Sivut


lauantai 1. marraskuuta 2014

Voi yksinäisen naisen viedä marraskuu



Vai voiko?









No niin nyt alkoi sitten Se Kamala Marraskuu. Ja minä tein heti alkajaisiksi suuren oivalluksen: vaikka asiat ahdistaisivatkin, voi silti olla onnellinen. En tiedä saako tällaista tunnustaakaan, mutta taas, yhä useammin huomaan olevani sikamaisen onnellinen. Pysähdyn sanomaan sen pojille: "Minulla on mukavaa teidän kanssanne. Eikö meillä olekin leppoisaa?" Kotona sujuu, en kuormitu kotitöistä enkä lapsista, pojat auttavat, ovat ihania. Arki soljuu uomissaan. Autolla ajaessa, auringon paistaessa joskus tulee pakahduttava tunne: minulla on - kuitenkin - kaikki hyvin. Minä olen onnellinen. Laulan täyttä päätä ja hymyilen itsekseni kuin irvikissa konsanaan. Ja näitä tapahtuu yhä useammin.

Se, että välillä vituttaa Asiat, ei muuta minun elämääni onnettomaksi. Toki nämä olemassaolevat ongelmat välillä painavat mieltä maahan (altistus, asunto, raha...) mutta ne eivät tee minusta onnetonta. Siinä on iso ero. Ehkä minä olen tottumassa siihen ajatukseen, että tilanne ei tästä kohene ja näen helpommin sen ohi ja yli. Sitä paitsi meillä on leipää pöydässä, kasviksia ja hedelmiä päivittäin ja leivänpäällystäkin useimmiten. Jos leipä ei ole liian leveä meilläkään, niin se ei ole kuitenkaan niin levällään maailmalla kuin vaikkapa tuolla kuvan pölypussimyyjällä. Tai sillä harmonikansoittajalla, joka torstaina kävi kunnassamme esiintymässä ja jolla oli 11 maksanutta katsojaa.

***

P.S. Aamulla oli kymmenen astetta pakkasta kun heräsin. Oikein makea marraskuu.


Mitäs jos taas lähtisi mukaan.

18 kommenttia:

  1. Se on hyvä, että antaa itelleen luvan olla onnellinen siitä huolimatta, että on niitä Asioita. Mieki sanon usein kotona, että on mukavaa kun ootte kaikki täällä ja on - niin, mukavaa. Vaikkei ole mitään erikoista, ollaan vain.
    Ootin tätä sun ajastettua postausta, että sen luettuani voin mennä takas nukkumaan :) eihän kukaan herää pyhäinpäivän aamuna viideltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sanna... mä vielä mietin, että miks ihmeessä nää viikonlopun postaukset ajastuu "vasta" seitsemältä ja arkena 6.30. Aattelin vaihtaa mut sit mietin ettei kukaan viikonloppuna herää aikaisin eikä ainakaan lue mun postausta. Sä olisin päässyt aikaisemmin nukkuun jos olisin muuttanut aikaa...

      Musta on hyvä opetella ääneenkin sanomaan niitä pieniä onnenhetkiä, lastenkin on hyvä kuulla sitä. Ja varsinkin, jos ne liittyy lapsiin - kehuja ei voi (melkein) koskaan olla liikaa.

      Poista
    2. No en mie sitä kuitenkaan ihan puolta tuntia ootellu, jonku kymmenen minuuttia vaan :)
      Hauska se tuo Aakkostarinajuttu on, jos vaan tarinoita irtoo. Mie oon jättäny kuvahaasteetkin, kun niistä alkoi olla enemmän ikävää stressiä kuin mielihyvää... viikko oli aikaa laittaa oma juttu, mutta siinä piti olla nopee; jos meni kaksikin päivää sen julkaisupäivän jälkeen, niin ei niitä enää kukaan käynyt katsomassa ja kommentoimassa. Tuntui epäreilulta, ku koitin tunnollisesti kaikki katsoa ja mahdollisuuksien mukaan kommentoidakin, mutta kommentoidut ei käyneet ees vastavierailulla. Ketä varten niitä kuvia sitten laitettiin, ellei muita? Haasteen ylläpitäjällekö ihailtavaksi?
      Toinen syy oli vähän hävettävä: mua ärsytti, kun niitä vähäisiäkään sääntöjä ei noudatettu. Esim. makrokuvaukseen jotain maisemia... ei ollu mulla tarpeeksi suvaitsevaisuutta.

      Poista
    3. Mä oon sääntöjen suhteen samanlainen suvaitsematon kun sä ;-) Joku roti!

      No hyvä jos et valvonut ja odottanut... mä aattelin napata ton Neon matkaan sillai stressittömästi niin kuin aiemminkin. Kirjoitan pienen pätkän päivän sanasta jos ei muuta tule. Joinain päivinä ne sitten taas on pelastaneet "tyhjän paperin kauhulta" jos ei ole mielessä mitään kirjoitettavaa. Katsotaan miten käy, tämän päivän sana oli aika helppo lisätä kun kurkkasin mittariin.

      Upe auringonpaiste täällä, jos vähän lauhtuu, on kyllä pakko lähteä kävelylle!

      Poista
  2. Se kellä onni on, se onnesta kertokoon! Eiku miten se meni. En oikein piittaa yleensä typeristä sananlaskuista. Toivottavasti marraskuu on hyvä kuu eikä vie ketään mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon hyvää marraskuuta kans - ja sulle myös. Vanhat sanonnat on hassuja mutta ei niistä elämänohjeeksi ole. Tuo onnen kätkemisjuttu on musta aika outo. Niin kun se siitä katoaisi jos siitä puhuu. Tai tulisi epäonni? Tai naapurit olis kateellisia?

      Poista
  3. Ollaan vaan onnellisia, ihan ääneen ja näkyvästi ja pienistäkin asioista. Pienistä ja puroista ja niin edelleen.
    FB:n yhdessä ryhmässä oli juuri vähän aikaa sitten kirjoitus (jonka kirjoittaja sitten saamastaan palautteesta johtuen poisti, tuli kai järkiinsä, luulen ma), jossa hän oli kateellinen ihmisten IKÄVISTÄ ASIOISTA! Huonosta onnesta elämässä, asioista joille ko. ihmiset eivät vaan voi mitään.

    Jotta jos naapurit ovat kateellisia onnestasi/onnestamme, niin olkoot, minä uskon siihen, että ei se meidän onni siitä katoa mihinkään (vaikka sanotaankin, että kateus vie kalatkin vedestä :) ), päin vastoin, luulen että onni ja ilo tarttuu niihin naapureihinkin :D

    "Hymy on matkalla luoksesi. Otatko vastaan ja lähetät eteenpäin, aina uudelle matkalle"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan hymyn vastaan ja laitan eteenpäin, totta kai!

      Musta tuo ääneen onnellisena oleminen saisi olla yleisempääkin, koska ihmiset rutisee ihan kamalasti myös ikävistä asioista ja vastoinkäymisistä - ihan syystäkin. Mutta sitten vastapainoksi voisi kertoa senkin, että nyt menee muuten hyvin eikä mikään vituta.

      Mä en usko että onni katoaa vaikka siitä puhuu, ehkä se on tuon ajatuksen ,kell onni on se onnen kätkeköön, taustalla. Ja jos joku on kateellinen, niin se on häneltä pois, ei minulta. Ja se hymy ja hyvä tuuli voi jopa tarttua!

      Poista
    2. Mä en yleensä kehota/käske ketään lukemaan mun omaa blogiani, mutta nyt voisin vinkata, että jos toisten kommellukset naurattaa, niin käypä vilkaisemassa. Mä olen niitä joille sattuu ja tapahtuu - nykyään vaan harvemmin, kun vähemmän liikun ihmisten ilmoilla ;) Vuh vuh.....

      Poista
    3. Hih, eiku vuh - mä kävin lukemassa sun istumiset. Ihana tarina!

      Poista
    4. Kiitos - vuh. Hyvää viikonloppua sulle, toivottavasti teilläkin paistaa aurinko! Nyt jätän sut rauhaan :D

      Poista
    5. Mua saa "häiritä", on ihana vapaa rauhallinen nettipäivä. Ja kyllä, aurinko paistaa. Täytyy käydä kävelyllä päiväsaikaan. Ja illalla hautausmaalla viemässä kynttilä muualle haudattujen muistomerkille.

      Poista
  4. Juu, onnellinen voi olla vaikka asiat olisi hullusti. Jotenkin tähän liittyen halusin vain sanoa, että aloitin aikoinaan 10 v sitten blogin pitämisen ihan siksi, että halusin laittaa ylös edes yhden hyvän asian per päivä. Silloin oli paha aika mun päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Mä just luin jostain akkainlehdestä kiitollisuuspäiväkirjasta ja mietin, että pitäis ehkä pitää sellaista tai sitten vaan opetella arjessa näkemään ne ja painamaan mieleen. Tai sitten kirjata välillä vaikka tänne.

      On sulla pitkä blogihistoria!

      Poista
  5. Olenko koskaan muistanut kertoa, että aina silloin tällöin, kun mun silmät sattumalta täällä käydessä osuu tuohon sun kuvaukseen itsestäsi, että "ehtoopuolen teini", alan hymyillä itsekseni ja tunnen suurta sympatiaa, että kuvaat itseäsi noin. Mun mielestä ihan paras kuvaus :) T: ehtoopuolen-teini-to-be :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et oo, ja kiva kun kerroit! Mä en voi ottaa kunniaa itelleni, se ilmaus on yhden tutun käyttämä ja keksimä, ja musta se on ihan mahtava kans. Maailman mahtuu lisää ehtoopuolen teinejä!!!

      Poista
    2. Mä sain jostain pöljästä nettitestistä iäkseni 19v. Ihan täys teini siis vielä :)

      Poista
    3. Mä olin henkinen ikä -testin mukaan kuitenkin jo päälle kolmikymppinen ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana