Sivut


lauantai 23. toukokuuta 2015

Millaista on olla altistunut - jatkoa

Sen lisäksi, että asuminen aiheuttaa ongelmia, kuten eilen laveasti totesin,  aiheuttaa myös se, kun poistuu kotoa. Melkein minne tahansa. Terveyskeskuksessa en tule terveeksi vaan silmissä sumenee ja päässä pyörii. Yskittää. Kauppaan en voi mennä ilman listaa, koska ovelta päällehyökyvä ilma saa sekunneissa unohtamaan asiat joita tulin hakemaan. Kolmella olen kokeillut ja se tuottaa todellisia vaikeuksia. Kahdesta ostoksesta selviän juuri ja juuri. Ja minä olen oikeasti skarppi, fiksu ja "hyvämuistinen" ihminen, joka osaa ajatella loogisesti, yhdistellä asioita ja vetää johtopäätöksiä. Hometoksiinien aiheuttama aivosumu hankaloittaa elämää monella tavalla. Ei jaksa, ei muista, kaikesta pitää olla muistutus puhelimessa. Sanoja katoaa kesken lauseen - rakastan tätä erityisesti tärkeissä kokouksissa. 

Sosiaalisiin suhteisiinkin altistuminen vaikuttaa: en voi kyläillä kuin hetken joillakuilla ystävistäni. Teinille eritoten tämä on rankkaa. Hänelle opiskelupaikkaa hakiessa joudumme miettimään asiaa myös siltä kantilta, missä poika pystyy olemaan ja oppimaan. Opiskelija-asunnosta puhumattakaan. Minä olen miettinyt omia vaihtoehtojani ja vaikkapa uudelleenkouluttautumista (unohdetaan hetkeksi se, että teen työtä jota haluan tehdä, enkä haluaisi vaihtaa). Missä olisi sellainen opinahjo jossa en saisi oireita? Entäpä sitten uutta koulutusta vastaava työpaikka? Niinpä!

Töissä sinnittelen lyhyemmällä viikolla välillä paremmin, välillä heikommin. Otan aika raskaasti taloudellisesti takkiin siitä, etten pysty tekemään täyttä työpäivää, varsinkin, kun otetaan huomioon, että työskentelen jo valmiiksi matalapalkka-alalla. Lisäksi pitää miettiä miten viikkonsa organisoi: jos on kokous paikassa jossa saan oireita, ei kannata ottaa kirjastonkäytön opetustuntia koululle ihan lähipäivinä. Eikä missään nimessä kannata olla kahden päivän kurssilla paikassa jossa saa oireita. Voi tulla keuhkokuume jälkitautina, kuten vast ikään jouduin toteamaan. 

Puhumattakaan, että lähtisit pidempään reissuun varmistelematta majoitusta. Pääsiäisenä olin Helsingissä neljä yötä majoittuen kahdessa eri paikassa. Olin suunnattoman onnellinen, yllättynytkin, kun en sairastunut. Minulla oli tietysti tuplalääkitys - niin, antihistamiinia joudun siis syömään ympäri vuoden ja lisäämään annostusta kun on jotain erityistä luvassa. Lisäksi vitamiini- ja maitohappovalmisteita on syötävä päivittäin. Paljon.


22.5. - nyt ne vasta auki ovatkin!


Vaatteet joudun vaihtamaan aina, kun tulen kotiin. Pesen kaiken kuudessakympissä, etikan ja soodan kanssa. Kaikki pesu- ja puhdistusaineemme ovat hajuttomia. Ruoankin on hyvä olla mahdollisimman puhdasta ja lisäaineetonta (ei ihan ilmaista sekään...) Esimerkinomaisesti mainittakoon vaikkapa E330-E333 jotka kaikki aiheuttavat ongelmia, koska ovat valmistettuja homesienten avulla.

Muiden ihmisten vaatteet ja hajusteet aiheuttavat ärsytysoireita - eikä ärsytys ole luonteeltaan henkistä laatua ☺.

Puutarhanhoito suuremmassa mittakaavassa ei onnistu. Multa kun aiheuttaa ahdistusta. Kotona ei tästä syystä myöskään voi olla huonekasveja.

Biojätteen on oltava tiiviissä kannellisessa astiassa.

Luonnonhomeet tekevät metsässä ja joskus ihan vaan ulkona kulkemisen tuskalliseksi eritoten syksyisin.

Kaikki huonekalumme, mattomme jne on hankittu tähän asuntoon. Vanhat piti aikanaan hävittää.

Listaa voisi jatkaa pienillä ja vähemmän pienillä yksityiskohdilla vielä vaikka kuinka. Ja tässä tosiaan vain minun ja meidän elämän esimerkkeja. Tiedän ja tunnen monia vielä minuakin paljon pahemmin sairastuneita, joiden elämä on mullistunut perin pohjin. 

Lämmin ajatus ja halaus täältä heille. 

10 kommenttia:

  1. Eli ikäänkuin siinä ei olisi tarpeeksi että on altistunut, siitä joutuu vielä maksamaankin. Toivottavasti näitä lukee joku sellainen joka valittaa omia pikku vaivojaan (kuten minä), niin oppii hieman suhteuttamaan asioita ja sitä että mikä on vaikeaa ja mikä on sitten oikeasti vaikeaa.

    Jaksamista ja mukavaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, kärsimys on aina subjektiivista, joten enpäs tarkoittanut niin, että muut valittavat pikku vaivojaan. Mä olen monesti miettinyt tasan toisin päin, että luojan kiitos ei ole kipuja tässä kuitenkaan!

      Ja suhteellistahan kaikki on, tunnen tosiaan sellaisia, jotka on vielä paljon pahemmassa jamassa kuin mä, joten eipä tässä hätää.

      Pusu ja voimia sinne mulllistusten keskelle <3

      Poista
  2. Tuli ihan surkuolo sun puolesta. Helpollahan me tässä kaikessa päästään, kun järjellä miettii ja sun tilanteesta lukee.

    Alati hengessä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos, ja älä kuitenkaan suotta surkuta. Täällä porskutetaan. Kirjoitin noita taas, koska tää en mäy päällepäin ja ihmiset ei siksi tule ajatelleeksi mitä kaikkea joutuu ihan päivittäin kohtaamaan.

      Oot ihana <3

      Poista
  3. Juuri tuossa yhtenä päivänä, kun olin menossa käymään työpaikallani; kuulemaan taas sen tutun "sähän näytät tosi hyvältä" - mietin, että meidän, joiden sairaus ei välttämättä näy ulos päin, pitäisi saada tai hankkia rintamerkki, jossa luki esim. "kaikki sairaudet ei näy ulospäin" tms.
    Mietin, että pitäisikö oman liiton kautta lähteä viemään asiaa eteenpäin, nyt kun asia taas tuli mieleen. Kun ei oo lääkitys ihan kohdillaan (onko koskaan ollutkaan, ei ainakaan viimeiseen reiluun 30 vuoteen, jos AM:lta kysytään....), mutta kun tuolta sun kirjoitusta luki - ja eilen saamaani sähköpostia kohtalotoveriltani, niin mulla on sittenkin asiat aika hyvin.

    Jaksamista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne samoin, jaksamista - meillä on vaan erilaiset ristimme, hankalia ja tavallaan invalidisoivia molemmat. Eivätkä näy ulospäin kuin ihan erityistapauksissa.

      Eikä näitä voi sillai laittaa järjestykseen, et mikä on vaikeampaa kuin joku toinen. Eikä pidäkään, tekee vaan välillä mieli kertoa siitä arjestakin, joka jää näissä normipostauksissa aika lailla taka-alalle.

      Leppoisaa viikonvaihdetta sinne suunnalle <3

      Poista
  4. Piti jo eilen tähän kommentoida, että olimme pari tuntia kummipojan synttäreillä. Siellä on yleensä aina sellainen maakellarin haju, nyt sitä ei tuntunut, mutta silti minulla ja miehellä alkoi mennä ääni loppuvaiheessa. Jotain siellä on siis, koska samaahan mulle käy töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tuo yksi yleisimmistä oireista, ääni alkaa mennä - ja se on aika kiusallista vaikkapa just töissä.

      Sä mietit omassa kirjoituksessa, että kas kun ne ite ei huomaa sitä... ihminen on niin jännä kokonaisuus, että se, mikä jota kuta ärsyttää ja sairastuttaa, ei tee toiselle samaa. (Tervellistä se ei silti ole kenellekään, sai oireita tai ei.) Siksi törmääkin niin usein siihen epäuskoon ja vähättelyynkin.

      Poista
    2. Joo, on se noinkin. Toisaalta tämä ystävä on sellainen, että hänellä on aina enemmän tai vähemmän nuha, ollut ainakin kymmenen vuotta. En sitten tiedä, mistä sekin johtuu. Hän on itse varmaan niin tottunut siihen jatkuvaan tukkoisuuteen, ettei enää kiinnitä siihen huomiota.

      Poista
    3. No tuo jatkuva nuha tietty kertoo siitä, ettei senkään kroppa ihan hulluna tykkää siitä talosta. Mutta kaikkeen tottuu, näemmä! (Ja tällä en nyt tarkoita sitä, että altistunut tottuisi jos vaan olisi pidempään ko paikassa, vaan että jatkuvaan nuhaankin voi tottua ja pitää sitä "ihan normaalina". )

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana