Sivut


lauantai 21. tammikuuta 2012

Äiti - kuopus 1-0

Vein eilen esikoista kavereineen lähikaupunkiin laskettelemaan. Minulle jäi mukavasti aikaa hoidella asioita ja kerrankin rauhassa venyä marketin hyllyjen välissä. Olen ajatellut kuskata kaupungista asti sellaista luomukuivakamaa sekä säilykkeitä, joita ei täältä maalta saa. Saalis oli oikein hyvä.

Huomaa erityisesti kuiva luomusiideri - tällä kertaa alkoholillisena

Parhaan löydön kuitenkin tein mennellä viikolla ihan omalta paikkakunnaltani. Kuopus on raivostuttavan nirso joidenkin ruokien suhteen. Leipä on ollut yksi suurimmista haasteista. Ostin esikoiselle vast ikään leipäkoneen siinä toivossa, että voisimme koko perhe siirtyä kotona paistettuun luomuleipään. Siirtyikö kuopus? Ei. Kelpasiko hänelle tuore itseleivottu limppu? Parmesanleipä? Seesaminsiemenleipä? Ihan-vaan-luomuvehnäjauhoista-tehty-pullaleipä? Ei, ei ei ei...

Tanssin ripaskaa, kun löysin lähikaupasta Perheleipurien luomumoniviljapaahdon. Sen lisäksi, että Kilpaileva Tuote, jota aiemmin söimme, sisältää liikaa E-koodeja, se on näköjään myös valmistettu Virossa. Kädet täristen tarjosin leipää kuopukselle joka heti - leipäkonekokeilut tuoreessa muistissa - kysyi: onko tämä sitä leipää mistä mä tykkään? Öö, on se, se on paahtoleipää. JA SE MENI LÄPI! Nyt meidän koko perhe syö leipänsäkin luomuna.


Kuva Perheleipurien sivulta

Seuraavaksi koitos onkin sitten leivän päälle toisinaan laitettavan hillon vaihtaminen luomuksi. Huokaus!

Mukavaa viikonloppua joka tapauksessa. Luomuna tai ilman.



Aika paljon paremmalta näyttää tämä ainesluettelo:

Luomumonivilja paahto: luomuvehnäjauho ja -hiutale, luomuruishiutale, luomukaurajauho, -rouhe ja -hiutale, luomukasvirasva ja -öljy, luomuauringonkukansiemen, luomuperunahiutale, luomuohramallas ja -hiutale, luomupellavansiemen. luomutattari, luomuhirssi, suola (1,1%), hiiva.

kuin tämä:

Kilpaileva Tuote: vehnäjauho, vesi, täysjyvävehnärouhe 5%, siirappi, hiiva, rapsiöljy, suola (1,0%), emulgointiaine (E 491) ja säilöntäaine (E 200)

2 kommenttia:

  1. Kiitos leipävinkistä! Ässästä vai Koosta ostit?

    VastaaPoista
  2. Koosta, ja aina avulias kauppias kertoi, että sitä tulee aina maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Joten jonoon vaan heti huomenna, minäkin aion mennä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana