Sivut


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Pieniä vihreitä miehiä

...ja naisia, tietysti.

Jotenkin jähmeä sunnuntai. Aika kului todella hitaasti, ei tapahtunut mitään ja oli tylsää. Yleensä olen oikein hyvä tappamaan aikaa, mutta eilen se ei oikein onnistunut. Istuin pari tuntia äänestyspaikalla keräyslippaan kanssa ja sen jälkeen juotiin kahvit äitini ja hänen miehensä kanssa kun toivat esikoisen kotiin. Saunaankin ehdittiin. Päivätorkkujen jälkeen tuli niin hirveä makeanhimo, että oli lähdettävä kauppaan. Hoitelin siinä samalla alkuviikon ruokaostokset ja ajoin vielä kanalaankin munanhakureissulle. Siinäpä ne sunnuntain aktiviteetit sitten olivatkin. Silti sai vielä odotella hyvän tovin vaalivalvojaisten alkamista.






Ja kannatti niitä odottaakin, minulle mieluisaa oli vihreiden vahva paluu. Annoin oman ääneni pienelle vihreälle miehelle ja se auttoi osaltaan saamaan yhden edustajan lisää Arkadianmäelle. Yleensä valitsen naisen, mutta tällä kertaa painoivat toisenlaiset syyt omassa vaakakupissa.  Eivätkä ne pari maahanmuuttajataustaista edustajaakaan pahaa tee siellä teuvohakkaraisten keskellä. Tyytyväinen olo, ja mielenkiintoinen ilta, toden totta. Minulla oli auki Vaalit.fi -sivusto, josta seurasin oman paikkakuntani ja alueeni ääniä ja ehdokkaita sekä television Ylen vaalivalvojaiset, joista taas katselin kokonaiskuvaa. On se vaan joka neljäs vuosi näemmä uppouduttava tähän hommaan ihan täysillä. Esikoinen pistäytyi välillä seuranani ja totesimme, että jahka pääsee itse äänestämään seuraavissa kunnallisvaaleissa, voi homma kiinnostaa häntäkin vähän enemmän. Tulee sen verran lähemmäs omaa elinpiiriä. Ja presidentinvaalit, jotka sitten ovat seuraavina vuorossa, saavat varmasti erinäisiä pohdintoja nuoressa miehessä aikaiseksi. 


***

Mukavaa alkavaa viikkoa ihan jokaiselle väristä ja puoluekannasta riippumatta.

12 kommenttia:

  1. Kyllähän sitä tuossa sunnuntaissa vaan vauhtia on ollut! Ehkä jähmeys johtui siitä, että odotusaikaa iltaan kuitenkin riitti. Minun ehdokkaani ei päässyt läpi, mutta antoi kuitenkin yhden äänen lisää puolueelle.
    Meillä sunnuntai menee aina liian nopeasti. Äkkiä tulee se armeijaan lähdön hetki ja tuska siitä, että sinne on mentävä. Nytkin kaverin tilanne on ihan auki. Ei illalla tiedä, mitä aamulla tekee ja sehän ei sovi hänelle lainkaan. Mutta näillä mennään.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikkoa sinnekin! Ja kohta se armeija oikeasti onkin jo ohi - aika kuluu ihan hirveän nopeasti! Nyt ovat jo olleet yli 3kk siellä.

      Vaalivalvojaiset oli kyllä jännät, ja ehkä mä tosiaan niitä jännitin ja odotin koko päivän kun aika ei kulunut.

      Poista
  2. Me miehen kans tavattiin keväällä just vaalien aikoihin, ja nämä on nyt viidennet "yhteiset" vaalit mejän taipaleella. Tosin en ihan varma ole, olisko sitä jo äänestetty sillon, kun me tavattiin, mutta ihan niillä nurkilla se oli. Hassua, että tämmönenkin asia tuli mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viidennet yhteiset vaalit kuulostaa kunnioitettavalta saavutukselta ;-)

      Poista
  3. Ottamatta muuten kantaa vaalitulokseen, niin jaksoin niin hämmästellä yöllä, että ketkä kummalliset ihmiset äänesti Teuvo Hakkaraisen uudestaan eduskuntaan (olin varma, että se putoaa) ja ketkä ihan oikeasti äänesti Juhana Vartiaista. Aika iso joukko kuitenkin, käsittämätöntä.

    Mun äänestämäni ehdokas ei päässyt läpi, mutta puolue sai äänen kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on siinä meillä kansanedustaja - mutta joku osa kansaa halusi hänet itseään edustamaan. Heti pääsi otsikoihin, näemmä:
      http://www.ksml.fi/erikoissivut/eduskuntavaalit/perussuomalaisten-hakkarainen-seurasi-aantenlaskentaa-humalassa/2028152

      En vaan ymmärrä mäkään, en!

      Poista
  4. Kuuntelin aamulla Hakkaraisen haastattelua. Just just.... just herännyt ja krapulassa. Voi taivas mikä juntti! Tosin, kyllä mä ihmettelen vähän myös Räsäsen äänestäjiä. Mutta joo, kaikilla on oma mielipiteensä.
    Ihania unikoita, mun lempikukkia (yksiä niistä). Ei mene kauaa, kun ne taas kukkii. Taidan käydä vanhan kodin pihasta varastamassa niitä tännekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi kasvaa sen kanalan edustalla josta mä haen munani (niin, ne kananmunat). Oli pakko kuvata viime kesänä ja nyt jotenkin tarttui mukaan. Symboloi varmaan myös mun vaalejani ;-)

      Mä en myöskään tajua TH:N äänestäjiä. Ensin se ryyppää kun näyttää että tappio tulee, sitten voiton vuoksi. Kysymys kuuluu: ehkä se vaan halus joka tapauksessa vetää p*rseet. Kansanedustaja... no, sitä saa mitä tilaa.

      Poista
  5. Olipas hyvä, etten käynyt äänestämässä - sillä tuskin kukaan Itsenäisyyspuolueesta olisi läpi mennyt kuitenkaan ;-)
    -a

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana