Sivut


torstai 11. joulukuuta 2014

Kultakutri ja kolme karhua

Ei kun karhu ja yksitoista pingviiniä.

Saimme kuin saimmekin esikoisen kanssa jäätikkötaideteoksenikötöstykseni kasattua. Minä en ole mikään poltetun sokerin asiantuntija ja käsiä tuohon tarvittiin väkisinkin enemmän kuin kaksi. Mutta valmista tosiaan tuli. Idean varastin röyhkeästi Tukholman arkkitehtuurimuseon taannoisesta piparkakkutalonäyttelystä, johon olin joskus blogikierroksillani törmännyt. Toteutus oli sitten tietysti minun näköiseni ja tässä joulukuun armeliaassa valaistuksessa tekele näyttää oikeinkin hyvältä. Lähempää tarkastelua se ei kestä, mutta olen silti väkerrykseeni älyttömän tyytyväinen. Olkaa hyvät: pikkukarhu ja yksitoista pingviiniä.




Pieni alavire vaivaa, mutta eiköhän se tästä. Tänään on viimeinen työpäivä tälle viikolle ja huomenna on vapaa-aikapuolen pikkujoulut lähikaupungissa. Jospa se piristäisi?


***


Kehuinko minä vasta hakusanoja ihmetellessäni olevani monipuolinen? No, katsokaapas näitä:

aiv lasipullo (löytyy meiltä)
hammaslankain kallis (käytän, mutta ei se minusta nyt niin kallis ole)
itsenäisyyspäivän tähti (satuin juuri silloin askartelemaan joulutähden)
joulufiilis (on on, koko ajan)
jouluinen pilakuva (?)
koeviikko ja ei aikaa lukea (ennakointia ja suunnittelua, eikös? P.S. Ja ja ei sanat on aika turhia hakulausekkeessa...)
mieshieroja (hmm--- tämä toistuu aika ajoin. Toinen versio on mieshieroja miehelle.)
mitaes syoedaen itsenäisyyspäivä (tässä nyt ei ole mitään logiikkaa!?!)

22 kommenttia:

  1. Piparitaideteoksesi on todella hieno! Kateellisena täällä katselen, kun en itse jaksa leipoa yhtään mitään. Tarkoitus oli tehdä pipareita ja jotain muutakin, mutta kun tuo pahuksen aika ei tahdo riittää. Ehkä tässä vielä ehtii leipomusten pariin, kun saa nuo lahja-asiat pois häiritsemästä. Kyllä minäkin jo päiviä lasken, varsinkin kun en pidä yhtään lomapäivää tuossa joulun aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä mäkin olen siihen tyytyväinen!

      Leivot sitten kun aikaa ja jaksua on. Meillä tää kuuluu joulun odotukseen ja kun kelit on ulkona ollut mitä on, niin ei paljon ulkoillakaan viitsi. Menee ilta mukavasti värkätessä ;-)

      Poista
  2. Siitähän tuli hieno! Ei tuota henno syödäkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me ollaan yleensä säästetty se ainakin joulun yli ja joskus uutena vuotena ruvettu pikku hiljaa pala palalta syömään. Nyt ehkä pingviini pingviiniltä!

      Poista
  3. Se ON hieno! Ja hauska idea :) Siinä linkkaamassasi kirjoituksessa oli muitakin hienoja, mutta kun koitin klikata kuvaa isommaksi, se sano että hanki oma elämä. Tai jotain. Oon mie kyllä joskus wordpressiin rekisteröityny, mutta autuaasti hukannut salasanan. Ja käyttäjätunnuksenkin.

    Miten minusta tuntuu, että tuolla "mieshieroja" -sanalla (etenkin miehelle-liitteellä) hakija ei varsinaista lihashuoltoa olis vailla... täytyykin vilkaista, olisko mulla mitään muuta kun se ainainen koiran korvatulehdus.

    Mukavaa, kun sulla on pileitä odotettavissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mieshieroja on kyllä kestosuosikki! Mulle on just tulossa naishieroja, on sekin jotain - hih. Ei kun se on just sitä pientä luksusta miät voin ja haluan aika ajoin itelleni suoda. Vaikka siitä hyvästä kun oon niin hyvä äiti että jaksan väkertää tuommoisia ;-)

      Mä oon pingviinitekeleeseeni oikein tytyväinen. Hassu se on ja meidän näköinen.

      Poista
    2. Mulla ei ollu muuta uutta kuin "säätila tenerihvalla"

      Poista
    3. No paistaako siellä aurinko?!?

      Poista
    4. No ei sitä tietoa kyllä mun blogista löydy, mutta eiköhän todennäköisyys ole lähes 100% suurempi siellä kuin täällä...

      Poista
    5. Totta turiset. Tenerihvalla paistaa huomattavasti useammin kuin meillä täällä. Varsinkin tähän vuodenaikaan!

      Poista
  4. Voi miten hieno, aivan mainio :-) Tänä vuonna en sitten leivo pipareita, kun kukaan ei niistä tykkää! Ja vuosikaudet tehtiin muumitaloa ja vaikkamitä! Toivomuksesta leivon toiselle pojalle joulutorttuja ja toiselle englantilaista hedelmäkakkua, itselle joulupullaa... Ja kokeiltuna on jo kaksi kertaa kermatoffeeta, liian hyvää ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanilta nuo sun jouluherkut! Mäkään en syö pipareita mutta taikinaa kyllä ;-)

      Oli mukava värkätä, huolet unohtui ja olen kuyllä ihan tyytyväinen lopputulokseen!

      Poista
  5. Onpas pingut hienot, kerrassaan mainiot! Kötöstys on nyt kyllä ihan väärä sanaa kuvaamaan tuota! Yritän kovasti tiirailla, onko väritys pikeeriä vai massaa?

    Vai mieshieroja :) Jos tuo ennustaa jotain...? Mun sanat on aina tylsiä ja sitten tuo fuckbuddy, (josta on yksi kirjoitus) toistuu siellä koko ajan...boring!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla toistuu tuo miesheiroja mutta variaatioitakin on.

      Sain kaupanpäällisiksi massaa kun tilasin pingumuotin joten rupesin oikein hifistelemään. Alun alkaen oli tarkoitus laittaa vaan pieni valkoinen silmä mutta jotenkin kävi toisin!

      Poista
  6. Varastaisin sulta tuon pingviinit jäätiköllä - idean jos osaisin leipoa piparkakkuja tai paremminkin jos osaisin paistaa ne niin ettei koko pirtti loimota ilmiliekeissä koska nuo sun pinkkus on tosi hienoja!

    Älä vaivu rakkaani synkkyyteen sillä joulu ja se tietty asia on ihan nurkan takana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paimen!

      Keskity sä vaan suosiolla niihin ninjatähtiin ;-)

      Poista
  7. Heippaa, Marjaana, mekin leivottiin pipareita pikkuisen lapsenlapseni kanssa, mutta ei niin hienoa osaa kun sun tekeleitäsi. Aina lasten kanssa on kivaa tehdä kaikkea kiva, erityisesti jouluna ... ja kui sitä taikinaa on niin monenlaista ... ja kaikkea muutakin .. Kiva Joulunodotusta teille kaikille ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa joulunodotusta sinnekin Nata.Toivotaan, että saatais vähän luntakin.

      Pipareita on kiva leipoa, ihanaa, että sulla on ollut hyvää leivontaseuraa.

      Poista
  8. Hieno on jäätikköpipari :) Meillä kasataan talo aina tomusokerilla, koska emme halua palovammoja sokerista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en osaa ja saa niitä taloja koskaan onnistumaan, siksi nää kummat versiot. Tuossa ei paljoa sokeria onneks tarvittu!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana