Sivut


perjantai 1. maaliskuuta 2013

Clean house is a sign of wasted time?

Sain vähän enemmänkin omaa aikaa ja vapaata hiihtolomalla kuin alkuun kuvittelin. Luulin, että minulla olisi yksi kokonainen päivä ilman kumpaakaan poikaa ja töitä, ja että voisin käyttää ajan taas siivoamalla. Aika säälittävä tapaus, vai mitä?  No, tauti tuli väliin, ja niitä vapaita tulikin sitten vähän enemmän. Ja siivoamisajatuksesta sain suosiolla luopua. Onneksi sain lauantaina ennen pahinta oloa kumman hepulin ja raivasin päällisin puolin. Muun huushollin vuoro tulee myöhemmin, jahka olen kokonaan toipunut.

Inhoan siivoamista yli kaiken, mutta jossain vaiheessa sotku rupeaa näkymään niin, että on ihan pakko tarttua toimeen. Haluaisin kieltää lailla valkoiset kaakelit ja vaaleat keittiön kaapit. Kodinkoneet myös. Öh, tai ainakin minun Omassa Majassani ne kernaasti saisivat olla jotain muuta laatua. Toisaalta olen kehitellyt ihan ylivertaisen metodin siivoukseen. Keksintöni ainoa huono puoli on, ettei sitä voi soveltaa silloin, kun pojat ovat kotona. Siispä olin ajatellut tarttua jälleen moppiin ja tölkkiin yhtä aikaa, mutta joku toinen kerta sitten.

Minä ilahduin ihan suunnattomasti suloisen Susannan vähän aikaa sitten esittelemästä Tältä meillä oikeasti näyttää - kuvakavalkaadista. Jotenkin ne sisustusblogien ja ihan oikeitakin koteja esittelevien kuvat ovat niin epätodellisia ja kaukana normaalielämästä. Tai ainakin meidän normaalielämästämme. Minusta tuntuu, että vaikka käyttäisin kaiken valveillaoloaikani tavaroiden oikeille paikoille kuljettelemiseen ja pintojen pyyhkimiseen ja sen sellaiseen, pojat kyllä pitäisivät huolen, että homma ei loppusi milloinkaan. Joten teen sitä todella harvoin. Loogista?

Toisaalta syyllistyn siihen kaunisteluun itsekin: kun kuvaan jotain kotona ja näytän sen teille, koitan vähän raivata tai edes rajata kuvaa. Niinpä inspiroiduin ennen pientä raivausta - ja ennen kun esikoinen vei kameran, nyt mentiin taas viikko aasinsiltakuvilla - napsimaan muutaman inhorealistisen kuvan. (Hävettää!)



Keittiön pöytä ilman retusointia vasemmalla.
Tämä ei ole edes paha.


Ei ne sohvatyynyt aina ole ojennuksessa.
Sohvapöydästä nyt puhumattakaan...


Keittiön tasosta saa rajaamalla siistin.
Aina se ei sitä oikeasti ole.


Pahin on kuopuksen huone.
Verenpaine nousee jo kuvia katsellessa.
 Pidän ovea kiinni!


Vai olisiko se sittenkin eteinen, jonne vaan kertyy
eri paikkaan menossa olevia tavaroita.
Oikealla minun käsitykseni pyykkihuollosta... auts!


Mutta toisaalta, olihan se Naked Truth -haastekin, jossa bloggaajat näyttäytyivät ilman meikkiä. Nyt kaikki kamera käteen ettei minun tarvitse hävetä yksin! Mikä on sinun häpeäpilkkusi?

***

Tuittupää. Minäkö? Ainakin vanha. Löysin höpölehdestä listan, joka kertoo 20 merkkiä siitä, että olet vanha.  Voi kuulkaa, puhuimme ystävän kanssa juuri lerpuista ja Matti Paanala on asunut kanssani samassa kaupungissa. Vanha tuittupää!

24 kommenttia:

  1. Mä niin kunnioitan sua ja näiden kuvien jälkeen entistä enemmän ! Ihanaa, ettei meidän huusholli ole se ainoa, jossa sohvapöytä ja keittiön tasot pursuu tavaraa. Meillä vaatevuori kasaantuu takkahuoneen sohvalle ja puhtaat vaatteet portaisiin (menossa ylöspäin... sitten joskus kahden viik..kuukauden kuluttua).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä mua vähän hävettaa, mutta toisaalta - se kynnys on kasvanut vuosi vuodelta. Ja niitähän tulee.

      Tuo pyykkihuolto on aina ollut mun kipeä kohtani. Joku siinä on, että ne puhtaat ei sinne kaappiin vaan ennätä. Usein ne napataan suoraan tuosta läjästä uudelleen käyttöön. Esikoinen varsinkin, kun huomasin, että ihan suotta raijaan niitä sen huoneeseen kaappiin laitettavaksi - eivät sinne koskaan menneet. Siispä sama kai se, onko ne kasassa kodinhoitohuonessa vai sen omassa?!?

      (Kyllä mä silti olen joka kerta onnellinen kun vieraat valitsee tavallisen vessan kylppärin/kodinhoithuoneen vessan sijaan ;-)

      Poista
  2. Pisteet Marjaana rehellisyydestä, taas lisäsit onnistuneesti avoimmuutta ja poistit raskaan taakan monelta sydämeltä!
    Hyvä esimerkki siitä kuinka voi kuvilla muokata ihmisten mielipiteitä valehtelematta tai vääristelemättä kuvia, tuo keittiön tason rajaus on mainio.
    Enkä muutenkaan usko että kukaan viitsii pitää kämppäänsä sairaalloisen siistinä, paitsi sairaalloiset ihmiset tietysti.
    Oikein hyvää perjantaita ja viikonloppua vaikka kyllä tässä äänessä ollaan. Ellet sitten lähde luontoretkelle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy varmaan turhautua täällä neljän seinän sisällä ja toipuilla, vaikka luonto kutsuisikin.

      Jossain vaiheessa tulee se raja vastaan ja on pakko ruveta järjestämään, mutta mulla se varmaan on vähän kauempana kuin monella muulla naisella. Mutta avonaisia keittiönkaappeja mäkään en siedä ;-)

      Poista
  3. Hahaa, mulla oli vanhassa blogissani kategoria "Karmea kuva kodista", johon keräsin noita oikeita, sotkuisia, kuvia. Alkaa nimittäin pikkuhiljaa pänniä (tämä on meidän nuorison mielilauseita - KERRANKIN pääsin sen sanomaan itse!!)tyylikkäät ja minimalistiset sisustusblogit! Samaisesta syystä en suostu katsomaan vahingossakaan telkkarista sisustusohjelmia.
    On huojentavaa, että muillakin on välillä sotkuista. Siivoaminen on ihan yliarvostettua ja ehdottomasti hukattua aikaa.
    Tänä aamuna jätin imurin keittiöön ja pöytään hiihtolomalaiselle lapun "voisitko imuroida". Katotaan onko mitään tapahtunut... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, täytyisköhän lisätä tuo kategoria mullekin, koska jotenkin olen kyllä AIVAN samaa mieltä sun kanssasi tyylikkäistä näyttelykodeista. Koti on asumista varten, ja kyllä ne jäljet siellä sitten saa näkyä. Ja meillä ainakin näkyy, kun olen niin laiska siivoamaan.

      Pidän peukkuja, että imuri saa liikuntaa sillä aikaa kun olet poissa!

      Poista
    2. varmasti oli lappu liian pieni, tai käsialasta ei saa selvää...

      Poista
    3. Totta puhut, Nata, teinit kyllä osaa keksiä hyviä selityksiä!

      Poista
    4. Hehee, mä pelkäsin sitä myös. Tai ilmavirta pyyhkäisee lapun lattialle =). Vaan ei, oli täällä imuroitu.

      Poista
    5. Wow, pisteet teinille. Ja äidille - onnistuneesta kasvatuksesta!

      Poista
  4. Voi mä komppaan sua näissä siivoushommissa ihan kybällä! Ei voisi vähempää kiinnostaa, kun perheessä on lisäkseni mies ja kaksi teinipoikaa. Ja nykyisin vielä koirakin. Jatkuvasti on ympäristö sekaisin, mutta olen opetellut kulkemaan laput silmillä ja poikien huoneiden ovet pidetään kiinni. Ja tuo metodi on kyllä ainoa, jolla siivouksesta voi edes vähän pitää! Mukava nähdä, että toisten kotona on samanlaista kuin itsellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ovet kiinni on ehkä paras ja helpoin siivousstrategia ikinä. Ja hauskin oli kyllä se siiderin voimalla siivoaminen.

      Molempien poikien (14- ja 7-vuotiaat) huoneissa tosiaan nousee verenpaine kun sinne astelee, mutta "poissa silmistä poissa mielestä" toimii tässäkin. Ja toisaalta, kun ei itsekään ole ihan sieltä neuroottisimmasta päästä siisteyden kanssa, ei voi ihan hirveästi jälkikasvuaankaan parjata ;-)

      Poista
  5. Ihanat kuvat ja koti on kotiin näköinen- kun se on juuri semmoinen täysi elämää. Nyt kamera käteen ja valokuvamaan omia sotkujaani ... Tykkään kuopuksen huoneesta, siellä voi oikeesti leikkia, ei taritse istua sormi suussa. Kiitos Marjaana, saan niin paljon inspiraatiota sinulta, olet ihana, i love you !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinäkin olet ihana!

      Olen sitä mieltä, kuten tuolla ylemmässä kommentissa jo sanoinkin, että koti on elämistä eikä edustamista varten. ja näkyyhän se sitten, varsinkin, kun huushollissa on kaksi poikaa ja yksi laiska äiti ;-)

      Kuopuksen huoneessa voi tosiaan pysähtyä mihin tahansa kohtaan ja aloittaa leikin siitä mihin se on jäänyt. Joskus pelkään, että poika ei yöllä unenpöpperössä mahdu leikkien välistä kulkemaan vessaan...

      Poista
  6. Heip! Ajattelin, että saan sinut varmaan tätä kautta paremmin kiinni, kun olet sähköpostisi mukaan lomalla. Laitoin tänään tilauksesi postitukseen, mutta huomasin nyt unohtaneeni siitä ilmaisen organzapussin. Haluatko odotella mahdollista uutta tilausta, jolloin laitan pussin siihen, vai laitanko sen tulemaan heti jälkitoimituksena? Myyntiin on tulossa mm. useampia nilkkakoruja sekä lasten koruja. Puuhelmistäkin väkerrän pian kaikenlaista.

    Tiana X
    tianax.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, odotan koruja innolla. (Ja varmasti esittelen ne taas täällä, joten seurailepa...) Tehdään niin, että laitat pussin sitten seuraavaan tilaukseen, jos niitä vielä on. Ei tarvitse erikseen ruveta postittamaan ja minä kun varmasti taas joskus sorrun tilaamaan ;-)

      Poista
    2. Pusseja on eli laittelen seuraavaan. ;)

      Poista
  7. Oi Marjaana, aivan mahtavaa :) Täytyy varmaan tässä jonain päivänä ronskisti tarttua haasteeseen ja pläjäyttää nettiin kauhukuvia siitä mitä mää suurella vaivalla rajailen pois kuvista. Meidän puolipaneelit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan ehdottomasti nähdä senkin puolen - sen paraatiosastonhan sä jo esittelit sekä teiltä että naapurista (vieläkin naurattaa!)

      Sitä odotellessa!

      Poista
  8. Huippua, että innostuit sinäkin häpäisemään itsesi! Kiitos kauheasti tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Idea oli niin ihana, etten voinut olla siihen tarttumatta. Myös Magdaleena Päin Mäntylää -blogista oli urhea ja julkaisi omansa ;-)

      http://mantyla.blogspot.fi/2013/03/vertaistukea.html

      Poista
  9. Tämä on niin ihanan realistista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana