Sivut


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Varastettu vaalimainos

Voi että ketuttaa! Viimeksi kun kävin lähteellä, bongasin sieltä Humalaperän hupi-ilmoittelijoiden vaalimainoksen. (Heidän hassuteluistaan olen kirjoittanut täällä ja täällä.) Eilen, kun lähdin varta vasten kameran kanssa liikkeelle, oli joku pannahinen poistanut ilmoituksen. Olisi ollut todella osuva tämän päivän postaukseen, mutta kun ei niin ei. 

Saatte siis tyytyä minun puolivillaisiin jorinoihini. Ei nimittäin ole tapahtunut yhtikäs mitään. Esikoinen lähti mummille ja minä käväisin paitsi lähteellä, myös ystävän luona kahvilla. Iltapäivä ja ilta meni rentoillessa kotona. Nettiä, jääkiekkoa, lueskelua. Olo oli vieläkin vähän tympeä ensiapukurssin vuoksi, joten teki kyllä hyvää vain olla ja hengitellä happea. Tänään minä onneton olen lupautunut Pieni ele -kerääjäksi äänestyspaikalle - eli samaiselle kunnantalolle. Onneksi pestini kestää vain kaksi tuntia. Illalla onkin sitten vaalivalvojaisten aika! 


Jokohan kohta on kesäverhojen aika?


Esikoinen tulee iltapäivällä kotiin, kuopus vasta huomenna koulun jälkeen. Viikonloppu ja vapaani siis jatkuu vielä ihan kunnolla.

Nautitaan!


6 kommenttia:

  1. Sun täytyy ruveta ottaan kamera mukaan aina, kun meet käymään lähteellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mun vissiin pitää tehdä, harmittaa vietävästi!

      Poista
  2. Oi, sää olet semmoinen mun kadehtima kesä-talviverho ihminen. Kun löydän mieleisen verhon niin en pysty luopumaan ja aina roikkuu samat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, tää on mullekin niin uutta että vähän naureskelen itselleni. Mun verhot on tuollaisia puolikkaita verhoja niin on helppo vaihtaa ja halpa hankkia ;-)

      Poista
  3. Kamera mukana, aina! Se on hyvä "muistilappukin" monesti..
    Hih, mä katoin kuvaa ja ajattelin että onpa kivat verhot, mut sä ootkin siis vaihtamassa niitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kesäverhot - mä vaihdan ne tässä jossain vaiheessa paikalleen, ehkä toukokuussa? Pitää kuulostella millon aurinko paistaa niin että on pakko vaihtaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana