Omaa aikaa ja ajatonta

Eilinen aamuvapaa meni rauhallisesti pyykätessä, esikoiselle keittoa keittäessä sekä haaveillessa. Haaveilin asunnosta, jota en vielä edes ollut nähnyt. Paikallislehdessämme oli ilmoitus myytävänä olevasta kolmiosta, joka vieläpä sijaitsi niin kätevästi keskustassa, että olisin voinut toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja luopua autosta. Kävin sitä sitten töiden jälkeen katsomassa ja lupaavasta rakentamisvuodesta huolimatta ei siitä ikävä kyllä ole minulle kodiksi. Ehdin silti jo vähän innostua, mutta nyt taas odotellaan, josko jostain ilmiintyisi se Ihan Oma Maja.

Kävin ystävän kanssa lounaalla ennen töihinmenoa ja mietimme tätä impulsiivisuutta ja innostumista. Totta on, että pessimisti ei pety, mutta onko se elämä sitten vähän tylsää ja tasapaksua? Vai pettyykö kuitenkin, vaikka on varautunut pahimpaan? Minä olen ihan mielelläni tällainen hötky ja hökäle, joka on jo sisustanutkin asunnon ennen kun on sitä nähnyt. Puhumattakaan seinien värin valinnasta. Onpahan puuhaa ja tulee testattua teoriassa monta asiaa ennen tositoimiin ryhtymistä. Oikeasti arvostan ihmisiä, jotka osaavat säilyttää intonsa ja tarmonsa tässä pessimistien ja besserwisserien maa(ilma)ssa.

En päässytkään laittamaan ihan omaa kotia

Kun pääsin illalla töiden ja asunnonkatsastuksen jälkeen kotiin, olikin vuorossa pitkästä aikaa kuntopyöräilyä ja sitten hikisenä sauna esikoisen kanssa. Tänään tulee kuopus kotiin ja Voice of Finlandin finaali. Täytyy sanoa, että jäin siihen vähän koukkuun, ja aiomme sen ystävän kanssa illalla kuikuilla. Ehkä lasiin eksyy vähän punaviiniäkin?

Rentouttavaa viikonloppua!