Sivut

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Esikoisen kanssa kahden

Onpa muuten mukavaa olla esikoisen kanssa kahden. Ei ole tarvinut hirveämmin kantaa huolta, vaikka olen töitäkin tehnyt. Poika nukkuu kahteen asti, joten on oikeastaan vasta syönyt aamupalan, kun palaan kotiin. Yhdessä sitten mietimme sellaisia ruokia, jotka eivät niin kuopukselle maistu. Tässä yhtenä päivänä esikoinen halusi tehdä Kanarialta tuttuja "ryppypottuja", papas arrugadas. Lisukkeena tietysti tulinen mojo-kastike.



Nuo potut eivät tällä kertaa ihan rypistyneet, mutta mahtavaa kesäruokaa tämä joka tapauksessa on, kun perunat keitetään tosi runsaasti suolaisessa vedessä (oikeasti merivedessä). Jälkiruoaksi nautiskelin valkoviinissä ja sokerissa haudutettua raparperia luomuvaniljajäätelön kera. (Miedolle lämmölle hautumaan raparperinpalat, 3dl viiniä, ohjeen mukaan 2 dl sokeria, mutta yksikin olisi varmasti riittänyt, oli sen verran ätläkkää varsinkin jäätelön kanssa.) Mutta aikas maukasta! Ja kiitokset raparpereista Onnelaan.




Yksi ruokajuttu vielä, kun päästiin alkuun. Meillä syödään kesät-talvet paahdettuja soijalla maustettuja auringonkukansiemeniä välipalaksi. Toimii helteellä erinomaisesti ja melko paljon terveellisempää kuin sipsut ja napsut. Siemenet vaan kuivalle pannulle, kääntelen niitä välillä etteivät pala. Kun alkavat olla valmiita rupeavat "poksumaan" ja ruskistuvat kevyesti. Sitten kerään ne pannunlaidalle, lorautan vähän soijaa päälle ja kierittelen nopeasti kiehuvassa soijassa. Voila!



Maukkaita kesäpäiviä teillekin!


4 kommenttia:

  1. Ai että, onpas teillä taas ollut herkkuja! Ja ainakin minulle aivan uusia tuttavuuksia, pitääkin joskus kokeilla:)

    VastaaPoista
  2. Tykkäisin kyllä, mutta en enää osta auringonkukansiemeniä - nimittäin vuosia sitten sellaisten mukana teki kotiimme invaasion eräs härölaji, josta ei meinattu millään päästä eroon!! Ja minä olen sen verran hysteerinen ötököiten suhteen, että en halua kokea sitä rumbaa uudelleen. Kertomus tapauksesta olisi kait puolen romaanin pituinen ;-)
    Ryppyperunat lisukkeineen on niin jees :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhistus, me emme onneksi vielä ole saaneet kutsumattomia vieraita.

      Voisin elää uusilla potuilla ja salaatilla koko kesän. Tarkemmin ajatellen taidan tehdäkin niin ensi viikon, kun olen ihan itsekseni - molemmat pojat on reissussa, IHANAA!!!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana