Sivut


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Rento käsipuoli tilaushommissa

Arki alkoi ja työt sitä myöten. Hyvin ne sujuvat käsipuoleltakin, meidän työyhteisössä kun vuorottelu toimii. Vältän tiskissä olemista tämän viiikon ja teen muita hommia. Järjestelin, tilasin uusia kirjoja - ja eilen tilasin myös uuden kopiokoneen, koska entinen oli viime viikolla päättänyt lähteä lentoon. Tai siltä se ainakin kuulostaa, kun sen käynnistää. On ollut hankintalistalla muutenkin jo jonkun aikaa uudempi ja modernimpi, mutta nyt oli ihan pakko lakata säästämästä ja tarttua toimeen. Ei siihen työntekoon näemmä käsiä tarvita, päätä vain... Tämä on hyvä viikko pakoilla tiskiä kun tostainakaan ei ole iltavuoroa. Siunattu pääsiäinen. Ai niin, ja tilasinhan minä ajan fysioterapeutillekin. Ja magneettirannekkeen. Hörhö mikä hörhö.


Se pahvilaatikon tappaminen on aika rankkaa hommaa!


Viikonloppuna tein ihmiskokeita lihasrelaksanteilla. Kun olin lauantaina vienyt esikoisenkin matkoihinsa ja tiesin, ettei autoilua taikka muutakaan sen kummempaa kuin kotona vötkistelyä ole enää luvassa, testasin kuinka relaksantit toimivat päiväaikaan. Velho olohan siitä tuli ja tunti tabletin ottamisen jälkeen oli aivan pakko ottaa tirsat. Sama toistui sunnuntaina, joten syön niitä suosiolla ainoastaan nukkumaan mennessä ja vain pakon edessä päivällä niin, että olen jo tullut töistä ja velvollisuudet suorittanut. 

Niin, päivän tekstit saattaavat hetkeksi hieman lyhentyä. Sattuneista syistä.


***

Minulla on siis lääkkeen ottamisen jälkeen samanlainen olo kuin tuolla pupulla tai sillä mangustilla joka epätoivon vimmalla koitti pysytellä hereillä. Hyvin hulvaton on myös tämä mangustivideo. Minäkin haluan mangustin pääni päälle! Tai kainaloon. Hii-o-hoi!





12 kommenttia:

  1. On kivaa olla hörhö!!
    Toivotaan, että käsikivut lähtee lentoon sen kopsukoneen mukana.
    Nappasin käsilaukkuhaasteen, siitä tuonnempana.
    Touhukasta Tiistaita Toveri!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiva, oikeibn odotan, että pääsen "tonkimaan" sun käsväskyä ;-)

      Mäkin toivon, että käsikivut katoaisi. Onneksi sentään saan nyt joten kuten nukuttua.

      Mukavaa tiistaita sinnekin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sanos muuta, varsinkin poikaset oli tosi lutusia. Ja se pään päällä keikkuva kaveri ;-)

      Poista
  3. Mangustit on ihania. Katselin noita kuvia jo jossain aiemmin, hervottomia :)

    Lihasrelaksantit on ihan hirveitä. Niistä menee aivan sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en pysty kyllä päivällä ottamaan, tuli sen verran monta kertaa testattua. Yöksi sitten...

      Ja noi mangustit - ihan hillittömiä kavereita!

      Poista
    2. Nyt olis vastattu kassien kaiveluun ;)

      Poista
  4. Jopas on kesyjä meerkatseja. Eihän noita voi kuvata, kun tulevat liian liki!
    Mulle lihasrelaksantit tekee ne levottomat jalat. Ei voi nukkua eikä olla hereillä... toivottavasti sulle tehoaa niinkuin pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että mun unet on aika levottomia osittain noitten relaksanttien (ja ehkä sen tulehduskipulääkkeen) vuoksi. Tiedä häntä. Mutta toisaalta nukahdan kyllä nopeasti!

      Hassuja otuksia ;-)

      Poista
  5. Voi mitä mangusteja! Nyt iski hellyyskohtaus <3 tahtoo kans tavata mangusteja.

    Lihasrelaxantit on musta parhaita. Harmi kun niitä ei ole enää lääkekaapissa. Mä en mee niistä sekaisin ja taannoin söinkin miehelle autokolarin jälkeen määrätyt lihasrelaxantit loppuun sitä mukaa, kun mulla oli joku järkyttävä niska- tai selkäsärky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ottasin mieluusti yhden tuommoisen meille asumaan <3

      Uuh, meillä on vissiin niin yksilöllinen toleranssi lääkkeille, koska noi ei sovi mulle yhtään. Tänään uskallan ottaa iltapäivällä yhden kun kuopus on isällään ja voin löhötä sohvalla tarvittaessa. Esikoinen ei siitä enää säiky!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana