienin toivoi saavansa lemmikikseen kissan.


Kuva Wikipediasta

Eräänä päivänä kalat olivat päiväkävelyllä kun niiden eteen ilmestyi outo esine. Se oli ohut ja melkein ympyrän muotoinen. Siinä oli myös outoja raitoja vieri vieressä. He menivät vanhan ja viisaan kalan luo ja veivät oudon esineen mukanaan. Vanha ja viisas kala sanoi että se oli simpukka. Kun he avasivat simpukan niin sieltä löytyi helmi! Nyt Kalle ja Teppo ajattelivat että he voisivat täyttää toivomuksensa. Kalle ajatteli, että ryöstäisi helmen Tepon nenän edestä. Teppo taas ajatteli että, ryöstäisi helmen Kallen nenän edestä. Niinpä he alkoivat tapella helmestä. Aku ehdotti että he kaikki voisivat arpoa että kuka saa helmen. Niinpä he kaikki kirjoittivat nimensä paperille, puristivat mytyiksi ja laittoivat ne kulhoon. Vanha ja viisas kala pyöritti kulhoa ja otti sieltä lapun. Lapussa luki: Kalle.


Kuva Wikipediasta

Teppo ja Aku suuttuivat Kallelle, koska se oli voittanut arvonnan. Eräänä yönä Aku ryösti helmen Kallelta ja iloitsi koska oli saanut helmen. Aku piilotti helmen muilta mutta Teppo heräsi mutta näytteli nukkuvaa ja näki helmen piilopaikan. Seuraavana aamuna Kalle ihmetteli mihin helmi oli joutunut ja kysyi Akulta ja Tepolta tiesivätkö ne helmestä. Molemmat vastasivat tietenkin etteivät tienneet helmestä mitään. Teppo kertoi poliiseille että, hänen helmensä oli varastettu helmi. Seuraavana yönä Teppo varasti helmen Akulta ja iloitsi todella paljon. 

Kuva Wikipediasta

Teppo päätti kuitenkin viedä helmen helmikauppiaalle ja kysyä siltä onko helmi aito. Niinpä hän toteutti aikomuksensa. Helmikauppias kuitenkin sanoi että helmi oli väärennetty. Teppo kertoi uutisen veljilleen ja kaikki olivat surullisia. Sitten Aku keksi että he olivat unohtaneet simpukan ja sen kuoret. Niinpä he kävivät hakemassa sen simpukan kuorineen vanhalta ja viisaalta kalalta. Sitten he söivät simpukan ja laittoivat sen kuoret hyllyn päälle kaikkien nähtäväksi. Siitä päivästä lähtien ne kalat ovat keränneet simpukoita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana