Sivut


perjantai 26. huhtikuuta 2013

11 kysymystä ja vastausta

Nappasin - kummitukselta - kysymyksiä joihin tunsin heti vetoa vastata. 

1. Oletko hurahtanut vaihtoehtolääkintään? Mihin?

En koe olevani hurahtanut mutta kokemusta minulla on. Esikoista käytin koliikkivaivoissa vyöhyketerapeutilla ja se oli hassu kokemus vaikkei kyllä meillä auttanut. Esikoinen syntyi alle kolmekiloisena kirppuna ja siinä sitten niistä onnettoman pienistä jalkapohjista etsi tätiterapeutti aku-vai-mitä-ne-nyt-on-pisteitä. Kertoipa vielä, että tällä pojalla on syntymätrauma, katso vaikka. Kun painan tästä, se menee tuskaisen näköiseksi. Niin meni.

Homeopaatilta katson oikeastikin saaneeni apua tähän homealtistukseeni. Minun homeopaattini on myös perinteisen lääketieteen osaaja, joten luotan häneen kuin kallioon. Suolahuoneessa olen hänen luonaan myös istuskellut. Taivaallista, kanssa-astmaatikot, kokeilkaa vaikka jollette usko!

2. Inhokkiruoka? Miksi?

Kaikki missä on "läskiä ja liukasta". Minusta tuli kasvissyöjä, mutta jo pienenä tiesin mikä ei maistu  - kaikki mikä muljui ilkeästi suussa kuten läskisoosi ja porsaankyljykset.

3. Lempivuodenaika? Miksi?

Kevät, kun kaikki herää. Minäkin. Ja kun sitä seuraa kesä. Rakastan lämpöä. Leijona.


Sain tämän Natalta. Kiitos!


4. Onko mielipidettä eutanasiasta? Tahdotko perustella?

Minusta ihmisellä pitäisi olla oikeus päättää omasta kohtalostaan tässäkin asiassa. Siispä puollan. 

5. Jos et bloggaisi, minne vuodattaisit?

Varmaan vielä enemmän ystäville ja ehkä päiväkirjaankin. Mutta tämä on paljon hauskempaa!

6. Onko sinulla erityislahjaa?

Olen aika lahjaton mitä luoviin asioihin tulee. Mutta kokonaisuuksien hahmottamisessa olen hyvä. Ja minulla leikkaa nopeasti.

7. Tahtoisitko jonkun erityisen lahjan?

Olen aina kadehtinut ihmisiä jotka osaavat laulaa. Haluaisin hoilottaa kovaa ja korkealta yhteislauluissa ja radion mukana autossa. Niin, ettei ketään hävettäisi.

8. Mihin baariin tahtoisit kanssani?

No Old Skippersiin - vai mikä se nyt nykyään onkaan. Siellä voisi naukkailla virvoittavia juomia ja jutella. Molemmat asioita, joita arvostan enemmän kuin vaikkapa kreisibailaamista ja tanssimista. Ai niin, ja pitäisihän sitä tietysti syödä hyvin. Ehkä Annapurna ennen tuota? 

9. Mistä tahtoisit, että sinut muistetaan kuolemasi jälkeen? Vai tahdotko, että sinut muistetaan?

Tahtoisin tulla muistetuksi hyvänä, luotettavana ja rakastavana äitinä, ystävänä ja kumppanina.

10. Onko jokin jäänyt elämässä kaihertamaan? Olisiko pitänyt tehdä toisin?

Kyllä kaikki kokemukseni ovat muokanneet minusta nykyisen itseni ja viihdyn nahoissani. Ehkä voisin oppia aiemmista virheistäni kuitenkin sen, että ihmissuhteissa opettelisin olemaan itsekkäämpi ja rohkeampi, avoimempi. Sillä välttää monet ongelmat.


Mikäs se sieltä pilkistää? (24.4.)


11. Onko kaveri/ystäväpiirissäsi blind date -kandidaattia kummitukselle?

No perhana... Kun nyt löytäisi itselleen ensin. Hmm, en sitä paitsi usko, että haluaisit maalaismörriä, niitä minä enimmäkseen nykyään tunnen. 


***

Hurme. "Voi vihollisen hurmehella peittää maan." Vaikka tuo marssi alkoi välittömästi soida päässä päivän sanan luettuani, en ole koskaan tarkemmin ajatellut mitä se hurme on. Nyt tiedän. Toivottavasti hurme ei peitä hammaslääkärintuolia. Tänään on viisaudenhampaan poisto. Kääk!

16 kommenttia:

  1. Tsemppiä viisaudenhampaanpoistoon!

    Minä tykkään keväästä ja syksystä, kesästäkin jos se ei ole liian kuuma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän jo jännittää.

      Oi, minä taas tykkään sitä enemmän mitä kuumempi on. Näin me ollaan erilaisia!

      Poista
  2. Minusta sinun erityislahjasi on lämpö, ainakin näin virtuaalisesti analysoituna. Ja sanailu!

    Jäähyväiset viisurille! Miäkin toivotan tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania sanoja, kiitos, Magdaleena! Olen minä kai lämmin luonnossakin. (Ainakin kuopuksen mielestä: "Äiti sä oot ihanan lämmin ja pehmeä.")

      Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan. Apua!

      Poista
  3. Marjaana, voi minä pelkään hammaslääkäriä huuuuuuuh kauheasti ja jo oven takana pyydän puudutusta (PUUDUTUS tarkoittaa Eestisä kosketus ) Heh . Kun ensimmäistä kertaa menin hammaslääkärin täällä Suomessa lääkäri kysyi että haluatko PUUDUTUSTA ))))))) ???? minä ei vielä tiennyt että se tarkoitta puudutusta vaan ajattelin että mistä paikasta se mua nyt aio koskettaa????? heehehe .. silloin selvitetti minulle mitä on puudutus ... toivottavasti sait puudutuksen ja hammas poistui nopeasti ja vaivattomasti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana väärinymmärrys ;-) Ja kyllä siinä kosketuskin saattaisi auttaa!

      Mutta arvaa mitä, Nata? Mulle tuli hukkareissu. Joku väärinkäsitys siellä oli ollut, hammas piti leikata, ei poistaa, ja aikaa olisi ollut vaan poistoon. Sovittiin, ettei ruveta kiireellä leikkaamaan kun pelkään niin paljon jo valmiiksi. Sain uuden ajan ja silloin leikataan kaksi hammasta - APUA!

      Poista
  4. Mukavaa luettavaa! Heh, läskiä ja liukasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on meidän perheessä ihan lentävä lause ;-)

      Poista
  5. Kolmoskohdassa tunsin syvää myötätuntoa tämän kylmän kevään piinatessa ja sateisten pilvien täyttäessä taivaankannen. Kohtaan 11 toivotan niin sulle kuin Kummituksellekin metsästysonnea ja uskonkin sen olevan myötäinen sillä tästä kesästä tulee poikkeuksellinen, usko pois. Sellaiset merkit ovat ilmassa että naarasleijonat ovat menestyksekkäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sen täytyy olla, grrräyh!

      Mua ei just nyt edes kylmyys piinaa, pääasia, että se lumi suli ja kesää kohti mennään!

      Poista
  6. Hienoja vastauksia! Paremmin te vedätte kuin minä!

    Tsemppiä hampilääkäritouhuihin! Pyllystä ovat ne.

    Itse asiassa sellainen maalla asuva mörri voisi olla ihan sopiva minulle, maailtahan olen itsekin. Sitä paitsi pysyisi suhde tuoreena kun olisi pidempi riiausmatka. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitsi, täytyypä ilmoitella, jos jonkun erityisen sulle keksin!

      Hammaslääräritouhut siirtyivät hamaan tulevaisuuteen - ja se on pyllystä, että nyt tiedän mitä tuleman pitää. Äääks!

      Poista
  7. Älä turhaa pelkää- se mitä tulee -se tulee kuitenkin ja kumminkin menee hyvin aina ja mielesi iloisena tulet ovesta ulos ja suuntautut proteesejä tilamaan --- jeee

    VastaaPoista
  8. Vaikken mää ole sua tavannut muuta kuin täällä virtuaalisesti, niin mää olen ihan varma, että sulla on erityislahja; sellainen hyvä aura. Toisten ihmisten lähellä on hyvä olla ja olen aivan varma, että sää olet justiinsa semmoinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten te olette ihania, ensin Magdaleena ja nyt sinä! Määhän ihan punastun. Otan tän suurena kohteliaisuutena kiitollisna vastaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana