Sivut


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Mitä löytyy naisen käsilaukusta?

Nappasin Arttoriukselta ihanan teinihaasteen. Minäkin olen jo peruskouluikäni joku vuosi sitten ohittanut, mutta teen tämän silti. Käsilaukkukysymyksistä intoutuneena kyselen myös teiltä mitä kaikkea voi naisen käsilaukusta (tai vaihtoehtoisesti mieslaukusta tai miesten taskuista) löytyä.





Nukutko hiukset kiinni vai auki?

Auki, koska hiukseni ovat niin lyhyet, että eivät yllä kiinni.


Pyydätkö vanhemmiltasi rahaa useasti?

En, mutta ihana äitini auttaa toisinaan. Minusta on äärimmäisen noloa, että yli nelikymppisenä olen taloudellisesti sellaisessa tilanteessa, että tarvitsen välillä apua. Toisaalta koitan opettella nielemään ylpeyteni,  ja ottamaan apua vastaan - joskus ehkä pyytämäänkin - koska en kuitenkaan aktiivisesti ole sotkenut raha-asioitani. Aina ei vaan elämä mene niin kuin on suunnitellut.


Kuka oli viimeksi henkilö jota halasit?

Kuopus. Sellaiset sunnuntait, kun hän tulee isältään, ovat aina halipäiviä! Paitsi että kaikki päivät ovat meillä halipäiviä, mutta nuo erityisesti. Jos perheenjäseniä ei lasketa, niin ystävä, jolle sanoin, että olet sä mulle vaan tärkeä. 


Pieni vai iso laukku?

Keskikokoinen, mutta naisen käsilaukku kyllä imee sisäänsä ihmeellisiä asioita. Minä voisin haastaa teidät kaikki paljastamaan kummallisimman asian, mitä käsilaukusta/taskusta löytyy.


Oletko lyhyt?

Olen keskimittainen suomalainen nainen, 165cm.


Naksutteletko varpaitasi?

En, enkä sormia. Inhoan sitä ääntä!


Mikä on oudoin paikka, jossa olet nukkunut?

Maitolava. Peräkärry. Huoltoaseman liiteri. Leikkimökki. Pihasauna. You name it. Nuorempana liftasin todella paljon, ja tuli nukuttua jos jonkinmoisessa paikassa. Salaa. Tuossa muutama.


Pidätkö pinkistä?

En, vaikka se kuulemma on universaalin rakkauden väri. Värikirjan mukaan. Sama kirja sanoo, että inho vaaleanpunaista kohtaan kertoo pahasta olosta, läheisyyden ja turvallisuuden puuttumisesta, halusta unohtaa lapsuuden ajan torjutuksi tulemiset, ja sen, että on vaikea hyväksyä rakkauden tarpeet itsessä ja ottaa rakkautta vastaan. (Anne Hietanen: Valonvoimaa. Kivi- ja väriterapiaopas)

Ja arvatkaapa mitä? Heti tämän kirjoitettuani älysin, että istuin koneen ääressä vaaleanpunaisessa jumpsuitissani, Possupuvussani.




Oletko hypännyt uima-altaaseen vaatteet päällä?

En.


Kuinka pitkään sinulla on ollut facebook-tunnus?

Minulla ei ole koskaan ollut Facebook-tunnuksia ja epäilen, ettei koskaan tulekaan.


Uskotko sanontaan "Kerran huijari, aina huijari"?

Minä uskon, että ihmisen on vaikea muuttaa perusluonnettaan. En tiedä tarkoittiko tämä kysymys sitä.


Onko sinulla koskaan ollut hyvä olo?

Voi, minulla on melkein koko ajan hyvä olo.


Toivotko joskus, että olisit kuuluisa?

En koskaan.

Kuopus tosin kysyi tässä taannoin minulta kauppareissulla, kun tervehdin liki jokaista vastaantulijaa, että "Oletko sä äiti kuuluisa kun kaikki tuntee sut?" 


Hame vai housut?

Jompi kumpi. Ennen olin vannoutunut farkkutyttö. Nyt huomaan viihtyväni paremmin ja useammin hameissa, tunikoissa, mekoissa.


Korkkarit vai tennarit?

Tennarit. Jos kengissä on korkoa enemmän kuin sentti, en osaa kävellä niillä.


Dieetti- vai normaalilimu?

Limua äärettömän harvoin, mutta silloin aina ehtaa tavaraa, ei keinomakeuttajia.


Aurinkolasit vai käsilaukku?

Sen kokoinen käsilaukku, että sinne mahtuu helposti ne aurinkolasit. Taikka tällaista sälää:






Minä löysin mm. hematiitin ja laavakiven, tylpän käyttökelvottoman ruuvin (?) ja pienen metallinkappaleen. Laukussani oli myös hiusnipsu, kaiken varalta, ja lyijytäytekynän lyijyjä, vaikken edes omista lyijytäytekynää. Punaisessa boksissa on laastareita - niitähän jokainen äiti tarvitsee... Pienessä purkissa on varadödöni, pieni annos kookostahnaa. "Omituisin" löytö oli tuo epämääräinen laastari/sidetuppo, jonka olen jonkun muinaisen verikokeen jälkeen syystä tai toisesta kätkenyt käsilaukkuuni roskikseen tunkemisen sijasta. Yöks. 


Niin, se haaste: ruoppaa käsilaukkusi tai taskusi ja kerro, mikä on merkillisin esine, mitä sinä sieltä löysit!

20 kommenttia:

  1. Meil naisillahan on monta käsilaukkua, minullakin, vaikka useammin reppu on mukana... No, taisin valkata sen vaarattomimman; oudoin löytö oli kyseisen veskan ostokuitti, 18.12.-13 eli kaikki teksti oli kyllä vielä näkyvissä, mutta 14 vuorokauden palautus- ja vaihto-oikeus jo rauennut. Yleensähän mun kuitit on kasassa keittiön työpöydällä...
    Mukavaa pääsiäisviikkoa teille ja puputtajille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on useampi käsilaukku, mutta siirrän yleensä kamat tarkistamatta toiseen, jos vaihdan. Nyt löytyi vaikka mitä mielenkiintoista, kun vähän tarkemmin tutkailin ;-)

      Odotellaan sitä lämmintä ja leppoisaa pääsiäistä!

      Poista
  2. Just tyhjensin laukun ja vaihdoin kevyempään kesälaukkuun, että sinne ei nyt oo ehtiny kertyä, mutta ehkä oudoin kapistus on Norjasta tuliaisina saatu huulirasva, jossa lukee "Lypsyl". Ja on siellä rasiallinen "Placebo pills"ejäkin, mutta ne on ostettu ihan tavan apteekista.
    Me ollaan saman mittasia :) mie elin elämääni pitkälle aikuisuuteen luulossa, että olin 163 cm, mutta kerran työterveyshuollossa hoitaja halus mitata minut, ja olinkin kaksi senttiä pidempi. Yläasteen jälkeen olin vielä vähän venynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas yritin (vahingossa) huijata astmalääkäriä ja väitin että oon 167 cm pitkä. Se tarkisti vanha tiedot ja sanoi, että viimeks olit vaan 165. Hmm

      Mäkin haluun Lypsyl -huulirasvan ;-)

      Poista
    2. Ei muutaku Norjaan huulirasvaostoksille :) Mun laukussa sen tekee omituiseksi se, että se on ihan loppuunkäytetty, mutta mie en raaski heittää sitä pois, kun lapset on sen mua aatellen ostaneet...

      Poista
    3. Sä voit koittaa täyttää sen?

      Poista
  3. Koskaan ei tiedä jos joutuu tilanteeseen jossa katkennutta vinoa ruuvia tarvitaan! Silloin harmittaisi kun laukusta ei löydy katkennutta vinoa ruuvaria. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *ruuvia, ruuvari on kädessäni jolla ruuvailen suoraa terävää ruuvia kohteeseen. :-]

      Poista
    2. No nyt mua harmittaa kun laitoin sen metalllinkeräykseen!

      Poista
    3. Ruuvarin lisäks on kätevä sellainen pieni (n8-10cm) akkupora. Meidän ex-talonmiehellä oli sellainen ja kerran hihkaisin hänet nähdessäni että" Ihanaa että tulit, mulla onkin ollut ikävä sun pientä poraa". Kollega repes ennen kun mä kerkesin edes tajuta mitä suusta pääsi ja talonmies - onneksi huumorimiehiä - totesi ettei se nyt niin pieni oo. Punastuin ;-)

      Poista
    4. Voi Marjaana, täällä kyllä lähtee makeimmat naurut :-D Tuokin...

      Poista
    5. Onneksi se talonmies oikeasti oli varsinainen vääräleuka ;-)

      Poista
    6. Sä olet ihan mahdoton ! :D :D

      Poista
    7. Se oli vahinko!!!!!!

      (Ehkä Freudilainen sellainen?)

      Poista
  4. Just pohdin, että tekisinkö tuon sun haasteen huomenna. Tosin mä en arkena käytä käsilaukkua, et se olis sit työkassi.

    VastaaPoista
  5. Mä olen ehkä vähän poikkeava tässä(kin) asiassa, mutta mulla on vain yksi (luit oikein, 1) käsilaukku. Violetti, nahkainen, keskikokoinen = täydellinen <3
    Ja mä törkeesti vastaan tässä haasteeseen, kun ei ole omaa blogia.
    Nukun hiukset kiinni, muuten sitä aamutakkua ei selvitä kun saksilla.
    En pyydä rahaa, mutta vanhemmat kyllä antaa sitä silloin tällöin.
    Viimeksi halasin lapsia tai miestä, nyt en muista tarkalleen vaikkei siitä montaa tuntia ole.
    Keskikokoinen tai suurehko.
    Moon 152cm lyhyt.
    Kyllä mä joskus naksuttelen.
    Uimarannalla pukukopissa.
    En, mut tyttö tykkää, joten siedän, joka päivä paremmin.
    Mä oon pikkuhuppelissa laivalla tönäsdy kaverin altaaseen vaatteet päällä.
    Avasin fb-tilin 09 kun odotin esikoista.
    Periaatteessa joo, koska ihmisen on todella vaikeaa muuttaa perusluonnettaan.
    Mulla on usein tosi hyvä olo.
    Never happen.
    Molemmat menee, useemmin kyllä housut.
    Tennarit tai ballerinat.
    Ei kumpikaan, yöks.
    Veskan pitää olla sen verran iso, että arskat mahtuu mukaan.

    Oudoin tavara tällä hetkellä lienee vaippa, kuopus kun on vielä vaippaiässä. Se olikin hupaisaa kun käsilaukusta osui käteen vaippa, kun työhaastattelussa etsin todistuksia laukusta.
    Muut tarpeelliset: lompakko, käsirasva, huulirasva, auton- ja kotiavaimet, kynsiviila, pienet sakset, särkylääkettä, laastaria, pähkinäpatukka, rusinarasia (ne lapset), sytkäri. Lähtiessä mukaan sujahtaa kännykkä (luen e-kirjoja), tupakat ja vesipullo. Ei turhaa sälää.
    Mutta mulla onkin OCD, ei säästy mikään paikka tältä pakkomielteeltä järjestykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIHII, kiittis Lintunen!

      Toi vaippa on aika hyvä. Mullakin oli niitä - puhtaita - aikanaan aina käsilaukussa. Nykyään ei onneks enää tarvi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana