Sivut


lauantai 29. elokuuta 2015

Villiviini ja punaviini

Uuh, olimme kollegan kanssa koulutuksessa eilen ja siinä paikassa oli kyllä tosi kurja sisäilma. Tällä kertaa ei ehkä niinkään hiukkaset tai muut sellaiset, vaan kuuma, hapeton, ahdistava. Siihen vielä lisäksi hajuvedet sun muut (no okei, sain minä vähän homeoireitakin, pitkästä aikaa) niin välillä piti käydä imaisemassa astmapiippua vessassa ja olo oli kyllä varsin hehkeä kotiin päästyä. Onneksi  oli helppo ja valmis ruokasuunnitelma pojille. Lisäksi päivän sateinen keli vaihtui iltaa kohti poutaan ja suorastaan aurinkoon, joten pääsin istuskelemaan terassille ja tankkaamaan kunnolla  happea.



Muun muassa tätä ihailin terassilla



Tankkasin lipitin myös juomaa; poikkesin ex tempore paluumatkalla nappaamassa pienen punaviinin. Vaikka oli kaunis ilma, illan viileys ja se, että hämärryttyä sytytin tietysti kynttilät, tekivät fiiliksestä kyllä jo syksyisen. Sellaisen punaviini-ilman ja -olon!

Ihanaa viikonloppua teille. Me vetelehdimme, olemme kotona, otamme rauhallisesti. Tuntuu, että pojatkin ovat sen tarpeessa.

10 kommenttia:

  1. Mikä on tuo kaunis köynnös?

    Mie en oo mikään hajusteallergikko, mutta kummasti pisti yskittään taannoin junassa, kun kaksi naista tuli istuun - toinen viereen, toinen vastapäätä - ja haiseen hajuvedelle. Ei se huono haju ollut, mutta niin kauhean vahva! Päänsärky pyrki paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se näkkyy lukevankin otsikossa... sori tyhmyyteni. Monestikaan en muuten lue otsikoita bloggauksista, ja silti aina ite mietin kauheasti, että mitä mie nyt laittaisin otsikoksi omille sepustuksilleni... vaikka ihan hyvin vois laittaa vaikka "Ö" tai "Rumarillumarei" jokaiseen.
      Oon kyllä joskus katsonut sellasta blogia, jossa melkein kaikkien juttujen otsikko oli "Moikka" tai "moi kaikille" tjmv... oli sekin vähän pöljän näköstä arkistossa, missä näky vaan otsikot.

      Poista
    2. Se riippuu vähän hajuvedestä, joitain kestän ihan hyvin ja toiset sitten taas kutitta ja ahdistaa. Ja tietty se, jos on öysätty ihan kauheasti.

      Poista
    3. Niin, ja toi villiviini... ;-)

      Se on tehnyt kaksi muuttoa ja nyt vasta tuntuu intoutuvan kasvamaan. Jännä, että just tänä kesänä, kun on ollut kuitenkin aika vaatimaton kesä.

      Poista
  2. Tuo viini on ollut mun lemppari useamman vuoden, juuri sopivan kokoinen sinkulle ja vielä luomua <3, ja hintakaan ei ole paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just, samat kriteerit kun mulla. Kollegakin ihmetteli, että miten sä noin nopea olit (hän odotti autossa). Ei siinä nokka kauaa tuhise kun tietää mitä etsii ja paikka on tuttu ;-)

      Ja hyvältähän se taas maistui!

      Poista
  3. Kyllä tuo pieni pullo on täälläkin käynyt. Siitä riittää sopivasti jopa kahdellekin, jos oikein pieni tilkka riittää =).

    Nyt onkin hyvä aika laittaa tulet illalla kynttilöihin,nauttia raikkaista ja pimeistä illoista sekä tuijotella tähtiä taivaalla.

    Makoisaa ja letkeää viikonloppua teille =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noita aion tehdä. Ja saunoa sen lisäksi. Ja herkutella viikonlopun kunniaksi. Aloitin jo tuoreella munkilla paikallisen kirpparin kahviossa hetki sitten.

      Ihania hetkiä sinnekin, Birgitta!

      Poista
  4. Onneksi selvisit vähillä oireilla päivästä! Mulla on ihan täysin löhöviikonloppu, ilmoitin tässä huushollissa, että nyt mulla on myös Ekan ulkoilutusvapaa. Olin nimittäin eilen taas sairaslomalla kun tuli korvatulehdus. Eikä tämä yskäkään ole mihinkään hävinnyt. Korvalääkärin piti tätä tautia konsultoida, että miten on kestänyt niin kauan, mutta se jäi, kun hän olisi halunnut puhkaista mun korvan enkä antanut. Jos tämä on toinen tulehdus sen jälkeen kun olin 1 v, niin en pidä tarpeellisena puhkaisua. Kun ei särkykään ollut sellaista, jota en olisi kestänyt. Että katsellaan miten kauan tässä nyt menee. Maanantaina pitäisi päästä lähtemään Helsinkiin. Mukavaa löhöilyä myös sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas on taas, sulla ei millään meinaa nyt taudit hellittää. Toivottavasti jossain vaiheessa saisit taas nauttia terveen elosta. Ja nauti nyt löhöilystä, sun pitää levätä että jaksat!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana