Sivut


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kirpparilöytöjä

Olen kertonutkin, että kirpputoreilta ovat minulle ongelmallisia paikkoja. Ennen ostin melkein kaikki vaatteeni kirppareilta ja olin oikea haukka löytämään itselle ja ystäville hyviä ja halpoja aarteita. Altistumisen jälkeen tämä "harrastus" on jäänyt lähes kokonaan. On hankalaa, kun siellä on monista eri paikoista tulleita vaatteita ja tavaroita, ja usein itse kirpputorinkin sisäilma on mitä on. Mutta sitten kun mietin vaikkapa lähimarkettia josta välillä ostan pojille käyttövaatteita, on senkin ilma sellaista, että meinaa taju lähteä. Tavarat ovat myös tulleet varastoista joiden kunto voi sekin olla kyseenalainen. Mikään ei siis ole riskitön ostos, edes uutena ostettuna. Hyvä esimerkki oli viime keväänä kun tarvitsin kuopuksen huoneeseen uutta mattoa. Tilasin toisesta isosta postimyyntifirmasta sen alennettuun hintaan, mutta matto päätyi lopulta ystävän mökille. Vaikka pesin pienen maton koneessa ja käsinkin, ei homeen haju lähtenyt mihinkään. Uudesta matosta.



Yhteensä 3,50€



Niinpä olen vähän elvyttänyt uudelleen vanhaa harrastusta viime vuoden ostolakon päätyttyä. Edelleenkin koitan pitää tarkan huolen, etten osta sellaista mitä en oikeasti halua taikka tarvitse, vaikka hinta olisi miten edullinen. Välillä kuitenkin on mukavaa tehdä löytöjä - niin kuin eilen. Nappasin kuopuksen matkan varrelta, jonne isänsä hänet toi, mukaani, ja huristelimme kylätalolle herkuttelemaan kahvion antimilla (kuopus) ja penkomaan rekkejä ja pöytiä (minä). Löysin aivan minunnäköisen käyttämättömän Nanson tunikan kahdella eurolla, joten se oli pakko napata mukaan. Pesen kuudessakympissä, kuten kaikki vaatteeni nykyään, ja uskon, että siitä tulee minulle uskollinen  ja kestävä pitovaate. Mukaan  tarttui myös liitutaulu - ammuu - ja koru. Toinen koru huusi päästä ystävälle, joka puolestaan löysi Tuurin reissulla sekä hameen että puseron. Mieluili jotain uutta sopivaa korua niiden kanssa, muttei löytänyt. 


***


Mukavaa alkavaa viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Itse en niin kovin paljon välitä peruskirppareista koska täkäläiset pitävät niitä kaatopaikkoina jonne tuodaan sellaista tavaraa mikä pistää ihmettelemään etteikö kaman myyntiin laittaneella ihmisellä ole minkäänlaista itsekritiikkiä. Toki hyviäkin löytyy mutta kuulin kaveriltani tässä eräänä päivänä erikoiskirppiksistä joissa on vain "teeman" (oli se sitten army, extreme-lajit, taljajouset etc.) mukaista tavaraa ja koitan saada tietooni missä olisi parhaimmat/lähimmät mestat.

    Hyvää maanantaita ja olkoot polkusi kevyet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mullakin syy, miksi usein jätän kirpparin välistä: ne on niin masentavia paikkoja. Mutta tollaset, joilla on myyjä itse paikalla ja on vieläpä melkein tuttuja kaikki, karsii sitä roskan ja romun määrää.

      Sulle kans, kepeitä askelia >3

      Poista
  2. Ammuu! Mieki olisin kyllä ostanu tuollaisen liitutaulun, vaikken olis tarvinnu! Se on ihan oikean lehmän muotoinen.
    Mun eilisellä kirppisreissulla löytyi hyviä vaatteita vain mua pienemmille... tuollaiset sun tunikan hinnat kuuluisi kirppistavaroilla ollakin, vaikka oliskin käyttämätön ja vaikka oliskin ollu kallis ostettaessa. En kertakaikkiaan osta kirpputorilta 35 euron mekkoa, vaikka koko sopiskin ja olis hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mäkään sitä välttis tarvinut, mutta kivasti istuu eteiseen ja laitan siihen aamulla muistettavia asioita, kuten eväät tai kuopuksen hammaslääkäri (huomenna).

      Mä oon sen verran kutistunut, että löytyy vähän paremmin kuin ennen. Sama periaate hintojen suhteen, en vaan käsitä sitä yleistä yläkanttiin kirpparihinnoittelua nykyään.

      Poista
  3. Kirpparit eivät ole mun juttuni, eivät myyjänä (vien käyttökelpoisen kaman eläinsuojeluyhdistykselle, joka myy niitä löytöeläinten hyväksi) eivätkä ostajana (kamaa riittää muutenkin ja sen, mitä harvoin tarvitsen, ostan uutena). Huonekaluja ollaan ostettu kierrätyskeskuksista, mutta olen sen verran neuroottinen, etten uskalla ostaa mitään, missä voisi esim. lude lymyillä, joten huonekalut ovat olleet jotain lipastoja tms. joissa ei ole kangasosia. Mutta kiva nähdä, että muut tekevät edullisia ja mieleisiään löytöjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aina silloin tällöin aktivoidun omalla paikkakunnalla myös myyjänä. Pitkään oli taukoa kuten totesinkin, mutta nyt näemmä olen käynyt taas vähän tiiviimmin.

      Eipä sitä roipetta tosiaan puutu omastakaan taloudesta, joten tarkkana saa olla ettei osta vaan siksi kun on halpaa. Mutta piristää noi löydöt kivasti, ja auttaa, kun ei kukkaro kevene liikaa.

      Poista
  4. Hienoja löytöjä =)
    Minä käyn mielelläni kerran kesässä myymässä tavaroita ulkokirpputorilla. Täällä ostajia riittää, varsinkin jos myyjällä on kohtuulliset hinnat. Ihmettelen kyllä usein sitä, miten aivan kummallinen tavara menee heti kaupaksi. Ihmiset siis ostavat mitä ihmeellisintä härpäkettä.

    Oikein hyvää viikonjatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sulle, Birgitta!

      Meillä on niin pieni kylä, että kauppa käy välillä enemmän, välillä vähemmän. Mutta aina se on kivaa ja sosiaalista yhdessäoloa. Kuopuskin on oppinut karsimaan tavaroita ja on innoissaa kun tienaa omaa rahaa sillä tavalla. Vuosi pari sitten tein tosi ison tyhjennyksen ja myin kolmella perättäisellä kirpparilla hurjasti kamaa. Oli muuten puhdistavaa!

      Poista
    2. Olet niin oikeassa siinä, että "turhan" tavaran tyhjennys on puhdistavaa. Se sopisikin hyvin tähän keväisin iskevään pesänputsaunintoon =)

      Poista
    3. Mä luulen, että teen ihan saman. Ja myyn taas kaikki vaatteet, joita en ole käyttäny sitten edellisen puhdistuksen.

      Poista
  5. Onpa kiva koru!!! Mekko kans.... Tosi kivat ja edukkaat löydöt!
    KIrppiksiä kun kiertelee, muuttuu kyllä haukaksi. Jotenkin sitä silmä oppii kulkemaan sen roskan yli/ohi ja ne Löydöt osuu silmiin. Tosin välillä ne löydöt on tuota Sannan mainitsemaa sikahintaluokkaa ja silloin saavat kyllä jäädä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, mitä enemmän kulkee, sen paremmaksi tulee. Mä oon niin onnellinen, että välillä tekee löytöjä. Nansoon mulla ei olis varaa täydelä hinnalla - eikä sellasella kiskurikirpparienkaan hinnoittelulla. Mutta täällä onneksi on hinnat kohdillaan. Korukin maksoi vain 0,50€

      Poista
    2. Mulla ei ole kokemusta kirppareista, mutta nyt viikonloppuna kun vanhempi poika kävi yökylässä annoin sille 10 pikkuveljensä isoksi (kyllä) käynyttä kauluspaitaa sovitettavaksi kaverilleen :-)
      -a

      Poista
    3. Tuohan on kierrätystä parhaimmillaan ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana