Sivut


torstai 5. huhtikuuta 2012

Kitis kiira mehtään

Tänään on syytä karkottaa kiirat pihamaalta. Sen voi tehdä sytytetyn tervatuokkosen avulla taikka vaikka lehmänkello kaulassa talon ympäri juosten. (Lähteenä oivallinen Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto) Luimme taannoin tätä äitini kanssa viinipullonlasin äärellä ja saimme impulssin karkottaa heidän taloyhtiöstään kiirat. Muistaakseni mukana oli ainakin mortteli ja jokunen muukin meluisa astalo ja seuraavana aamuna toivoimme, ettei kovin moni naapuri ollut todistamassa tätä bakkanaalia.

Perinteitä täytyy kunnioittaa, joten olemme tänä vuonna suunnitelleet samaista toimenpidettä täällä meillä ystäväni kanssa. Kustaata tarkemmin tavatessani huomasin onneksi, että tämä kiirojen karkoittamis"tapa muuttui helposti lastenleikiksi ja juoksu voitiin suorittaa tuvassa". Hauskaa, taidamme nelistää pari kierrosta keittiön ja olohuoneen ympäri kiirastorstain kunniaksi. Sälekaihtimet tiukaasti kiinni.

Lasipurkkiin voi tunkea muutakin kuin tipuja

Se, mikä kiira sitten on, on kuulemma vanhalle kansalle itselleenkin arvoitus. Se lienee jonkinlainen pihapiirissä vaikuttava paha olento, joka näin metelillä ja savulla vuodeksi karkotetaan.

Minä saan nauttia tästä illasta ihan ilman lapsia, esikoinen starttaa kaverin mökille ja kuopus on yhden yön isällään. Sitten katsotaankin kuinka monta pyjamapäivää voi viettää putkeen. Tarkoitus on siis rentoilla oikein kunnolla. Jokunen vieras on kutsuttu ja toivotettu tervetulleksi, mutta muuten taitaa mennä pääsiäinen ihan kotinurkissa pyörien.

Lisää tarhan askarteluja ja vapautetut tiput

Oikein rentouttavaa pääsiäisen aikaa itse kullekin!

2 kommenttia:

  1. ihana , tuli tiedoksi mitä on kiira ... Sa oled mahdoton tapaus ... hyvässä mielessä ..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana