Sivut


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Hei, olen Marjaana, ja olen ympäristöyliherkkä!

Olipa ristiriitaista lukea uusimmasta Tiede-lehdestä, että olen ympäristöherkkä. Joidenkin tahojen mukaan jopa ympäristöyliherkkä. Gnjäääh! Mieluummin puhuisin neutraalimmin ympäristösairauksista, kuten eräs asiantuntijaverkosto tekee. Vaikka tällainen määrittely varmaan edesauttaa sitä tulollaan olevaa diagnoosinumeroa, tuntui se silti vähän pahalta. Myös rinnastus sähköyliherkkyyteen särähti minulla korvaan. Artikkelissa todettiin myös, että "Koska ympäristöherkkyyteen ei ole löydetty parantavaa hoitoa, sairastuneet usein helpottavat oloaan välttämällä oireita aiheuttavia ympäristöjä."* Eikö kuulosta aika loogiselta? Minusta ainakin.

Kaikista pahinta oli silti taas kerran lukea, että se ei olekaan oikein. Ei suinkaan. "Psykosomaattiseen hypoteesiin pohjautuva hoito tarjoaa karttamisen sijaan altisteiden kohtaamista. Koska välttäminen viestii keholle ympäristön vaarallisuudesta, se vain pahentaa koettuja oireita. Noidankehä voidaan yrittää katkaista kognitiivisella käyttäytymisterapialla. Siinä ympäristötekijän ja fyysisen reaktion välinen yhteys yritetään purkaa potilaan ajatuksia ja tunteita työstämällä."*

Niin niin, korvien välissähän tämä sairaus tosiaan olikin. "Näiden ihmisten aivoissa on paniikkinappula pohjassa" sanoo Markku Sainio, josta olen ennenkin täällä kirjoittanut. Kuulepas Markku, voit työntää sen nappulan minne ikinä haluat. 16-vuotiaan esikoiseni sanoin: Kas, kun me ei olla jo parannuttu, kun me koko ajan kuitenkin käydään koulussa ja töissä saamassa oireita! Mutta ehkä pikkuripaus käyttäytymisterapiaa tekisi hyvää meillekin, kuka tietää?






P.S. Ympäristöherkkyys voi olla ihan jotain muutakin: ihmisen herkkä ja havainnoiva suhde luontoon ja valmius huomata siinä tapahtuvia muutoksia.

*Lainaukset Johanna Junttilan artikkelista Mitä sairastaa ympäristöherkkä? Tiede 7/2104.

10 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä taas aika paksua! "Koska välttäminen viestii keholle ympäristön vaarallisuudesta" - onko keholla erilliset kehoaivot, jotka miettii, että "koska me ei koskaan käydä kirkossa, sen täytyy olla vaarallinen, ja näinollen meidän pitää saada sinne joutuessamme oireita, että meitä kantava ihminen ymmärtäisi poistua kirkosta"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihmisellä tosiaan on tuollaiset kehoaivot ja etenkin kirkko on vaarallinen paikka ;-) Mä en käsitä tätä logiikkaa, varsinkaan, kun tosiaan koko ajan joudutaan käymään paikoissa joissa saadaan oireita (enkä mä kyllä pelkää niihin menemistä) eikä ihmeparantumista tapahtdu. Mutta ehkä se olis se käyttäytymisterapia... Huhhuh!

      Poista
  2. Hei, luin tuon jutun eräistä syistä ja turhauduin...
    Tuli muuten mieleen tuo, että esim. hoitava fysiatri ei suostunut määräämäään kunnon kipulääkettä, mutta oli sitä mieltä, että käyttäytymisterapialla kipukin poistuu! Ei-mä-sanon-ei... Olen ns. harrastanut käytännön meditaatiota, mutta tämä alkaa olla jo huipussaan; toistakymmentä diagnoosia ja kipuun auttaa, että kuvittelee olevansa kivuton. Jep, jep-jep. Samoin allergiaan ym.
    Hyvin menee - lekurit ja hoitohenkilökunta nauraa *anteeks*!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en usko, että erinäisiä sairauksia - vaikkapa kroonista kipua tai altistusta - pystyttäis parantamaan käyttäytymisterapialla. Itse asiassa se kuulostaa ihan pähkähullulta!

      Huolestuttavinta noissa jutuissa on, että muukin lääkärikunta rupeaa pitämään sitä totuutena ja suhtautuu asioihin entistä enemmän niin kuin ne olisivat korvien välissä.

      Poista
  3. Arg. Eihän kukaan sano pähkinäallergisellekaan että syöt vaan paljon pähkinää ja jos oikein kovasti psyykkaat itseäsi niin ei turpoa enää kurkku umpeen. Tai keliaakikolle että syö vaan tosi paljon leipää niin kaikki tulee hyväksi jälleen. ARG!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi että sanoo, vissiin: eikö ne nykyiset allergiaohjeet mene niin, että suositellaan siedätyshoitoa (tosin vissiin vaan lievissä) ruoka-aineallergioissa. Meille ainakin tuli koulusta sellainen ohje että pitäisi olla lääkärintodistus keittiötä varten, jos jotain ruokaa ei pysty syömään. Hmmm... musta se on pelottavaa. Mieluummin kokeilisin sitä tukehtumista kotona kun parin sadan oppilaan keskellä kun opettajalla on muutakin tekemistä kun vahtia yhden lapsen reaktiota.

      Mä väitän, etten kyllä pelkää mennä paikkoihin joissa saan oireita, mutta kai nää lääkärit tietää mun puolesta ;-)

      Poista
  4. Hyvänen aika ja varren kanssa..
    Juu ei, mistään muusta olekaan kiinni kuin, että sitä käyttäytymisterapiaa sitte nii. Monetkin harmit sillä paranee..jep.
    Eli ei.
    Täysi-ikäisten oikeasti: kuinka kukaan kehtaa moista paskaa suoltaa? Onneksi tuollaiset ääriajattelijat/poikkitaiteelliset taitaa olla vähemmistöä, toivottavasti! Saavat kognitiivisensa tunkea sinne minne ei aurinko paista ;-)
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, tuo herra on Työterveyslaitoksen dosentti, neurologi, jolla on erikoisalana työperäiset hermostosairaudet. Moni pitää häntä auktoriteettinaan ja joillekin hän on se "virallinen totuus" joten ei kauhean hyvin mene. Meillä altistuneilla. Eli voit arvata, että törmäämme samanlaiseen asenteeseen todella usein yleislääkärien kanssa. Surullista mutta totta!

      Poista
  5. Markku sainio käyttää väärin valtaansa ja asemaansa. Hän on niin poissa/kaukana omasta erikoisalastaan. Niin hänellä on siihen oma "poissaolonappulansa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sainio on hyvä erimerkki ihmisestä, joka tuijottaa sokeasti yhtä asiaa, eikä näe toista. Mutta häneen en viitsi ruutia hukata, kuten sanottu: tunkekoon nappulat minne ikinä lystää!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana