Sivut


keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Näin kuvaat papanan

Vaarallinen päivä tiedossa. Ei, en aio kuvata papanaa vaan haistella  - joo, ei, en sitä papanaa - vaan yhtä miestä! Toivottavasti se mies pitää minua edelleenkin ihanana sen jälkeenkin. Siis haistelun. Sniiifff. Mies on valokuvaaja, joka on erikoistunut luontokuvaukseen, ja näissä merkeissä tulee työmaalleni käymään tänään. (Minäkin vain käväisen siellä, kiitos kaikille, jotka jo huolestuitte keuhkokuumeeni vuoksi. Se on muuten jo antibioottien ansiosta paljon parempi, onneksi. Tulehdusarvot ja kuumekin ovat jo laskeneet.) Miten sattuikin, että löysin tähän aiheeseen sopivan artikkelin: Luontokuvaaja haisee vaaralta. Tai jotain sinnepäin. Hmm, katsotaan miten vaarallista tästä tulee.


Oli tuolla se papanakin, ihan varmasti oli!


Tuo otsikkoni. Se löytyi oikeasti myös luontokuvausta käsittelevän juttusarjan otsikkojen joukosta. Maailma on mielenkiintoinen paikka! (Muuten hyvä juttu, mutta minä itse en käyttäisi tämän aiheen yhteydessä sanontaa "mikäli nälkä kasvaa syödessä", niin kuin tuo toimittaja artikkelin lopussa teki. Yök.)

Luontokuvauksesta luontoon, vielä ihan pikaisesti. Eilen tippui vettä räystäältä ja ajoin täysin kuivaa tietä pitkin naapurikunnan terveysasemalle. Kevät kevät kevät kevät!

***

Lapsuusmuisto. No niin, asiaan. Niitä löytyy jo täältä, mutta josko jokunen uusikin mieleen pulpahtaisi?

Minä rakastin palavasti Dannyä. Niin palavasti, että saksin FinnHits-levyjen kansista hänen kuvansa irti, että voisin kuljettaa niitä aina mukanani. Ne kulkivat kirjekuoressa, jonka päälle oli kirjoitettu: Dannyn kuljetuskuori. Taisi siinä jokunen sydänkin olla. Jostain syystä vanhempani eivät oikein ilahtuneet levynkansiterrorismistani.

Meidän suvussa kulkee matemaattista lahjakkuutta, ja muistan, kun tuttavaperheen opettajaksi opiskeleva isä kerran päätti testata oppisinko neliöjuuret. Se oli ihan mahtava leikki ja nautin, kun tehtävät kävivät haastavammaksi. Sitä en ymmärtänyt, että mitä kummallista asiassa aikuisten mielestä oli. Olin vissiin kuuden-seitsemän vanha.

Samoilla kulmilla melkein sain ensimmäisen pusun. Jari-niminen poika olisi halunnut pussata, mutta pakenin kaverin parvelle ja pidin häntä loitolla sieltä käsin. Olen aina ollut hyvä näissä "leiki vaikeasti tavoiteltavaa" -jutuissa. Tapasin saman tyypin parikymppisinä festareilla ja arvatkaapa mitä: taas se yritti päästä pussaamaan. Missähän sekin tyyppi nyt on? Huhuu!

4 kommenttia:

  1. Voi Jari parkaa, se on saanut kylmää kyytiä...
    mutta en voinut olla ihmettelemättä että mitä luontokuvaaja tekee sun työmaalla - vai onko teidät "ulkoistettu?" ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se tulee kuvaamaan mun upeaa jyrsijänhymyä?

      Poista
    2. Tai ehkäpä sä olet keksinyt katalan juonen sen pään menoksi ja mitäs sitten tapahtuikaan?

      Poista
    3. Kerron huomenna jos jotain tapahtuu. Kerron, vaikkei tapahtuisikaan ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana