Sivut


torstai 25. lokakuuta 2012

Sisäilmasto?

Mikä sanahirviö. Mutta vissiin ihan virallinen sellainen, koska se pääsi ihan valtakunnan pääuutisiin viime viikolla. Hyvä niin. Sisäilma-aihe on tärkeä, ja kuten tiedätte, minulle hyvin omakohtainen. Työterveyslaitos on julkaissut tutkimusraportin, jossa pohditaan rakennusten kosteus- ja homeongelmia. Raportti on eduskunnan tilaama, ja tarkastusvaliokunta valmistelee siitä mietinnön kuultuaan vielä lukuisia uusiakin asiantuntijoita. Eduskunta käsittelee asiaa ensi keväänä. Mainiota!

Parasta on, että jo TTL:n raportti ottaa hyvin huomioon paitsi rakennuksiin liittyvät ongelmat myös - ja nimenomaan - ihmisille aiheutuvat terveyshaitat. Ja kun työterveyslaitoksesta on kyse, laskeskellaan myös kustannuksia, joita aiheutuu sairaspoissaoloista ja muista mahdollisista työkyvyttömyyksistä. Tähdennetään, että kyseessä on kansantaloudellisesti merkittävä ongelma. Raha on se, joka yleensä ratkaisee. Avautuisikohan jokunen silmäpari tämän ansiosta?


Pieni toivo orastaa!

Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun näen jonkun virallisen tahon puhuvan "poikkeavasti herkistä ihmisistä" jotka oireilevat, vaikkei sisäilmamittauksissa mitään ilmenisi. Lisäksi sanotaan, että näiden oireiden parempi ymmärrys ja hoidon kehittäminen ovat edellytyksenä herkkien ihmisten auttamiselle. "Työ- ja toimintakykyä rajoittava oireilu edellyttää aivan uudenlaista tukea ja hoitoa, mitä olemme tähän mennessä tottuneet näille oireileville ihmisille tarjoamaan." (Suora lainaus yli 200 sivuisesta raportista.)

Ajatelkaapa, miten helpottavaa on lukea, että tämä minun oireiluni on "normaalia" ja sellaisena siihen tulisi suhtautua. Kyse ei suinkaan ole ongelmasta, joka on korvien välissä. Hallelujaa, voisin halata Kari Reijulaa!

***

Sitten pakollinen loppukevennyt, koska aihe on raskas.

Vilkaisin taas, millä hakusanoilla blogiini on päädytty.
Yksi parhaista oli  "home sisäilma + testosteroni".

Mietin tässä vaan, että onko tuon hakija
a) nainen, jonka mies on ruvennut käyttäytymään kummallisesti (joko hyvässä tai pahassa) ja naisraasu epäilee siitä sisäilmaa vai
b) mies, joka huomaa itsessään outoja tuntemuksia ja epäilee niitä sisäilman aiheuttamiksi.

Vai jääkö minulta joku oleellinen asia hoksaamatta?
Mikä on sinun teoriasi?

4 kommenttia:

  1. Hienoja uutisia, valitettavaa vain on se, että niin moni on joutunut menettämään terveystensä kun asialle ei ole aiemmin omistettu aikaa eikä määrärahoja. Siis sen vakavuuden vaatimalla tasolla.
    Tuohon testosteroni juttuun en uskalla puuttua, josko sinulla on sellainen ulosanti (positiivisessa mielessä) tässä blogin kirjoittamisessa, että se houkuttelee myös hieman hmm...erikoisempaa porukkaakin? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mikä mainio teoria - ja kohteliaisuus. Kiitos, Peppone!!!

      Tuosta sisäilma-asiasta vielä sen verran, että en minä nyt ihan hirveän toiveikas ole. Paljon pahaa on jo tapahtunut ja tapahtuu jatkossakin, koska tietoa, tahtoa eikä varsinkaan rahaa ole. Mutta askelia ne on pienetkin askeleet, toisaalta.

      Poista
  2. Vielä riemastuttavampia kuin nuo sisääntulo-hakusanat on sun selitykset niille ;-D Kiitos näistä kevennyksistä vaikka asiapuolet postauksissa miuta tänne vetää; okei, kyllä se on fifti-sixti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että molempi parempi.

      Joskus tuntuu, että tämä sisäilma-aihe on niin kovin raskas ja usein kaukana muiden arjesta ja kokemusmaailmasta, että täytyy vähän keventää. Ja huumori nyt on niin mainio selviytymiskeino ihan joka tapauksessa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana