Sivut


maanantai 2. helmikuuta 2015

Apupapin papupata

Minun pitäisi joskus äänittää teille kuopuksen höpötystä. Hän on uskomaton pulputtaja, juttua tulee joskus aivan tauotta ja se on kyllä enimmäkseen varsin viihdyttävääkin. Toisinaan älyvapaata ja toisinaan sitten vähemmän. Mutta kyllä kun on viettänyt tuon papupadan kanssa liki kolme vuorokautta putkeen, alkaa töihin meno houkutella. Kirjasto, mikä ihana hiljaisuus siellä vallitseekaan!


Lunta on jonkin verran!


Viikonlopun aikana lunta oli tullut taas sellaiset 15-20 senttiä. Ennen Luonto ry:n kokoukseen pääsyä piti tehdä ihan kunnolla lumihommia että pääsi liikenteeseen. Tänä vuonna ei ainakaan tarvitse pelätä kasvien paleltumista kuten viime vuonna, kun lunta tuli vasta joulun jälkeen ja silloinkin aika naftisti. Kuopus oli jo terassilla tentuessaan huolissaan, että ehtiikö tuo kaikki edes sulaa hänen syntymäpäiviin mennessä. Ne ovat toukokuussa, joten lupailin, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä ehtii. Ja jos vaikka vappuna vielä vähän tuiskuttaisikin, niin nekin ehtivät kadota. 


***

Otsikosta tuli mieleen kirkkoherramme ja siunaustilaisuus, joka lähenee. Se on siis tämän viikon perjantaina. Eilen oli pakko vähän tarkemmin puunata, kun kuitenkin sinne tulee isäni veli, jota en ole aikoihin nähnyt. Omaa veljeä ja äitiäni varten ei olisi niin tarvinut siivoillakaan. 

Vähän jännittää!

6 kommenttia:

  1. Joo, nyt sitä tuli tännekin niin, että luulis ladunpohjien kestävän :) ensin ennuste arveli että sade jatkuu keskiviikkoon asti, mutta ei sitten kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on terassilla oikeesti varmaan melkein metri. Eilen piti lapioida ihan kunnolla että tosiaan pääsi autolla liikkeelle. Mutta kaunista on!

      Poista
  2. Lunta on nyt tulla täälläkin hiukan lisää, mutta kun aina välillä on sulanut kokonaan pois, niin eipä sitä ihmeellistä määrää ole. Tosin auton päällä oli aamulla kunnolla siivottavaa, kun ei ollut koko viikonloppuna yhtään käytössä. Onneksi sai ovet auki ja käyntiinlähtö onnistui hienosti.
    Voimia perjantaille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, saahan tuo jo tulla. Sitten pääsee yhden etapin yli taas.

      Meillä on tosiaan ihan valtavasti lunta, liikenneympyräänkin on jo melkein vaarallista mennä kun ei meinaa näkyä onko siellä autoja vai ei. Ja valkoiset autot on kyllä pahoja missä tahaansa. Mutta eiköhän tuo ennen toukokuuta sula!

      Poista
  3. Papupadat on ihania, mutta kaipaa sitä välillä hiljaisempaakin hetkeä. Mä ymmärrän sua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kaipaa... onneks ens viikonloppuna sellainen tulee. Pääsee pata papattamaan isälleen ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana