Kasvan...

Ulrich Schafferin kirjasta Kasvan ... ja elämäni uudistuu. Siksi, että olen mökillä netin ulottumattomissa. Ja siksi, että tämä on upea, koskettava ja ajankohtainen. Ainakin minusta. Ja minulle.

Minä kasvan ja kypsyn sitä mukaa
kuin todella päästän irti siitä mikä on mennyt.
Vain tyhjät kädet voivat täyttyä.

Minä haluan heittää pois
menneisyyteni painolastin,
enkä anna sen enää hallita itseäni.
En kiellä menneisyyttäni
sillä se kuuluu minuun.
Mutta haluan estää sitä
yhä uudelleen hallitsemasta tulevaisuuttani.

Sitä mukaa kuin kasvan
minun onnistuu
löytää itseni aina uudestaan,
sillä tulevaisuus on minulle avoin.

Minä hautaan sen minkä olen surrut.
En enää murenna itseäni sillä
mitä ei voi muuttaa.
Minä kiinnitän katseeni siihen
mikä vielä on mahdollista.

Tuosta lopusta tulee vääjäämättä mieleen Tyyneysrukous, joka on täällä jo aiemminkin esiintynyt, ja on edelleen ehkä upein elämänohje, jonka tiedän:

"Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

(AA-liikkeessä, tai sen alaisessa Alkoholistien aikuiset lapset -ryhmässä, jossa aikanaan kävin isäsuhdettani käsittelemässä, tuo jumala voi olla kunkin itse valitsema tai sellainen, millaisena sen haluaa käsittää. Maailmankaikkeus? Luonto? Mikä ikinä!)