Ei saa muuttaa suunnitelmiaan, mutta silti olen äärettömän onnellinen, että esikoisen interrail-reissu suuntaa tästä eteenpäin hieman pienempiin kaupunkeihin. Koskaanhan ei voi olla varma ja kotonakin voi sattua ja kaikkea sen kaltaista, mutta silti.
Kun heräsimme sunnuntaina ylioppilasjuhlien jälkeen, kuulin uutisen Lontoon terrori-iskusta. Pojalla oli lentoliput tiistaille: Helsinki-Lontoo. Myös hostelli oli varattuna.
No, Lontoossa olisi varmasti turvallisuustilanne huipussaan? Tai sitten ei.
Lontoosta esikoinen jatkoi Pariisiin. Klik. Onneksi tämä tapahtui sen jälkeen, kun oli jo suunnattu Saksan puolelle.
 |
| Pihallamme vihtyy kissa... ...on keskityttävä mukaviin asioihin |
Pelolle ei saa antaa valtaa, mutta kuka äiti - käsi sydämellä - sanoo, etteivät nämä koskettaisi ja hätkähdyttäisi?
Kyllä nämä asiat saa mielen mustaksi, varsinkin kun oma nuori on matkalla. Pienet paikat tuntuu nyt tosiaankin turvallisemmilta. Minäkin varmaan seuraisin nyt tuon kissan touhuja <3
VastaaPoistaJa todennäköisesti kun heidän palattuaan kysyt miltä tilanne näytti paikan päällä, tulee vastaus, ettei mitään hätää ollut missään vaiheessa :)
PoistaJust noin ajattelen minäkin: mitä pienempi sen parempi.
PoistaJa kissaa seuraan sillä aikaa kun esikoinen tukee ja - tosiaan - kertoo, että paikan päällä ei ollut mitään hätää <3
PoistaMutta on se vaan vaikeaa olla äiti!
Ei saisi, niin. Tiedän, että miestä huolettaa se, että minä ja pienin lähdemme Lontooseen kuukauden päästä. Itse en osaa siitä huolestua, jos jotain tapahtuu niin sitten tapahtuu. Pitää toivoa parasta.
VastaaPoistaMä ymmärrän miestä - täällä sitä ihmetellään paikallaan, että jossain päin maailmaa tapahtuu. Mutta - tosiaan - pitää toivoa parasta, ei sitä vaan voi jäädä murehimaan ja paikalleen!
PoistaNäin on.
Poista*murehtimaan*
PoistaEhkä tää on just sitä "pelolle ei voi/saa antaa valtaa" ?!?
<3
Maailmalla tapahtuu suuria asioita ja sanotaan, ettei pelolle saa antaa valtaa. Kyllä minusta saa pelätä, jotta osaa varoa, eikä kulje laput silmillä.
VastaaPoistaSe, että jos jotain on sattuakseen, voi sattua yhtä hyvin lähikauppaan vievän tien ylittävällä suojatiellä kuin lentokentälläkin, mutta ei silti pidä kulkea silmät kiinni suojatien ylitse.
Äitinä vastaan, käsi sydämellä, että jopa ihan täällä kotimaassa tapahtuvat asiat saavat äidin sydämen sykähtämään, jos ne osuvat tarpeeksi lähelle. Mun poika on jo aikuinen, kohta vanhempi kuin äitinsä ;), mutta tässä taannoin kun Vantaan Jumbossa oli joku tilanne päällä ja poliisi sitä tyhjensi, soitin Pojalle ja varmistin, onhan se kunnossa - käy töissä Hgissä ja asuu Espoossa. Vastaus oli ehkä hivenen huvittuneella äänellä "Äiti, enhän mä koskaan edes KÄY Vantaalla" :D Mutta se äidin sydän. Se pelkää. Se pelkää aina, kun jotain sattuu jossain lähellä tai ei ole kuulunut mitään.
Oma äitini on 68-vuotias ja itse olen ihan just 50. Äiti on musta huolissaan lähes joka päivä, vaikkei sentään päivittäin soita, mutta jos ei kolmeen-neljään päivään kuulu mitään, niin sitten soittaa.
Äidit kai rakennetaan niin, että niiden tehtävänä on pitää huolta ja huolehtia lapsistaan aina, vaikka tietääkin niiden pärjäävän elämässä, joskus jopa paremmin kuin itse :)
Meillä äideillä on siis lupa huolehtia.
En tiedä osasinko kirjoittaa, mitä ajattelin, mutta rakastetaan ja huolehditaan, annetaan turvaa ja tukea, mutta myös vapautta kasvaa ja kasvattaa omat vahvat siivet.
Just niin me tehdään, Pöllö <3
PoistaIhana viesti!!
Ne siivet... vaikka se pelottaa, niin niiden on vaan pakko antaa kasvaa ja lasten on pakko antaa mennä ja elää.
No jos äidin sydän vapisee jo lapsen ammattikouluun menosta, niin saati sitten maailmalle...
VastaaPoistaSellanen se on, äidin sydän <3
PoistaEi meidän äitien kannata kenenkään sanoa, että älä murehdi. Huoli on kaikesta ja aina, vaikka lapsi olisi kuinka vanha. Nyt kun kaksi pyyhkeilee tuolla Suomen teillä linja-autolla työkseen, on aina ajateltava, että onneksi niillä on sen verran isot autot. Tosin linja-autossa ensimmäinen kova, on kuskin polvet, mutta silti. Olisi aivan hirveää, jos ne lähtisivät Suomen rajojen ulkopuolelle.
VastaaPoistaJotenkin sitä vaa non opittava elämään sen huolen kanssa ja uskottava, että kaikki järjestyy, molemmissa tapauksissa...eiks vaan?
Poista<3