Kotini on linnani

En ole koskaan ollut sellainen sisustaja, että olisin kerännyt ympärilleni koriste-esineitä. Mutta vanha koira oppii uusia temppuja, näemmä. Kunhan ei sitten posliinikoiria - niihin vedän rajan!

Meille on muuttanut pikku hiljaa kaikenlaista pientä. Afrikkalaiset puueläimet ovat pilkistelleet siellä sun täällä jo pitempään, mutta nämä palapelikipot ovat uusia tulokkaita. Ne rupesivat sitten tietenkin huutamaan täytettä. Esikoisen, joka pienenä varsinkin oli todellinen hamsteri, kätköistä löytyi onneksi yhtä sun toista.

Paikallisessa työ- ja toimintakeskuksessa tehdään kierrätysmateriaaleista paitsi kauniita koruja myös hauskoja käyttö- ja koriste-esineitä. Nämä kaverukset vaativat hiihtoloman kahvittelureissulla päästä meille ja löysivät heti paikkansa tarjottimelta lattialta.

Samoin tuo kakkuvuoasta tehty peili - niin kitchiä kun onkin - oli pakko ostaa omaan huoneeseen. Jollei tuolta kurkista aamulla hyvä, kaunis ja ihana nainen, niin ei mistään!

Entäs verhot sitten? Minä, jolla on aina roikkunut samat verhot kesät talvet ja joulunakin, ostin juuri pari-kolme kuukautta sitten uudet verhot kotiimme JA haaveilen kevätverhoista. Totta puhuen olen ne jo käynyt paikallisessa käsityö- ja tekstiililiikkeessä valitsemassakin, mutta koitan malttaa odotella seuraavaan tilipäivään. Löysin samalla reissulla myös aivan ihanat organza-verhot, jotka - hmm - voisivat olla aika kivat ensi syksynä...

***

Tulevaisuuden haaveita nämäkin: "Mä tahdon olla isona runoilija", sanoi kuopus, joka juuri oli oivaltanut, miten hieno taito lukemaan oppiminen on. "Tai sitten sellainen, joka lukee kylttejä (!?). Joka sanoo, että kannattaako mennä jos joku ei osaa lukea. Jos vaikka lukee vaara."