Kävimme perjantaina kaupungilla. "Se oli virhe!" Vaikka emme ajaneet markettia edemmäksi, oli joka paikka ammuttuna täyteen ihmisiä. Esikoiselle piti kuitenkin löytää talvitakki ja sitten viedä hänet äitini luoksi yökylään. Kaiken kansanvaelluksen keskellä saimme asiamme hoidettua joutuisasti ja saatoin taas kerran todeta ääneen esikoiselle, että hänen kanssaan on äärettömän helppoa ja mukavaa olla ostoksilla. Löysimme hyvän takin alle satasella ja ihana äitini maksoi siitä puolet. Meidän osuutemme olikin siis vähintäänkin kohtuullinen.
Jotenkin siinä vaan kävi niin, että perjantai-illasta tuli pikkujouluilta. Kyllä, olen tietoinen, että ajoitus oli ehkä varhaisin ikinä, mutta kaikki alkoi kuin varkain maitopurkista. Esikoiselta jäi luomukevytmaito jonka päiväys oli juuri menossa vanhaksi. Yleensä piilotan tällaiset pannukakkuun, mutta kun lapsia ei ollut lähimaillakaan, päädyin kaappien ruoppaamisen jälkeen riisipuuroon. Siitähän se sitten lähti ja karkasi käsistä. Löysin jo Alkosta saksalaisen Glühweinin luomuna ja jälkiruoaksi vielä pipareita. Kelpasi siinä seurata Paula Koivuniemen päivää Vain elämää -sarjassa.
Luun kurkkuun taisi laittaa Toni vaikkaHintelän Elastisen esitys olikin minun suosikkini. Niin, ja Tyyne Syväskökkö-Lipasti oli tietenkin varsin hurmaava.
Luun kurkkuun taisi laittaa Toni vaikka
***
Onpa tullut viime aikoina poikkeuksellisen paljon lapsiaiheisia hakusanoja. No, minä, kaikkien alojen erityisasiantuntija, voin kyllä auttaa ja kommentoida näitä.
ekaluokkalainen kotityöt - varmasti jo jotain tämän ikäiselle löytyy. Omat tavarat on laitettu paikoilleen jo pitkään ja siivouspäivänä osallistuttu ainakin oman huoneen siivoamiseen. Roskien vienti? Astianpesukoneen aterinosan tyhjentäminen? Meillä noiden lisäksi myös lasi- ja metallijätteen vieminen. (Esikoinen hoitaa biojätteen ja astianpesukonehommat muuten.)
etupylly - huokaus. Mitä uutta tähän nyt oikeasti voisi sanoa? Lapset eivät tule pyllystä. Pylly on pylly ja etupuolella on jotain muuta. Mutta ei etupyllyä!
lapsen itsehillintä - se kasvaa iän myötä, mutta aikuisen pitää olla tukena ja auttaa tässä kehityksessä. Ensimmäisenä vaikkapa olemalla hyvänä esimerkkinä. Ja tällä en todellakaan tarkoita, että lasten nähden ei saa suuttua, vaan ihan päin vastoin. Mistä se lapsi oppii, että negatiivisetkin tunteet on ok, jos äiti vaan puree hammasta ja hymyilee vaikka vituttaa kuin pientä oravaa? Se jutun juju onkin se, miten kiukkunsa sanoittaa, purkaa ja käsittelee. Aikuinenkin. Lasta pitää tunteidenkäsittelyssä ohjata: toista ei satuteta, missään olosuhteissa. Kädestä ei oteta. Mitä näitä nyt on... Suuttua saa mutta sillä on rajat kuinka sen ilmaisee.
nukkuva lapsi - edelleen maailman kaunein ja ihanin näky. Joka ilta nukkumaan mennessäni katson rauhallisesti uinuvaa kuopusta sydän täynnä rakkautta ja onnea. Esikoisesta näen vain pienen viipaleen, hän kun nukkuu parvella ja valvoo varsinkin viikonloppuisin minua pidempään.