Sivut


torstai 29. toukokuuta 2014

Kasvissyöjä mutta muuten ihan mukava

Minun on ehkä ihan pakko jatkaa eilisiä muistelojani. Se, että olen juurtunut tänne niin hyvin, on paljolti ihmisten ansiota. Ja sitten tietysti työni, jossa tapaan niitä ihmisiä. Mutta jo ennen kun aloitin kirjastolla - reilun vuoden päästä muutostamme - tapasin hurmaavia tyyppejä. Ihan ensimmäisellä vierailullamme kunnan vuokratalojen huoltonainen haki meidän asemalta autollaan ja kuljetti katsomassa lukuisia tyhjillään olevia rivi- ja luhtitaloasuntoja, joista yhden sitten valitsimme. Paluukyytiä odotellessamme istahdimme kahville ja tutustuimme heti erääseen paikalliseen vanhempaan naiseen, joka toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi paikkakunnalle. Vinkkasipa hän myös jostain vuokralla olevasta kaksiostakin. Nykyään näemme tuolloin tällöin ja aina iloisesti juttu luistaa.

Seuraava kohtaaminen minulla oli paikallisten käsityö- ja maatilamatkailuyrittäjien tuotteita myyvässä puodissa vanhemman kalamiehen kanssa. Meinasin myöhästyä junasta kun jäimme niin juttusille. Tätäkin herraa näen edelleen ja aina vaihdamme vähän kuulumisia. Jo muutettuamme menimme tietysti heti leikkikentällä järjestettyihin kesän avajaisiin katselemaan meininkiä, ja esikoisen tuleva opettaja tuli esittäytymään kädestä pitäen. Tosin silloin vielä emme kumpikaan tienneet, että hänestä sellainen tulisi, koska poika oli vasta menossa eskariin. Nykyisin samainen nainen on paras ja läheisin ystäväni, ja harvoin kuluu päivääkään, ettemme edes vaihtaisi tekstiviestejä. Ystävystyimme kunnolla sitten vasta kun esikoinen lähti kolmannelle luokalle ja pääsimme eroon siitä virallisesta "oppilaan äiti" ja "lapseni opettaja" -painolastista.



Kuva ei taaskaan liity mitenkään mihinkään.
Kovasti kiinnostaisi tehdä tuttavuutta,
mutta tappeluhan siitä tulisi.



Muutettuamme isoon omakotitaloon keskelle kylää, meillä oli "oma talonmies". Talo oli vanha kauppa ja liikehuoneistossa piti Rompeliikettä omalaatuinen otus, joka hoiteli myös kunnossapitoasioita. Tosin sellaista pientä ongelmaa oli vaikkapa sammaleen pesemisessä katolta, kun paisteella homma oli liian kuuma ja sateella taas ei voinut tehdä. Kerran heräsin merkilliseen hurinaan ja hoksasin, että miekkonen oli ollut paikallisessa viihteellä ja tullut putiikkiin nukkumaan. Ääni oli järisyttävä kuorsauksen ääni, koska se kuului varsin selvänä kerrosta ylempänä olleeseen makkariimme. Myöhemmin kuulin kollegalta, että tämä kaveri oli luonnehtinut meitä hauskasti: "kasvissyöjiä mutta muuten ihan mukavia tyyppejä". Nykyään hän asustaa vanhaa tanssilavaa ja kerää roinaa sinne. Näitä persoonia!


***

Tämän jälkeen minulle on tullut tutuksi yksi jos toinenkin persoona. Vaikkapa se kehveli, joka toivotti minulle rakkautta. Tai toinen, joka on vakaasti päättänyt, että hänestä tulee poliisi. Kukaan ei varmasti ole raskinut palauttaa häntä maan pinnalle. Tai jotkut asiakkaamme. Vaikkapa se, joka aina lopettaa ajankohtaiskatsauksen sanomalla "ei mutta nyt pitää lähteä syömään". Tai toinen, joka puhuu hurjan KUULUVALLA ÄÄNELLÄ. Oli säikäyttää minut kuoliaaksi, kun ensimmäistä kertaa kysyi minulta töissä jotain huutamalla vähän kauempaa hyllyn välistä. En ollut tottunut sellaiseen kirjastossa. Nyt olen.

13 kommenttia:

  1. Ihanat puput taas (kirjotin ensin että putput) ja ihanat värit kuvissa :)
    Sie ihan selvästi ystävystyt helposti. Mie raukka en ees muista ihmisten naamoja, kai siksi kun oon niin ujo etten uskalla katsoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putputeista on vaikea saada tärähtämätöntä kuvaa kun se on niin vikkeliä. Jos ei muuten liiku niin nenä ainakin "puputtaa".

      Mä varmaan "tutustun" helposti, mutta ystävystymisen laita on ehkä sitten toisin. Mutta sitä ei ihminen (mun mielestä) muuta tarvikaan kun yhden hyvän ystävän ja sitten muutaman muun ;-)

      Poista
  2. Romarin tekemä analyysi oli ihan paras! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sille aika monta kertaa naurettukin ;-)

      Mutta kyllä sille aina meidän pöperöt kelpas kun tarjottiin!

      Poista
  3. Ihmiset on hauskoja. Just tällaisia huomioita on kiva tehdä, varsinkin, jos pääsee niiden kanssa puheisiin asti. Kiva on kyllä myös katsella ja arvailla, mihin ne on menossa/kuka tuo on, jonka se tapaa jne jne....Vilkkaasta mielikuvituksesta on välillä hyötyä :-D

    Romuroopen analyysi ON mainio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvilassa on hauska harrastaa tuota pohdiskelua kun tarkkailee ihmisiä! (Paitsi ei täällä maalla kun melkein tietää ;-)

      Jep, kyllä se tosiaan naurattaa vieläkin, vaikka kuulin sen ekan kerran 5-7 vuotta sitten...

      Poista
    2. Jotenkin tästä tuli mieleen mun serkku, joka lapsena ihmetteli, miksi kaikilla neekereillä on kiharat hiukset, kun ihmisillä ei oo :-D
      (ai kauhee, nykypäivänä tosta joutuisi kai linnaan ;) )

      Poista
    3. No niin joutuis ;-) Ja siitäkin, kun mä pienenä (ja edelleenkin, tietty, mut nykyään pidän enemmän vaatetta päällä) rusketuin paljon enemmän kun kaverit. Olin kerran tullut pihalta itkua tuhertaen kotiin ja kysynyt, että "Tuleeko musta isona neekeri?"

      Poista
  4. En olekaan tiennyt, että olette asuneet Pankkosen kaupan talossa! H on varsin persoonallinen tyyppi romuineen ja kirppareineen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. M.O.T: maalla ei kaikki tiedä kaikkien asioita ;-)

      Me muutettiin kunnalle vuokralle etsiäksemme omakotitaloa vuokralle. Siinähän se nökötti keskellä kylää ja asuttiin siinä vissiin puolitoista vuotta. Sitten kun odotin kuopusta totesin sen liian kylmäksi pienelle - lattian rajassa oli 9 astetta lämmintä. Me kyllä tarjettiin pystyasennossa villasukat jalassa mutta vauva ei olisi. Niinpä muutettiin sitten varikkoa vastapäätä niihin "ökyrivareihin" ja loppu onkin historiaa...

      Sieltä mä siis sen altistukseni sain ja välillä tulee jossiteltua, että jos olisi vaan pysynyt siinä hengittävässä (ja viileässä) hirsitalossa.

      H on mainio tyyppi, me tutustuttiin ihan kunnolla siinä pihapiirissä!

      Poista
  5. Kasvissyöjä mutta muuten ihan mukava - ei hemmetti en voi lakata hirnumasta! :-))
    Maalla on mukavaa ja tapahtumarikasta ;-) Juu!
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota on hirnuttu täälläkin aika monta kertaa. Mutta onhan se tietty ihan imartelevaa olla "muuten ihan mukava"!

      Joka päivä tapahtuu, eilenkin tepasteli naakkaparvi mun autopaikallani eikä meinanneet millään luovuttaa sitä mulle. Piti töötötä eikä kaikki olleet siitäkään millänsääkään ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana