Sivut

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hassu hippi palaa töihin

Rakas ystävä toi minulle Etelä-Suomen reissultaan Gudrun Sjödenin kesäalesta ekopuuvillaisen mekon. Se on kuulemma syntymäpäivälahja hivenen ennakkoon. Menin mekko päällä kekkalehtimaan esikoisen huoneeseen ja poika kysyi epätoivoisella äänellä: "Mikä TOI on? Mee pois!" Hän vihasi mekkoa heti kättelyssä, joten sen täytyy olla ihana. Se ON ihana, värikäs, hassu ja sanoinko jo IHANA? Ja olen tällä helteellä viihtynyt siinä siitä saakka ihan koko ajan vaikka se on vähän antava. Tosin tänään, töiden alkaessa, on vaihdettava vaatetusta. Ainakaan minua ei voinut noissa varoitusväreissä olla huomaamatta kun saapastelin sipsuttelin rannalle. Yksi mielenkiintoinen ranta*kröhöm*uros siellä tuli pariin otteeseen bongattuakin. Flirttaillakin vähän piti - kyllä, osaan minä vissiin vielä. Hih!



Kuvitelkaa sisälle yksi täti-ihminen.
Tai sitten ei...


Viime viikon siis likimain asuimme rannalla kuopuksen kanssa. Ja hyvä niin. Koska tällä viikolla en kyllä sitten ehdi lainkaan. Olen yksin kirjastolla ja kun tekee kolme iltavuoroa ja kahtena muunakin päivänä töitä neljään, ei kyllä juuri muuta ehditkään. Yksinolossa on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta on hienoa hoitaa kaikki, ihan kaikki, itse ja omassa rytmissä. Siitä saa jonkinlaista perverssiä tyydytystä: minä osaan, minä pärjään, minä olen hyvä. Toisaalta olen niin tottunut ihanien kollegoideni seuraan että välillä on vähän yksinäistä, asiakkaista huolimatta. Asiakkaista taas on aina mukavaa nähdä. Olemme olleet niin keskenämme poikien kanssa, että sosiaalisuutta jo kaipaakin. Toki sitä tuli aimo annos myös rannalla, kuopus on vielä sillä uimisen asteella, että pitää vahtia silmä kovana, eikä voi vaikkapa lukea lainkaan. Tuli sitten vaihdettua kuulumisia naapurivilttien ihmisten kanssa. Pieni kylä, pienet piirit.

***

Minulle tuli ystävän reissusta mieleen vähän isommat ympyrät Helsingissä silloin kun odotin esikoista. Luin Hesarista jutun, jonka mukaan autoilija on yleensä aina syyllinen, kun pyöräilijä lentää oven yli katuun. Niinpä. Minä laskettelin Korkeavuorenkatua alas Designmuseon (joka silloin oli kylläkin nimeltään Taideteollisuusmuseo) kohdilla, kun naiskuski avasi äkkiarvaamatta ovensa ja paiskauduin kaaressa kivetykselle. Jalkaan vähän sattui, muuten olin periaatteessa vahingoittumaton, mutta paniikissa. Odotin nimittäin tuolloin esikoista, ja pelkäsin tietysti, että vauvalle oli sattunut jotain. Kuljettaja säikähti varmasti yhtä pahasti kuin minä ja kuskasi minut neuvolaan tarkastukseen. Siellä kuulin ensimmäistä kertaa Kirpun, jolla nimellä esikoista kutsuin, sydänäänet. Pontevan tykytyksen, joka kertoi kaiken olevan hyvin. Onneksi!

6 kommenttia:

  1. Sehän on ihan Peppi Pitkätossun garderoobista lainattu :) Paitsi ettei Pepillä ollu noin hienoja...

    Mulle ei mun kaupunkipyöräilyaikaan sattunu sellasta, että ovi olis auennu, mutta kylläkin sellasta, että liikkuvan bussin ja pysäköidyn auton väliin ei tahtonut pyörän ohjaustanko mahtua, ainakaan sivupeilin kohdalla. Varsinkin liukkailla talvikeleillä se oli aika hurjaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peppi Pitkätossu - sähän sen sanoit!

      Mä mietin just, et menisinkö pyörällä töihin kun ei tarvi huolehtia kenestäkään muusta. Ei myöskään liukkaat vaivaa... Riippuu nyt noista pilvistä, että ropauttavatko vettä vai eivät, siihen aikaan kun pitää mennä. Paluumatkalla ei oo niin väliä kastuuko vai ei.

      Pitäisi liikkua enenmmän ;-)

      Poista
  2. Hahaa, mulla on paraikaa päällä sellainen mekko, jota ukkeli inhoaa yli kaiken. Kommentoi sitä ensi kertaa nähdessään, että "tuo näyttää ihan kerjäläisten vaatteelta". On myös uhannut polttaa mekon, kun ei kuulemma kestä katsella sitä. :-D Mutta kun se on niin ihanan viileä ja mukava. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehillä - teineillä ja vähän vanhemmillakin - on vaan huono maku ;-)

      Poista
  3. "Mee pois!" :D :D Onkohan se niin, että jokainen tenava häpeää vanhempansa vaatetusta? Mä muistan olleeni nolo lähinnä pappani pukeutumisesta, hän hiihteli semiromskuvaatteet päällä kesät talvet vaikkei muuten stereotyyppinen romani ollutkaan. En yhtään tiedä miksi musta asia tuntui nololta. Pappa oli pidetty ja reilu tyyppi eikä herättänyt epäsuosiollisia asioita mihin meni, mutta poikasminä en käsittänyt miksei voinut käyttää normikutimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on sen lempilausahdus! Aina sellasella superkärsivällä äänellä ;-)

      Vähän aikaa sitten se kulki kadun toista puolta kun mulla oli räikeä violettivihreä sadetakki päällä. Melkein teki mieli huudella sille mutten viittinyt kiusata. Nykyään se taitaa olla tottunut siihen, että värejä ei ainakaan äidin päältä puutu.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana