Sivut

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Ero laihduttaa

Eikä haittaa yhtään!

Kuopuksen odotuksen jäljiltä erinäisiin paikkoihin jäi parisenkymmentä lisäkiloa, joista olen todella työllä ja tuskalla sekä vaihtelevalla menestyksellä onnistunut vuosien varrella karistamaan ihan muutaman. Vararavintoa on kupeilla edelleen riittämiin.

Liikkumisesta tai oikeammin sen puutteesta täällä


Tässä syksyn intensiivisen eropähkäilyn ja yhtä intensiivisen toimintavaiheen tiimellyksessä huomasin ruokahalun kadonneen ja sitä myötä myös viiden kilon. Oi, jospa juomahalut olisivat menneet samalla, saattasin olla jo kymmenenkin kiloa kevyempi.

No, tästä on ehkä hyvä jatkaa vähän tiedostavammalla linjalla sekä syömisen että juomisen suhteen. Varsinkin, kun ruokahalu näyttäisi joulun aikana palanneen suht koht normaaliksi. Toisaalta luin juuri ennen joulua torontolaisen yliopiston tutkimuksesta, jonka mukaan lievä ylipaino onkin terveellisempää kuin laihana  pysyttely tai siihen pakonomaisesti pyrkiminen.
Yllä oleva kuvakin tästä hulvattoman hauskasta kirjasta

Olen itsekin miettinyt paljon tätä paino-asiaa ja tavallaan tullut siihen tulokseen, että kun on yli nelikymppinen kahden lapsen äiti, ei kukaan kai oletakaan sinun olevan täydellisen timmissä kuosissa. Paitsi sinä itse! En tunne kovinkaan montaa naista, joka olisi varauksetta tyytyväinen ulkonäköönsä. Mikä piru siinä on, että täytyisi olla niin täydellinen joka suhteessa? Eikö se riittäisi, että on erittäin hyvä?

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!
Marjaana