Sivut

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Ulvotaanko kuuta?

Olipa ihan järisyttävän hieno kuutamo tässä yhtenä yönä. Ei niin, että sitä saisi minun kamerallani ikuistettua, mutta silti. Viime yön pimennystä sen sijaan en nähnyt. Edellisenä yönä tosiaan olimme poikkeuksellisesti liikkeellä yhden aikaan. Olemme kuopuksen kanssa ihan tolkuttomassa rytmissä: olimme heränneet puolen päivän maissa, joten iltauinnin ja Harry Potterin* jälkeenkään ei vielä nukuttanut ja päätimme lähteä ajelulle. Jotenkin täysikuu ja utuinen maisema ja ankeuttajat/hän-jonka-nimeä-ei-mainita eivät olleet ihan minun mieleiseni yhdistelmä. Hrrr. 





Olen kaikkien aikojen pahin nössö. Joskus aikanaan esikoisen kanssa katsoin Harry Potterin ensimmäisen leffan ja totesin, että en kyllä uskalla katsoa enempää. Esikoinen katsoi ne sitten äitini (!) kanssa ja kuopus aikanaan isänsä kanssa. Olen jonkun kerran saanut kuulla tästä molemmilta pojilta, joten päätin rohkaistua ja ostin kuopukselle nimipäivälahjaksi boxin, jossa on kaikki Harry Potter -leffat. Lupasin myös yrittää uskaltaa katsoa ne, jos kuopus lupaisi pitää minua kädestä pahimmissa kohdissa.

Nyt olemme sitten lomalla suorittaneet *Potter-maratonia ja juuri tuona iltana katsoimme Feeniksin killan, joka on kyllä todella tummasävyinen ja ahdistava tunnelmaltaan. Mutta onneksi meillä on ollut kivaa ja hilpeää valvoessamme, kuopus on kyllä tosi hyvää seuraa. Esikoinen puolestaan otti eilen auton lainaan ja lähti mökille ainejärjestön tyyppien kanssa. Tänään minä olin lähikaupungissa ystävän kyydissä ja kuopus sen aikaa kylillä Pokemonjahdissa kaverin kanssa. Piti hänelle tekstaamani että "Olethan juonut tarpeeksi?" niin laitoin viestin vahingossa esikoiselle. Aikamoisten hymiöiden kanssa tuli vastaus että joo joo äiti olen kyllä huolehtinut kaikenlaisesta nesteytyksestä...

Pitäisköhän sitä huomenna ruveta orientoitumaan viikon mittaiseen työrupeamaan?!?

10 kommenttia:

  1. "Vitsi sulla on kyllä tosi magee mutsi" :D
    Oli pakko kertoa tuo AM:lle ja - anteeksi vain, kummankin suupielet kohosivat hiukan ylöspäin ;) Mutta oikeastihan se on hyvä, että sä pidät huolta siitä, että lapset muistavat juoda näillä helteillä. Ihan niin kuin mäkin muistutan äitiäni kaikista kännykkä- ja sähköpostihuijareista ja olen muistuttanut myös juomisesta tänä kesänä.
    Poikaa en ole muuten muistanutkaan muistuttaa juomisesta....

    Itseä alkaa tökkimään niin vesi kuin jääteekin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei yleensä ton ikäsiä tuu muistutettua, taitavat muistaa ihan itekin, varsinkin tuollaisissa mökkibileissä ;-)

      Mulla tulee vesi korvista ulos ja vichy oli kaupasta loppu, mutta onneks ystävä oli lähdössä lähikaupunkiin ja hain sitten sieltä.

      Poista
  2. Näistä "väärälle" lapselle laitetuista viesteistä on kans muutama hassu kokemus :)
    Mä oon katsonut yhden Potterin, mutta koska (taas) kirja oli musta parempi, en oo muita halunnut katsoa. Luettu on kyllä kaikki ja haluan jäädä niihin fiiliksiin. Sulla on tietty tuossa tuo "lapsikuvio" myös yhtenä tekijänä.
    Yöajelu kuulostaa kivalta ja edessä häämöttävä loma kans! Koita nyt kumminkin palata ensin töihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos mä sitten viikoks orientoituisin?

      Mä en muista olisinko koskaan nähny leffaa josta olisin tykännyt enemmän kuin kirjasta, mut joo, mulla on - kuten sanoit - tää lapsikuvio tässä. Kivaa yhteistä tekemistä!

      Poista
  3. Ulvotaan vaan:) Ei täälläkään punakuuta päästy bongaamaan vaikka yritettiin:) Nössö minäkin olen noiden ohjelmien suhteen, en ole tainnut koskaan katsoa yhtäkään kunnon kauhuleffaa, jos katsoisin niin et varmasti viikkoon nukkuisi:) Hih..on tuota esikoista pikkuisen hymyilyttänyt kun on viestisi lukenut:) Aurinkoista viikonloppua ja ihanaa kesän jatkoa💕🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooei kauhuleffoja, huh! Juteltiin aiheesta tässä vasta yhden tutun isän kanssa uimarannalla ja ei, ei, ei kun täysikuukin jo sumun ja Harry Potterin kera saa pelkäämään ;-)

      Sinne kans oikein suloista sunnuntaita ja aurinkoa🌞

      Poista
  4. Siis hui, meän tytöt kattoo Vampyyripäiväkirjoja ja Teenwolfia, ne on välillä ihan kauheita ja vaan k-16! Mie en kykenis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään, tuo k12 taitaa olla pahin mihin pystyn!

      Poista
  5. Oi miten ihanaa teillä on ollut! Myöskään minä en nähnyt verikuuta, mutta kaikki Potterit olen kyllä elokuvina katsonut poikien kanssa ja kirjat heille lukenut ääneen iltasatuina. Mutta näissä elokuvissa menee minunkin kauhuleffojeni raja. Vähänkin pelottavammat saada jäädä miehen katsottaviksi.
    Mukavaa työviikkoa tässä loman välissä! Viimeinen lomaviikko alkoi ja nyt sitten aletaan täällä orientoitua koko syksyn työrupeamaan. Tosin olen töissä vain puolitoista viikkoa ja vien sitten esikoisen Kajaaniin, joten siinä tulee vielä muutama lomapäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sullla on sitten sama tilanne kun mulla: kun pian loman jälkeen on luvassa tuollainen lyhennetty viikko tuntuu, kuin olisi siellä vain käymässä. Akuuteimmat hommat hoitaa ja saattaa alulle ja sitten taas hetken huokaisee.

      Lomailu kuopuksen kanssa on kyllä ollut kivaa, mutta täytyy sanoa, että kun huomenna lähtee isälleen ti-su, olen siitäkin onnellinen. Saan vähän omaa aikaa töiden jälkeen ja viikonloppuna vietetään ystävän kanssa mun synttäreitä sen mökillä.

      Mukavaa siis taas luvassa. Nautitaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana