Sivut


tiistai 29. tammikuuta 2013

Kasvukipuja

Kasvaminen on kuulkaas vaikeaa. Minä todistan sitä juuri tällä hetkellä teini-ikäistä esikoistani katsellessa ja kuunnellessa. Ei, hänellä ei ole sitä meluisaa, ärsyttävää angstivaihdetta päällä vaan alakulo, itkuisuus ja halipula. Istuu kainalossa, tuhertaa, ei oikein osaa kertoa mikä ahdistaa. "On vaan outo olo." On vaan niin vaikeaa olla teini. Olo ei ole fyysinen, sen tietysti selvitin ensimmäisenä, mutta ei raukka osaa ihan tarkkaan kertoa mikä surettaa. Kyselen ja etsimme yhdessä syytä. Olemme saaneet paikannettua sen pään ja sydämen tienoille. Teini virnuili, että siellä jossain välissä ja diagnosoimme jo angiinan ;-)

Olemme jutelleet paljon. Luultavimmin kyse on sosiaalisista kuvioista, epävarmuudesta, kaikesta sellaisesta. Kaveripiirissä ei kuulemma ole tapahtunut mitään ihmeitä, mutta esikoinen on joutunut nyt olemaan vähän useammin koulusta pois ja ehkä porukoissa pysyminen ja niihin takaisin pääseminen tai soljahtaminen alitajuisesti huolettavat. Vertasi oloa siihen, kun loman jälkeen "jännittää" mennä takaisin. "Tekisi vaan mieli koko ajan olla kavereiden kanssa eikä nyhjätä kotona." Niin ymmärrettävää. Ja niin hankala auttaa. "Voi kun tää olo menis pian pois." Sitä minäkin toivon!




Lisäksi miettii jo nyt kesälomaa, tulevia opiskelukuvioita, sitä, kuinka kaikki muuttuu yhdeksännen luokan jälkeen kun porukka hajaantuu. Tämä lapsi on aina ollut niin rutiinihakuinen, mutta ei ehkä vielä nyt kahdeksannella tarvitsisi noista huolehtia. Mutta minkäs teet kun pää vie. Ja hormoonit. Koitan halata, silittää, lohduttaa, että se menee ohi. Kiittelen että puhuu ja rohkaisen jatkossakin juttelemaan minun kanssani. Kysyin vielä, ettei kotona ole mitään sellaista ahdistusta, jonka vuoksi tekisi mieli olla poissa täältä. Ei kuulemma.

Kyselee, että oliko minulla teininä tällaisia kausia. On aika tuskallista palata omaan teini-ikäänsä. Juuri siihen erilaisuuden tunteeseen, alemmuuskomplekseihin, epävarmuuteen. Auh!  Silti totean edelleen, että olen ihan hirvittävän onnellinen näistä ainakin toistaiseksi avoimista väleistämme. Yritän asettaa sanani oikein. Olla omien ongelmieni keskelläkin riittävän hyvä ja läsnä. Kai tässä kasvaa itsekin?


***

Kasvaa. Mutta tästä kasvaa kyllä hyvä suhde jolta ponnistaa. Ja hyvä mies. Ihan varmasti!

8 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä ihanan lämmin ja läheinen suhde, ja on hienoa, että hän haluaa ja pystyy kertomaan tuntemuksistaan äidilleen. Heitin muuten vaihteeksi sulle haasteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sekä kauniista sanoistasi, että haasteesta.

      Tuo kuvahaaste on niin kiva, että haluan oikein paneutua ja rauhassa sen koostaa, joten mennee viikonloppuun!

      Poista
  2. Teini-ikä on ihan taatusti useimmille elämän kamalinta aikaa. En todellakaan halua omaani muistella, mutta sen sanon, että herkkua ei ollut.

    Sinulla on ihana suhde lapseesi. On hienoa olla noin arvokas äiti, että lapsi uskaltaa puhua ihan kaikesta ja kääntyä luottamuksella puoleesi.
    Ole ylpeä itsestäsi, minäkin olen ylpeä sinusta. *hali*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kyynel tuli silmään, niin ihanasti kirjoitit! Jollei teini-ikä ole sitä elämän parasta aikaa, ei se aina teini-ikäisen vanhemmuuskaan ole. Joten kaikki kehut otetaan vastaan, ihan takuulla, onnellisena ja otettuna.

      Ja halista kiitän myös.

      Poista
  3. Ei kyllä ole yhtään ikävä teinivuosiin. Se oli KA-MA-LAA ja silti jokainen joutuu käymään sen läpi. Kiva, kun sinä osaat olla niin, että uskaltaa puhua sinulle. Meilläkin onneksi on melkein aina ollut niin. Sekin hetkellinen sulkeutumisen kausi oli kamalaa.

    Uskon muuten vahvasti, että teinit kasvattaa vanhempiaan samalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa uskon minäkin. Just nyt olen vaan ihan kurkkuani myöten kasvamista ja kasvattamista. Kun oma jaksu on vähissä, on kipeä ja kireä, ei meinaa millään jaksaa olla empaattinen ja ihana.

      Ensi viikonlopun pitkä vapaa tulee niiiiiin tarpeeseen. Huhhuh!

      Niin, muuten, teinineideistä mulla ei ole kokemuksia ja jotenkin uskon, että se saattaa olla aika lailla haastavampaakin vielä kun poikien kans.

      Poista
  4. Toiminta puhuu kovemmin kuin sanat ... hali hali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eilen illalla oli taas kova halipula. Illalla sitten viimeisenä sanoi, että ihana kun on äiti jota voi halia ;-)

      Kerroin, että äidit ovat sitä varten. Kaikki kaverit eivät kuulemma sitä tiedä ja ymmärrä...

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana