Sivut


sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kevättä rinnassa!

Olipas leppoisa lauantai! 

Luottokorjaajani soitti ja kertoi, että Pösön voisi noutaa. Köpöttelin sinne, nappasin auton ja suuntasin kirppari-kahvilaamme. Kun syö siellä "aamukahvin" kanssa suolaista ja makeaa, voi jättää lounaan väliin. Eikä maksa paljoa: kahvi, suolainen leivonnainen, tällä kertaa juustokierre ja makea, taivaallinen suklaakakkupala, yhteensä 4,20€. Sellaista voi välillä suoda itselleen!

Lisäksi tein hienoja löytöjä, kas tässä:




kevätsäihin Haltin toppaliivi ja käyttämättömät kengät sävy sävyyn yht 4e sekä tapastarjotin 2€.






Sattuikin sopivasti, koska illalle oli sovittuna naisten ilta. Ystävä ja naapurin rouva tulivat luokseni, tein keiton ja laitoin tarjolle pientä purtavaa uudenuutukaiselle tarjottimelleni, ystävät toivat salaattia ja sämpylöitä ja suklaata. Ja tietysty viiniä ja kuohuvaa. Olipas ihana ihana ilta.

Maailma on taas hetken vähän parempi paikka.

Kuopus tulee kotiin vasta huomenna iltapäivällä ja olen vapaalla töistäkin. Voin jatkaa nautiskelua, lueskelua ja oleskelua!

Suloista sunnuntaita ihan jokaiselle.


***

Ai niin, kuulin eilen kävellessäni ensimmäiset joutsenet. Klak klak klak. Se on nyt sitten ihan virallisesti ja varmasti kevät!

12 kommenttia:

  1. On, ihan varmasti on kevät. Ja jos joku vielä epäilee, niin perjantaina viimeistään: Tivoli Sariola aloittaa perinteisesti kesäkiertueen täältä meidän kylältä ja aloittaa sen tulevana perjantaina.
    Vielä ei meillä kyllä kannata toppatakkia kyllä laittaa kaappiin, sillä perjantai tulee olemaan kylmä kuin mikä - aurinko paistanee kyllä, mutta kylmä on. Sanoo meteorologia Huuhkain 30 vuoden kokemuksella :D
    Lauantaiksi sitten lämmintä, sillä mennään sinne synttäreille, ihanaa!

    Ihanaa sunnuntaita sulle - nautitaan tästä päivästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs Huuhkain sanoo, jos laittaisi vaan toppaliivin päälle? Tarkenisko?

      Mulla on rauhaisa päivä tiedossa, saunaa, lueskelua ja Voice of Finland, kun eilen jäi välistä!

      Poista
  2. Tivoli Seiterä on alottanu täältä jo pääsiäisenä, hrr... missä lie menossa nyt.
    Tuollaset kengät tuohon hintaan oli kyllä löytö! Olisin kans ottanu heti. Vävypoika toivoi synttälahjaksi keltaista hupparia, mutta sellasta ei löydy. Ei oikeanlaista ees netistä, on adidaskallista ja vetskarillista, vaan ei sellasta mikä pitäs olla.

    Mukavaa viikonlopun lisäjatketta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aika tyytyväinen mun kevätlöytöihin kyllä! Huppareiden kanssa on meilläkin ollut hakemista mutta isänsä luota isosta kaupungista on sitten onneksi löytynyt.

      Tivoliin en menis ennen kun kesäkuussa, hrrr ;-)

      Poista
  3. Oho, olipa hienot löydöt. Hyvä sinä.

    Naisten ilta kuulosti kyllä kadehdittavan upealta. Hyvää seuraa ja hyvää naposteltavaa, toimii. Koskahan sitä saisi aikaiseksi...

    Ihanaa nautiskelua, lueskelua ja oleskelua sinulle. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne, suloista sunnuntaita❤

      Naisten ilta on kyllä parasta, mäkään en oo kauhena hyvä saamaan aikaan mutta nää kutsui itsensä kylään joten otin ilolla vastaan.

      Ja kirpparilöydöistä olen kyllä enemmän kuin onnellinen!

      Poista
  4. Onneksi sun plääh sai vähän nostetta tuosta ihanasta lauantaista. Hyviä ostoksiakin löytyi ja tänään voit vielä vain himmailla ihan rauhassa. Minäkin kävin blogiani päivittämässä taas pitkästä aikaa ja silloin pitää poiketa myös tutuilla!
    Kyllä se kevät sieltä tulee. Täällä on jo näkynyt joutsenia ja maat alkavat näkyä monin paikoin. Kesärenkaita ei vielä voi vaihtaa, kun tarkoitus on lähteä katsomaan esikoista tuonne Kajaaniin huhtikuun viimeisellä viikolla. Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne samoin, mukavaa kevään etenemisen odotusta 3

      Mä tuun poikeeamaan!

      Poista
  5. Kivan keväiset värit sun löydöissä :)

    Täällä kuului lokkien joikaamista jo parisen viikkao sitten, niin se kevät vain joka vuosi yllättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se onneksi yllättää ja tulee, joka vuosi!

      Mä taidankin tänään laittaa nuo löydöt päälle kun ei oo kävelyä van autolla paikasta toiseen liikkumista (on vielä aika rapasta tuolla ulkona...)

      Poista
  6. Onpas pirtsakat löydöt, jipii :) Maailmanparannus/höpsöttely/nautiskeluilta on kyllä yksi parhaista asioista; on onni että on ihmisiä, jotka sitten vaikka itse kutsuu itsensä kylään. Viikko alussa. Eteenpäin mennään, vielä ei tiedä, miten, mutta mennään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään! Mä nautin tän päivän vapaasta ja haen kuopuksem viiden jälkeen. Sitten vasta mietitään miten mennään kohti arkea.

      Tänään jo pääsi päälle nuo, piristivät harmaassa ilmassa. Onneksi pian alkaa auringonpaiste!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana