Sivut


perjantai 15. elokuuta 2014

Mustaherukka on hassu sana

Hmm, ensimmäinen työviikko lomien jälkeen takana. Ja pitkä viikonloppu edessä. Perjantaihan minulla on aina vapaa, mutta nyt pidän vielä maanantainkin ylimääräistä, koska ylityöt on saatava piakkoin nollattua. Ensimmäinen viikko menee aina orientoitumiseen, siihen, että kerää itsensä ja työtehtävät ja organisoituu. Myös yksi lautakunta-asia oli listalla ja sain sen hyvälle mallille ennen viikonlopunviettoon lähtemistä. Iltapäivällä lahjoin ruokin lapset roskaruoalla, ja sitten raahasin heidät poimimaan musta- ja punaviinimarjoja. Paikallinen kasvattaja myy itsepoimintana euron kilo. Hinta ei päätä huimaa, ämpärillinen maksaisi vitosen, tuo vajaa vain kolme ja puoli euroa. Mietin, että menenkö yksin jatkamaan nimen omaan mustien keruuta tänään, kun pojat ovat lähteneet kouluun. Katsotaan miten intoudun, ensin on kuitenkin käytävä kampaajalla ja kaupassa. Tilipäivä. Kaivattu sellainen.



Kotiin livahti myös maailman pienin etana


Eilisestä työpäivästä vielä sen verran, että taisipa se sitten tulla kertarysäyksellä selväksi, etten enää palaa työhuoneelleni. Nyt on laitettava kaikki luovuus peliin ja uudelleenjärjesteltävä tiskin takana oleva sosiaalinen tilamme. Olen minä siellä ennenkin työskennellyt ja mahtunutkin ihan hyvin, mutta silloin järjestely oli väliaikainen. Tällä kertaa on kuitenkin saatava mielellään asiat toimimaan pidemmälläkin tähtäimellä. No mutta se on ensi viikon murhe, nyt lepään.

***

Me olemme esikoisen kanssa päässeet vanhaan kunnon saunomisrytmiin. Kesällä ei paljon tullut saunaa lämmitettyä, mutta nyt se taas lämpenee joka toinen ilta kun kuopus on mennyt nukkumaan. Saamme rauhaisaa kahdenkeskistä aikaa ja sauna on se paikka, jossa yleensä käymme myös parhaat keskustelumme. Eilenkin kuulin taas mukavia juttuja lukio-opinnoista. Perjantain draamatunnille oli sovittu tuotavan vuoron perään pullat ja opettaja kiikuttaa termarissa kahvia. Esikoinen oli - tietysti - lupautunut ensimmäiseen vuoroon ja eilen oli tuoretta nisua tarjolla myös meille. Rattoisa hetki keittiössäkin, kun minä perkasin marjoja ja esikoinen leipoi. Vi talade bara svenska. Det var hemskt!

14 kommenttia:

  1. Tuleeko siellä päin tosiaan mustaherukkaakin? Meillä ei ole pensaissa kun pari hassua marjaa per oksa ja torikauppiaat olivat valitelleet, ettei mustia saa mistään, kun tuottajilla ei ole. Pölytysaikana on ollut kuulemma liian kylmää. Punaisia poimin viime sunnuntaina taikinakulhollisen ja yksi puuro on jo keitetty. Täytyisi keittää tänään toinen, etteivät pahene.
    Nuo saunomiset lasten kanssa ovat ihan parhaita hetkiä. Meilläkin nautitaan viikolla aina poikien kanssa yhteisistä saunahetkistä, viikonloppuna porukka on liian iso yhdellä kertaa, joten silloin saunon miehen kanssa ja pojat keskenään.
    Meidän keskustelumme ovat viime aikoina olleet tuolla maailmanpolitiikassa. Ehkä armeijan lähestyessä poikia kauhistuttaa tilanne itärajan takana. Ja niin se kieltämättä kauhistuttaa myös äitiä.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, niinpä, Ukrainaa ja Venäjää on melkein mieluummin ajattelematta, ja varsinkin teidän tilanteessa. Meillä vielä onneksi armeija kaukana tulevaisuudessa!

      Mustaa oli jonkinverran mutta ei lähellekään niin paljoa kuin punaista. Siksi mun saaliini oli poikien kanssa aika punapainotteinen, aatelin jos olisin yksin jaksanut vähän tänään mustiakin poimia. Saa nähdä, nyt kun tulin koneelle kampaajan jälkeen, niin saatan kyllä lösähtää tähän ;-)

      Mulla on jokunen kaveri kysynytkin, että vieläkö se saunoo sun kaa? Toivon, että jatkossakin saunottaisiin, koska kuten kirjoitit sinäkin, parhaat keskustelut saa kyllä siellä aikaiseksi. Ja auto on toinen, paikat, joissa katsotaan samaan suuntaan eikä äiti tuijota tutkivasti. Joku psykologi tällaista oli suositellutkin.

      Poista
  2. Kuopuksella alkoi ruotsi, ja eilen pyysin sitä sanomaan jotain ruotsiksi. Se sanoi "tack" :)
    Mutta mua pelottaa kans maailman tilanne, ja olen myös samaa mieltä, että esikoisen kanssa parhaat keskustelut tulee kahden kesken saunassa. Se kyllä reippaasti saunoo vielä isänsäkin seurassa, kuopus ei ole koskaan pitänyt saunasta.

    Meiltä vois käydä poimimassa marjat ihan ilmaiseksi. Anoppi kävikin jo, ja tänäaamuna toi pullollisen mehua "maksuksi", vaikka sanoin ettei tartte.

    Kyllä se sun työpiste varmaan onnistuu, kun se on väliaikaisenakin jo kauan ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me se saadaan ujutettua sinne. Rupean suunnittelemaan ihan kunnolla jahka palaan tiistaina töihin. Ihana viikonloppu, jee!

      Meillä on välillä päiviä, että innostutaan puhumaan ruotsiksi, tosin luvattoman usein livahtaa englantia tai esikoisella saksaa väliin, mutta mitäs tuosta, pääasia, että on hauskaa. Ja sitä piisaa, on nimittäin niin hirveitä väännöksiä ja yritelmiä meillä kun ei muisteta oikeaa termiä taikka taivutusmuotoa ;-)

      Marjojen poimiminen ei todellakaan oo mun lempihommia mutta ajattelin vähän pakkaseen kuitenkin, kun hinta oli kohillaan. Teille maksais bensat jos tulisin ;-)

      Poista
  3. Nyt sä et ole taas(kaan) ajatellut muita jotka ei ehkä voi saunassa puhua lastensa kanssa ;] Ei tää lähde...

    Hupaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!

      Ja hei, eihän kaikki edes osaa puhua ruotsia (me kuulutaan myös siihen ryhmään mutta annetaan vaan mennä ja hauskaa piisaa) eikä välit oo kunnossa lasten kanssa. Niin, eikä välttämättä sitä saunaakaan oo. Olinpas mä tosiaan ajattelematon!

      Poista
  4. Ihan ohi aiheen, mutta pelkkä viinimarjojen kuvan näkeminen aktivoi sylkirauhaseni. Vielä ei ole maailmassa tullut sellaista sapuskaa tai juomaa vastaan, jossa viinimarjat maistuisivat mielestäni hyviltä... Vaan hyvähän niitä olisi syödä kun sisältävät rutkasti vitamiineja ja hivenaineita, mutta ehkä napsin omani purkista sitten. ;)

    Kiva kuulla, että jossain puhutaan ruotsia vapaaehtoisesti! Trevligt veckoslut till er alla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack det samma!

      (Meidän ruotsi on ihan kaameaa, mutta hauskaa piisaa, silti/siksi.)

      Hmm, me napsittiin niitä myös suoraan puskista, niin me ihmiset ollaan erilaisia. Olen luvannut varoittaa Kikiä jos ikinä kuvaan sudenkorentoja. Haluatko sä oman viinimarjavaroituksen ;-)

      Poista
  5. Nautihan viikonlopusta koska vielä on näitä kesäisiä kelejä jäljellä! Viinimarjat ovat saamarin hyviä ja niistä saa omituista mutta hyvää juotavaa kun kaataa blenderin puolilleen viinimarjoja ja pyöräyttää, lisää maitoa sen mitä mahtuu ja pyöräyttää jälleen. Tosin tuohon sekamelskaan tulee laitettua joskus sokeriakin mutta ilman sokeriakin viinimarjamaito on oikeesti hyvää.

    Ruottia en puhu vaikka kirveellä uhattais! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No fan, pitääpä kokeilla tuota viinimarjamaitoa! Kiitti vinkistä (jota koitin kääntää päässäni ruåttiksi mutta kääntyi vaan englanniksi. Josta tuli mieleen esikoinen kahdeksan vanhana: sille ostettiin elektroninen shakkipeli jota vastaan se pelaili. Pelissä oli myös sellainen vinkkinappi, hint. Oli aina naurussa pitelemistä kun se puheli itsekseen, että "mäpä kysyn tolta hintiltä" tai "hmm, en keksi mitä tekis, no, mäpä painan tota hinttiä" ;-)

      Poista
  6. Hyvää nimipäivää!
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin taisi ollakin Marjaanan päivä. Kiitos -a!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana