Sivut

torstai 2. elokuuta 2018

Se on niin suhteellista

Meillä joka toinen asiakas on töissä todennut, että onpa täällä ihanan viileää. Mittarissa on 24-26 astetta. Hih. Sama juttu kotiin tullessa. Tuntuu vilpoisalta, kun on 25-27, ihan myöhään illalla 28 astetta. Mutta kun ulkona on vielä lämpimämpää.

Olen saanut sisälämpotilan pidettyä suht siedettävänä sulkemalla ikkunat ja sälekaihtimet visusti päivän ajaksi, ja sitten kun ulkona on kylmempää kuin sisällä - eli joskus tosi myöhään - aukaisen kaikki lukuisat tuuletusikkunat. Pidän ne auki aamukuuteen, jolloin usein herään johonkin ääneen. Sitten jo on alkanut ulkolämpötilakin kohota. Yön aikana lämpö ehtii laskea sisällä siedettäväksi.




Kukat ovat huopakukkia. Kappa maksoi 2€



Eilen kastelin kukkia pihalla ja tuli hiki. Laitoin myös (miksi ihmeessä?) kirpputorilta löytämäni kapan (vähän persoonallisesti) paikalleen ja hiki virtasi. Ratkaisu on väliaikainen, talveksi voi ottaa pitkän verhon pois kokonaan ja laittaa kapan oikein kun ei tarvitse "pimennystä". Oli vaan pakko saada se tuonne, on niin söpö. Sadekuuro teki ilmanalasta entistäkin kosteamman: lue tukalamman.

Jokohan tämän päivän jälkeen oikeasti viilenisi? Maanantaille oli alustavasti luvattu 16 astetta ja sadetta. Pitääköhän kaivaa villasukat esiin?!?


***

Eilisen kasviskassi. Minulle oli jopa synttärikukkakin <3
(No se oli tietenkin sattumaa...)


Näihin aikoihin 48 vuotta sitten syntyi eräs Marjaana...

16 kommenttia:

  1. Onnea onnea! ♥♥♥
    Hieno kappa on, ja kukat pääsee oikeuksiinsa just noin laitettuna.

    Meilläkin ilmalämpöpumppu on säädetty laittaan viilennystä kun lämpötila on yli 25, ja ah kun on ihanan viileää! Mutta kyllä tähän tottuu niin, että joku 16 astetta on ihan talvi sit jo. Villasukat tarttee varmaan olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥♥♥

      Mä ihastuin tuohon kappaan, en mä sitä nyt tarvi, mutta vähän piristystä halusin...
      Pitää vissiin ettiä ne villasukat, mutta ei ihan vielä. Tukalaa on edelleen!

      Poista
  2. Silloin 48 vuotta sitten oli helteinen sunnuntaiaamupäivä.
    Kesä oli silloinkin KESÄ.
    Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Lpapsuuden kesät oli aina KESIÄ, tosin tuota ekaa mä en muista ;-)

      Poista
  3. veikkaan että 16 astetta = villahousut. Eihän sellaisessa säässä muuten tarkene.

    Synttäri-iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Pitäisköhän mun toivoa villahousuja synttärilahjaks?

      Poista
  4. Kyllä vaan on lämpöä piisannut:) Hieno kappa! Oikein paljon onnitteluja ja Mukavaa alkanutta elokuuta❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, mä vastasin sulle mutta se katos jonnekin!!!

      Siis: kiitos Päde ja oikein ehtoisaa elokuuta sinnekin❤.

      Poista
  5. Meillä töissä päästiin eilen yli kolmenkymmenenyhden asteen! Vissyä, suolakurkkuja ja suolakeksejä kului...
    Hyvää syntymäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arkeilija,
      jospa teilläkin jo pian viilenisi?

      Poista
    2. Toivotaan! Ja ainahan on se K-kauppavinkki, jonka annoit...

      Poista
    3. Kyllä, kerran tunnissa sinne ja on lakisääteinen taukokin siinä samalla pidetty ;-)

      Poista
  6. Kappa on nätti ja niin Marjaanakin!! Rutkasti onnea sinä kesän lapsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinana <3
      Jotain luin, että elokuun lapset on onnekkaita!

      Poista
  7. Oikein paljon onnea sinulle!
    Tuo kappa on tosi kaunis. Viimeistä lomapäivää viedään ja maanantaina se arki sitten alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!

      Nauti viikonlopusta, mulla on ma-ke vapaata kuopuksen kanssa, mutta olin kyllä jo tän viikon töissä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana