Sivut


lauantai 6. joulukuuta 2014

Pannaanko pakettiin?

Itsenäisyyspäivän kunniaksi kerron teille vielä näin jälkikäteen torstain edustus-tilaisuudestani. Se oli i-ha-na! Olin nimittäin päiväkodin vihkiäisissä jotka vietettiin itsenäisyyspäiväteemalla. Kun astuin sisään, minua kätteli paitsi päiväkodin johtaja ja varhaiskasvatusjohtaja, myös suloinen presidenttipari. Eskarilaiset olivat äänestäneet demokraattisesti presidentin, joka sitten valitsi puolison rinnalleen. Arvostan suuresti, ettei kyseessä ollut mikään järjestetty liitto. Presidenttipari edusti hienosti ja tyylikkäästi koko juhlan ajan, ja heitä vahti, kuten kuvaan sopi, Security Brothers eli kaksi talonmiestä pukuherraa aurinkolaseissaan. Kaikki juhlapuhujat olivat myös leikissä mukana ja aloittivat puheenvuoronsa "Arvoisa herra presidentti" jne. 

Eilen oli toisenlaista juhlaa. Lähdimme koko kirjaston porukalla virkistymään. Ajelimme lähikaupunkiin nauttimaan joulumyyjäisistä ja ravintolan antimista. Löysin itselleni (äitin joulurahalla, kiitos!) ihanan lahjan. Piilotin kaappiin ja avaan jouluaattona. Jos vaikka olisin unohtanut mitä sieltä löytyy. Mikäli rahaa olisi kasoittain, ostaisin käsityöläisiltä kaikki mahdolliset lahjat ja muistamiset. Niin upeita asioita ihmiset osaavat käsillään tehdä. Ja tietysti tarvitaan se kuningasidea ihan ensi alkuun. Oli vallan mukava päivä, täytyy todeta, että minä viihdyn työkaverieni seurassa.

Nyt minä lepään ja otan rauhallisesti. Esikoinen oli viime yön mummilla, ja tänään menee nuorisovaltuuston kanssa pitämään nuopparilla itsenäisyyspäivän juhlaa. Ystävä saattaa pistäytyä lasillisella illalla ja ehkä niitä virallisia juhliakin voisi toisella silmällä vaania. Leppoisaa!


***


 © Pertti Jarla


Virkistyspäivämme kunniaksi toiselta kollegalta saamani aina niin ihana Rivo-Riitta. Idolini. Minä niiiin haluaisin päästä sanomaan tuon jossain!

14 kommenttia:

  1. Riitta on niin munkin suosikki. ;D Luin eilen Fingerporia englanniksi. Ei iskenyt ollenkaan samalla tavalla kuin härmäksi. Jäi kauppaan.

    Hauskaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan käänny... mikä se Riittakin ois, Nasty Nell tai jotain?

      Samoin sinne, itsenäisyyttä!

      Poista
  2. Harmi vain, ne ei taida useinkaan kysyä tuolleen, kaupan myyjät :) ne kysyy tuleeko joululahjaksi tai sitten otsikkosi mukaisesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ne kyllä kysy, se on totta. Tuleeko lahjaksi ja kaikkea sellaista tylsää!

      Poista
    2. Tuli kiire kesken kommentin, kun huomasin, mitä kello on, joten jäi sanomatta, että oon kans joskus ollu päiväkodin itsenäisyysjuhlassa, mutta siellä ei ollu presidenttiparilla henkivartijoita. Kättelivät kaikki kuitenkin. Se oli herttaista.

      Poista
    3. Musta nuo henkivartijat olivat todellakin piste iin päälle. Auttoivat toki sitten penkkien kantamisessa ja sen sellaisessa kun piti raivata tanssilattia vapaaksi.

      Poista
    4. Niin joo, ei meillä ollut tanssiakaan. Paitsi esityksissä.

      Poista
    5. Meillä tanssivat lähinnä lapset mutta oli siellä mm. sivistystoimenjohtaja ja päiväkodin johtaja lasten kanssa piiritanssissa ;-)

      Poista
  3. :-D En ole kuullutkaan tuommoisesta Rivo-Riitasta, mutta hyvältä kuulostaa. Kiitos vinkistä. Ja mukavaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rivo-Riitta on mainio tyyppi. Täältä voit etsiä Fingerporit joissa se esiintyy kirjoittamalla hakusanaksi Rivo-Riitta ;-)

      http://www.hs.fi/fingerpori/a1305746279774

      Ja mukavaa itsenäisyyspäivää sullekin Satu!

      Poista
  4. Hyvää Itsenäisyyspäivää ja kaunista joulukuuta ja joulun odotusta ... Olen ollut kauan poissa mut nyt joulukuuna on pakko katsoa ja tarkistaa mitä toiset tekee ja inspiroitua ... olet ollut muistissa koko ajan ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nata, katson joka päivä sun joulupostauksesi. Kiva, että olet palannut, toivottavasti kaikki on hyvin. Oikein mainioita itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta sulle myös!

      Poista
  5. Kiitos Riitasta, oli pakko tallentaa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana