Sivut


torstai 5. tammikuuta 2012

Pojasta polvi paranee

Minä olen oppinut kutomaan vasta muutama vuosi sitten. Olen vasenkätinen, ja kouluaikana en vain oppinut tai opettaja ei osannut opettaa. Niinpä valitsin aina ns.puukäsityön. Siellähän on aivan sama kumminpäin tai kummalla kädellä hommat hoitaa.

Jokunen vuosi sitten anoppi (tai siis nykyisin kai pitäisi sanoa ex-anoppi?) opetti silloin ala-asteikäisen esikoisen kutomaan. Taisin vähän sisuuntua, ja ajattelin, että jos TUO oppii, niin opin kyllä minäkin. Sitkeästi peilin ja purkamisen ja parinkin voimasanan siivittämänä opin ja jäin kyllä auttamattomasti koukkuun samantien. Nyt, kymmeniä tekeleitä myöhemmin, jännitän silti aina, mitä puikoilta päättelyn jälkeen paljastuu. Muistanette rastapipan, josta tuli koripallokori.

Pojasta todellakin polvi paranee, tässä esikoisen joululoman aikana kutomat lapaset.
Peuransarvi-lapaset. Ohje mainiosta Ulla-neuleesta

Olen pojastani aidosti ylpeä - kuinka moni yläasteikäinen poika
a) opettelee kutomaan?
b) opettelee kutomaan palmikkoneuletta ja
c) opettelee kutomaan ohjeesta ihan itse lapasia taikka sukkia?

Nämä sukat poika kutoi kahdessa päivässä kummitädilleen myös tällä lomalla.




Veimme eilen kuopuksen isälleen ja aiomme viettää "isojen ihmisten päivän". Lähdemme shoppailemaan ja tuhlaamaan esikoisen joululahjarahoja, sekä syömään pojan toiveravintolaan. Mainio päivä tiedossa. Mukavaa päivää teillekin!

4 kommenttia:

  1. Taitava poika sinulla, myös musiikin parissa...

    VastaaPoista
  2. Eikös vaan olekin, Omapäinen arkeilija. Ja sydämellisesti tervetuloa lukijaksi.

    Hippokampustaja-blogisi on ollut suuri innoittajani. Ennen vanhaan opettelen ;-)

    VastaaPoista
  3. En voi uskoa miten upeat sukista tuli!!! Mihinkä se poika vielä pystyy?

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos Amaria! Sukat todella ovat ensimmäiset ikinä ja ihka itse ohjeesta tihrustetut. Kertaakaan ei poika pyytänyt apua.

    Laitan joskus - kun kehtaan - kuvan omista ekoista ja ainoista sukantekeleistäni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana